Sana ja Ylistys

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sana ja ylistys)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Christ Embassy Finland
Sana ja Ylistys
Suuntautuminen uuskarismaattisuus
Perustettu 1998
Perustaja Veli Saarikalle
Pääkirkko Lappajärvi, Helsinki
Jäseniä n. 100 (2009)

Järvi-Pohjanmaan Sana ja Ylistys ry (uudemmalta nimeltään Sana ja Ylistys Christ Embassy Finland) on alun perin Lappajärvellä toiminut herätyskristillinen yhdistysmuotoinen seurakunta, joka kuuluu tunnustuskuntiin sitoutumattomaan uuskarismaattisuuteen. Liikkeen perustaja ja aiempi johtaja oli Veli Saarikalle (1954–2013). Seurakunnan aktiiviseen ydinryhmään kuuluu noin 20 osallistujaa, muita tukijoita on noin 100 eri puolilla maata (2009).[1] Seurakunnalla oli aiemmin oma kirkkorakennus Lappajärven ydinkeskustassa. Tiloihin mahtui vajaat 200 ihmistä. Tilat myytiin vuonna 2009 Lappajärven helluntaiseurakunnalle.

Liike katsoo, että sen opilliset linjaukset pohjautuvat Jumalan tahtoon ja Raamatun sanaan. Kirousten, joita liikkeen mukaan ovat sairaudet, ennenaikaiset kuolemat ja köyhyys, katsotaan olevan peräisin saatanalta syntiinlankeemuksen seurauksena, kun taas uskovien elämässä vallitsee täydellinen siunaus, terveys ja menestys. Seurakunta painottaa pelastus-sanan (kreik. sozo soteria) merkitystä opetuksessaan.

Helluntailaisen käsityksen mukaan liike edustaa niin sanottua menestysteologiaa. Menestysteologiassa korostetaan muun muassa uskovan menestystä ja auktoriteettia paholaista vastaan. Liikkeessä opetetaan myös, että Jeesus on parantanut kaikki sairaudet, ja kysymys on vain terveyden vastaanottamisesta uskolla.

Liikkeen perustaja ja johtaja oli Veli Saarikalle (1954–2013), joka on aiemmin toiminut helluntailiikkeen piirissä. Saarikalle piti inspiraation lähteenään monia menestysteologian piirissä tunnettuja henkilöitä, kuten T. L. Osborn, Chris Oyakhilome, Kenneth Hagin, T. B. Joshua, Kenneth Copeland ja E. W. Kenyon.

Sana ja Ylistys -seurakunnalla on yhteyksiä Christ Embassy -liikkeeseen.

Sana ja Ylistys -seurakunnalla oli Järviradio- ja Lähiradio-kanavilla kuuluva viikoittainen, suorana lähetettävä Rukouspalveluohjelma, johon kuuntelijat voivat soittaa ja lähettää esirukouspyyntöjään. Ohjelma sisälsi Sana ja Ylistys -seurakunnan opin mukaista Raamatun opetusta. Myös rukoileminen sairaiden puolesta sekä pyrkimykset vapauttaa ihmisiä riivaajien alaisuudesta kuuluivat lähetykseen. Jotkut kuulijat katsoivat parantuneensa sairauksista sekä vapautuneensa pahoista hengistä radio-ohjelmien aikana. Erityisesti Saarikallen raju ja joitakin seksuaalisuuden muotoja (esimerkiksi homoseksuaalisuus ja itsetyydytys) vastustava saarnatyyli on kuitenkin tuonut myös kritisoijia liikkeelle.

Veli Saarikalle alkoi lähettää televisio-ohjelmaa lontoolaisella Loveworld-kanavalla syksystä 2008 alkaen. Ohjelman nimi oli In the Word with Pastor Veli.

Televisio-ohjelma A-zoom vieraili pastori Saarikallen kokouksessa marraskuussa 2009 ja teki vierailusta ohjelman Yle TV1:lle.

Veriryhmän tapaus

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Espoolaisen metalliyhtye Supreme Courtin jäsen Olli Tahvanainen julkaisi taiteilijanimellä Veriryhmä saman nimisellä verkkosivulla sekä YouTubessa useita musiikkikappaleiksi muunneltuja versioita Saarikallen saarnoista. Tyyliltään kappaleet olivat tiettyjä arvoja kohtaan kriittisiä ja niihin oli sisällytetty pornografisia teemoja. Saarikalle teki tapauksen johdosta tammikuussa 2007 rikosilmoituksen uskonrauhan rikkomisesta, kunnianloukkauksesta ja tekijänoikeusrikkomuksesta.[2][3][4] Poliisi aloitti tapauksesta esitutkinnan. Muunneltujen versioiden poistaminen YouTubesta osoittautui kuitenkin vaikeaksi, sillä niitä ladattiin useita kertoja takaisin. YouTube antoi ennen pitkää Saarikallelle poikkeuksellisesti mahdollisuuden estää omatoimisesti niiden julkaisemisen sivustolla.[5]

  1. Uskonnot Suomessa - Järvi-Pohjanmaan Sana ja Ylistys ry uskonnot.fi. Arkistoitu 24.12.2013. Viitattu 2.2.2013.
  2. Larros, Heini: Verimies on erimies City. 17.8.2007. Viitattu 3.3.2021.
  3. Internetiin laitettu video poliisitutkintaan yle.fi. 4.9.2007. Viitattu 3.3.2021.
  4. Supreme Court Imperiumi.fi. 11.2.2008. Viitattu 3.3.2021.
  5. Rusama, Heikki: Pastori sai aseet pilkkavideoita vastaan Kotimaa. 13.10.2007. Arkistoitu 2.11.2007. Viitattu 3.3.2021.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]