Saulen taistelu
| Saulen taistelu | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Baltian ristiretkiä | |||||||
 Saulen taistelun oletettu tapahtumapaikka Liettuassa.
| |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
| Vahvuudet | |||||||
|
3 000[1] |
ei tiedossa | ||||||
| Tappiot | |||||||
|
48 ritaria |
ei tiedossa | ||||||
Saulen taistelu (saks. Schlacht von Schaulen, latv. Saules kauja, liett. Saulės mūšis) oli Kalparitariston ja liettualaisten sekä heidän kanssaan liittoutuneiden semgallien välillä käyty taistelu 23. syyskuuta 1236. Taistelu päättyi Kalparitariston tappioon ja sen liittämiseen osaksi Saksalaista ritarikuntaa.
Taistelupaikka
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Hermann de Wartbergenin Chronicum Livoniaen mukaan taistelu käytiin paikassa nimeltä Saulerorum, minkä on tulkittu nykyistä Šiauliaita. Täyttä varmuutta asiasta ei kuitenkaan ole.[2]
Taistelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Paavi Gregorius IX julisti ristiretken Liettuaan ja Samogitiaan vuonna 1236. Kutsuun vastasi silloinen Riian maaherra Volkwin, joka lähti Samogitiaan saman vuoden syksyllä mukanaan Holsteinista tulleita ritareita sekä pihkovalaisia Kalparitariston liittolaisia. Samogitiassa he kohtasivat Vykintasin johtamat liettualaiset, joita vastaan käytiin taistelu 22. syyskuuta 1236.[2] Saksalaisten joukoissa oli 55 ritaria, 600 muuta sotilasta, sekä noin 1 500 virolaista, liiviläistä ja latvialaista sotilasta. Pihkovalaisia osallistui taisteluun noin 200. Taistelupaikan maaperä oli soista, mikä haittasi etenkin raskaasti varustettuja kalparitareita.[1] Taistelu olikin ristiretkeläisille tappiollinen ja Volkwin sekä 48 ritaria kuolivat[2].
Seuraukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taistelun suorana seurauksena Kalparitaristo menetti aiemmin valtaamansa alueet Väinäjoen toiselta puolelta[1]. Epäsuorana seurauksena oli kalparitariston liittäminen Saksalaiseen ritarikuntaan. Volkwin oli kuitenkin käynyt neuvotteluja Saksalaisen ritarikunnan Hermann von Salzan kanssa lähemmästä yhteistyöstä ritarikuntien kesken jo ennen kuolemaansa. Aiemmin näiden suunnitelmien hidasteena olivat olleet Tanskan vaatimukset Tallinnan kaupungissa. Saulen taistelun jälkeen Kalparitaristo liittyi saksalaiseen ritarikuntaan autonomisena Liivinmaan ritarikuntana.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Niitemaa, Vilho: Baltian historia. (täydentänyt Kalervo Hovi) Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Tammi, 1991. ISBN 951-30-9112-0
- Kallio, Aulis: Liettuan historia. Tampere: Jagellonica-kulttuuriyhdistys ry, 2009. ISBN 978-951-98665-3-6