Santtio
Santtio (ruots. Sandnäs) on noin parinsadan asukkaan kylä Pyhärannassa Varsinais-Suomessa. Kylä tunnetaan muun muassa puurakentamisesta, merenläheisyydestä sekä uudesta tunnuspiirteestä, perinneruusuista. Santtio on valittu vuoden kyläksi vuonna 1997. Santtion kylän keskuksena toimii kylätalo Maininki.
Kylä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Santtio on kylä Rauman ja Uudenkaupungin välissä sijaitsevan Rantatien varrella. Kylän rannikkoalue on noin kolme kilometriä leveä ja pituutta merirajasta on noin seitsemän kilometriä.
Kylän tärkeimpiä elinkeinolähteitä ovat olleet vuosisatojen ajan kalastus ja merenkulku[1], ja kylän yhteishenki on kasvanut näiden asioiden kautta. Vuodesta 1999 alkaen kylälle on istutettu perinneruusuja. Santtiolla on myös oma perinteinen juhlasalko, joka talkoovoimin koristellaan ja nostetaan pystyyn aina juhannuksena[2]. Juhannussalkoperinne katkesi 1930-luvulla, mutta vuodesta 1997 salko pystytetään vuosittain uudestaan. Kesällä 2012 Helsingin Seurasaaressa[3] oli santtiolainen juhannussalko. Seurasaaren juhannussalkomalli vaihtuu vuosittain. Santtiolaista juhannussalkoa on uudistettu alkuperäisestä.
Puulaivojen rakentaminen on ollut myös iso osa puurakennusperinnettä, ja laivoja onkin tehty jo 1700-luvulta lähtien. Kustaa Sjölund (1832–1914), Kaerilan isäntä, ”Kaerla faar”, suurikokoinen, entinen laivaliikkeen harjoittaja, myöhemmin laivanrakentaja Pyhärannan Santtiolta, antautui täysin rakentamiselle poikiensa kuoleman jälkeen. Santtiolla syntyivät hänen johdollaan pienenpuoleiset kaljaasit Valo, Toivo, Sulja ja Ilmi, sekä kaksimastoiset, keskikokoiset valtamerikelpoiset kuunarit Seura ja Leivo, ja suuremmat, kolmimastoiset kuunarit Pyhämaatar ja Joutsen. Näistä Pyhämaatar tehtiin Hirslahdella.
Santtiolainen maakauppias Johan Lindholm (1832–1925) yhdessä poikansa Frans Ruoholan kanssa johti kaljaasien Aadolfin ja Jalon rakennusta. Nämä valmistettiin Santtiolla. Lindholmin johdolla valmistettiin myös Toivo, mikä rakennettiin Lokalahdella. Työmies Vilhelm Lehtonen (1848–1922) Santtiolta oli myös alusten rakennusmestari. Kaksimastoiset Siviä ja Muisto tehtiin Rohdaisissa, kaksimastoiset Fennia, Taimi ja Veljekset sekä yksimastoinen Ihana tehtiin Santtiolla. Viktor Gustafson oli johtavana rakennusmestarina kaljaaseille Laine, Varma, Elli ja Elo.
Lähes kaikki pykmestarit eli rakennusmestarit olivat myös kaikenkokoisten paattien tekijöitä. Yksinomaan paatteja teki Frans Salonen (s.1874). Hänen tekemiään veneitä oli paljon. Vilhelm Tuominen (1850–1915), Viktor Siivonen (1859–1925), Kustaa Nyroos (s.1952) ja Kustaa Heinonen (1845–1902) olivat kaikki santtiolaisia paattien tekijöitä.
Puurakentaminen näkyy myös kylän arkkitehtuurissa, jossa talot on rakennettu lähekkäin, Vanhan Rauman tavoin.
