Sam Nunn
Samuel Augustus ”Sam” Nunn, Jr. (s. 8. syyskuuta 1938) on yhdysvaltalainen lakimies ja demokraattisen puolueen poliitikko. Hän istui Yhdysvaltain senaatin jäsenenä Georgiasta vuosina 1972–1997.
Sam Nunn varttui keskisen Georgian Perryssä ja opiskeli sitten Georgia Techissä sekä Emory Universityn lakikorkeakoulussa. Hän valmistui lakimieheksi 1962. Hän palveli vuosia rannikkovartiostossa ja lähti politiikkaan vuonna 1968, jolloin hänestä tuli osavaltion parlamentin jäsen. Vuonna 1972 hänet valittiin liittovaltion senaattiin, jossa hän toimi erityisesti ulkopolitiikan ja puolustuspolitiikan kysymyksien parissa, muun muassa senaatin asepalvelukomitean puheenjohtajana vuosina 1987–1995.[1]
Senaattorin uran jälkeen Nunn perusti vuonna 2001 yhdessä Ted Turnerin kanssa aseriisunnan läpinäkyvyyttä edistävän säätiön Nuclear Threat Initiative (NTI), jonka johdossa hän on toiminut. Hän on opettanut Georgia Techissä hänen mukaansa nimetyssä yksikössä Sam Nunn School of International Affairs. Hän on istunut Coca-Cola Companyn, Dell-tietokoneyhtiön ja General Electricin hallituksissa.[1]
Vuonna 2012 Sam Nunn ja Richard Lugar olivat heidän kunniakseen perustetun Nuclear Security Awardin ensimmäiset saajat. Palkintoa jakaa Carnegie-säätiö.[2]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Sam Nunn, New Georgia Encyclopedia 2003, päivitetty 2015. Viitattu 19.10.2016.
- ↑ "Sam Nunn, Richard Lugar First Recipients of Nuclear Security Award Created in Their Honor."[vanhentunut linkki] Capitol Hill Press Releases. 2012. Haettu 19.10.2016 palvelusta HighBeam Research (vaatii tilauksen).
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Sam Nunn Wikimedia Commonsissa