Samppanjaruusu
Samppanjaruusu Eija Kantola | ||
---|---|---|
Studioalbumin tiedot | ||
Julkaistu | 1988 | |
Formaatti | LP | |
Tuottaja(t) | Chrisse Johansson | |
Tyylilaji | iskelmä | |
Kesto | 44.07 | |
Levy-yhtiö | CAJ Music Oy | |
Eija Kantolan muut julkaisut | ||
Samppanjaruusu 1988 |
Kiitos tästä vuodesta 1992 |
Samppanjaruusu on Eijariitan eli Eija Kantolan studioalbumi vuodelta 1988. Albumin on tuottanut Chrisse Johansson, joka myös sanoitti valtaosan kappaleista ja teki myös levykannen valokuvineen. Albumin julkaisi Johanssonin oma yhtiö CAJ Music Oy.
Oikeusjuttu 2002–2005
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]VL-Musiikki osti 1990-luvun taitteessa albumin masternauhat ja julkaisi materiaalin vuonna 1992 CD-levynä uudella nimellä Kiitos tästä vuodesta ja esittäjänimellä Eija Kantola, jolla nimellä artisti oli juuri voittanut tangokuningatartittelin. Myös kappaleiden järjestys oli erilainen.
Eija Kantola vei tämän tekijänoikeusasian käräjäoikeuteen. Hänen mukaansa halvalla ja huonosti tehty Samppanjaruusu oli ”omakustannetasoa”, ja artisti paheksui levyn markkinoimista uudella taiteilijanimellään. Lohjan käräjäoikeus kielsi syksyllä 2002 VL-Musiikkia julkaisemasta materiaalia ja tuomitsi CD-levyt tuhottaviksi. Helsingin hovioikeus oli kuitenkin päinvastaisella kannalla, mutta korkein oikeus palautti vuonna 2005 käräjäoikeuden tuomion. Se korosti, että taiteilijalla on oikeus esiintyä haluamallaan nimellä ja että tekijän nimi on ilmoitettava juuri sellaisessa muodossa kuin tekijä itse haluaa. Nimeä Eija Kantola ei ollut mainittu Kantolan ja CAJ:n alkuperäisessä levytyssopimuksessa, joten sitä ei ollut lupa käyttää. Tämä ennakkopäätös mahdollistaa sen, että artistit voivat ajan kuluessa uudistaa tuotantoaan ja imagoaan vapaasti, ja kukin äänite on julkaistava sillä taiteilijanimellä kun on alun perin sovittu.[1][2][3]
Kappaleet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]A-puoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Samppanjaruusu – 3.35 (Stella romantica, säv. W. Oberbrandacher, W. Widemair, san. Chrisse Johansson, sov. Mika Toivanen)
- Lähdet merta katsomaan – 3.45 (säv. Juhani Rasinkangas, san. Juhani Konola, sov. Mika Toivanen)
- Satujen lapsi – 3.58 (säv. Jukka Koivisto, san. Chrisse Johansson, sov. Mika Toivanen)
- Se heinäkuu – 3.03 (säv. Jukka Koivisto, san. Chrisse Johansson, sov. Mika Toivanen)
- Rakastunut – 3.10 (säv. ja sov. Mika Toivanen, san. Chrisse Johansson)
- Entä nyt? – 4.50 (säv. Jukka Koivisto, san. Chrisse Johansson, sov. Mika Toivanen)
B-puoli
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ranskalaiset korot – 3.37 (säv. Erik Lindström, san. Hillevi, sov. Mika Toivanen)
- Viisi pientä minuuttia – 2.04 (Five Minutes More, san. Chrisse Johansson, sov. Mika Toivanen)
- Vie meidät rakkauteen – 2.53 (Tango d'amor, säv. Leandros Papathanasiu, Klaus Munro, san. Chrisse Johansson, sov. Mika Toivanen)
- Jippii! – 2.45 (säv. ja sov. Mika Toivanen, san. Chrisse Johansson)
- Luvannut en ruusutarhaa – 3.10 (Rose Garden, säv. Joe Souter, san. Pertti Reponen, sov. Mika Toivanen)
- Kiitos tästä vuodesta – 3.53 (säv. ja sov. Mika Toivanen, san. Chrisse Johansson)
- Sebastian – 3.45 (säv. Marco Cucinotta, san. Chrisse Johansson, sov. Mika Toivanen)
Muusikot
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Eija Kantola – laulu
- Mika Toivanen – koskettimet, säveltäjä, sovittaja
- Seppo Tyni – kitara
- Juha Ellmen – sähkö- ja kontrabasso
- Jukka Pahlama – rummut
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Eija Kantolalle kallis käräjäriita. Ilta-Sanomat, 29.8.2003. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 19.5.2022.
- ↑ Taiteilijan nimi tekijänoikeudessa - KKO:2005:92 Minilex. 2005. Viitattu 19.5.2022.
- ↑ KKO: Levy-yhtiö loukkasi Eija Kantolan tekijänoikeuksia Kaleva. 2.9.2005. Viitattu 19.5.2022.