Historia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Kauppamerenkulku oli 1700-luvulla yksi tärkeimmistä elinkeinoista alueella[4]. Merimatkat vaikuttivat pyhämaa- ja pyhärantalaisten käytökseen, välineistöön ja ammatilliseenkin toimintaan. On selvää, että nämä rannikkoseuduilla asuvat omaksuivat ensimmäisenä uudet tavat ja olivat siis edelläkävijöitä uusille asioille. Syy vilkkaaseen merenkulkuun löytyy myös karusta maaperästä, jonka vuoksi merenkulkuun kiinnitettiin paljon huomiota.
Kylän uskotaan saaneen nimensä jo ajalta, jolloin paikka oli vielä ollut saari[1]. Nimi on todennäköisesti saanut alkunsa ruotsinkielisestä nimityksestä Sandö (Santasaari), mikä viittaakin kylän santaiseen maastoon. Nykyisen nimensä lisäksi kylän nimi on löydetty vanhoista kirkonkirjoista ja maakirjadokumenteista kirjoitettuna muotoihin Santiö, Santia ja Santjo.
Asutus vakiintui alueella vasta 1000–1200 jaa. Muun muassa paikannimistä päätellen alueella on asunut niin ruotsin-, suomen- kuin vironkielistä väestöä.
Santtioseura ry
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Virallinen kotiseutuyhdistys Santtioseura ry rekisteröitiin 1993. Seuran näyttävin aikaansaannos on perinteisen puurakentamisen taidonnäyte kylätalo Maininki, joka on kylän monien toimintojen keskus. Se vihittiin käyttöön vuonna 2002. Vihkiäisissä juhlapuheen piti Ilkka Kanerva.
Santtioseuralaiset rakensivat Maininki-talon pihapiiriin yrttitarhan, jossa kasvaa 60 kotimaista yrttiä.
Aktiivisen kylätoiminnan ansiosta Santtio valittiin vuonna 1997 valtakunnallisen Vuoden kylä -kilpailun voittajaksi.
Vuonna 1999 alkoi Santtioseuran ruusuprojekti. Sen tavoitteena on ollut tehdä Santtiosta juhannusruusujen kylä. Kylään istutettiin ensimmäiset perinneruusut saman vuoden syksyllä. Maininki-talon pihapiirissä kukkii kesäaikaan 40 perinneruusulajiketta. Santtioseuran aikaansaannoksiin kuuluu myös kolmimastoinen porkarpaatti. Porkarpaatti Santtio valmistui vuonna 2011. Kesäkuussa 2014 kylän keskustassa, Ilmin vapaa-aika-alueella, vihittiin käyttöön uusi leikkikenttä ja rinnekatsomo.
Julkaisut
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Seura julkaiseen kylään liittyvää kirjallisuutta:
- Vakka ja kousa vanhoil konsteil, 2002
- Kuvia ja katkelmia Rantatien veräjänväleiltä, 2003
- Pimpinella - kylämaiseman ruusu, 2004
- Santtion kylähistoriaa ja pyhärantalaista merenkulkua, 2004
- Porkarpaatti lippulaivana, 2014
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Hella, Tenho: Santtion kylähistoriaa ja pyhärantalaista merenkulkua, 2004. ISBN 951-98907-1-8
- ↑ Laitilan Sanomat 20.6.2012. Seurasaaren kruunuksi Santtion juhannussalko. http://www.laitilansanomat.fi/uutiset/359709.html[vanhentunut linkki] Luettu 4.12.2012.
- ↑ http://www.seurasaarisaatio.fi/index.php?id=5&ala=24
- ↑ Kajantola, Akseli: Aikain takaa: Taattojen tietoja ja tarinoita entisajan elämästä, 1954
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Hella, Tenho: Santtion kylähistoriaa ja pyhärantalaista merenkulkua, 2004. ISBN 951-98907-1-8.
- Kajantola, Akseli: Aikain takaa: Taattojen tietoja ja tarinoita entisajan elämästä, 1954.