Salmisaari

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Salmisaari
Sundholmen
Tammasaarenlaiturin toimistotaloja
Tammasaarenlaiturin toimistotaloja
Kaupunki Helsinki
Osa-alueet osa Ruoholahden osa-aluetta
Postinumero(t) 00180[1]
Lähialueet Kotkavuori, Lapinlahti, Jätkäsaari

Salmisaari (ruots. Sundholmen) on Helsingin alue, joka kuuluu Länsisataman kaupunginosan Ruoholahden osa-alueeseen.

Salmisaari (aikaisemmin nimeltään Tammasaari, ruots. Märrholmen) sijaitsee Helsinginniemen länsipuolella. Se liitettiin Länsisataman varhaisaikoina maantäytön avulla kiinteäksi osaksi kantakaupunkia. Salmisaaren pienalue on saanut nimensä tästä saaresta.

Salmisaaren voimalaitos nähtynä Lapinlahden sillalta.

Vielä 1900-luvun alussa Salmisaari oli kalastajien ja kesäasukkaiden asuttama saari, kunnes sen ja Helsinginniemen välinen salmi täytettiin ja Salmisaaresta tuli osa mannerta. Salmisaaren teollistuminen alkoi 1930-luvulla, kun kieltolain kumoamisen myötä syntyi Oy Alkoholiliike Ab. Sille tarvittiin tuotantotiloja, ja paikaksi valikoitui Salmisaari. Vuonna 1940 valmistunut Salmisaarentalo Lauttasaaren sillan pielessä toimi pitkään Alkon pääkonttorina, ja vieressä oli alkoholijuomien tuotantotiloja.[2] Alkosta eriytetty Altia piti Salmisaarentalossa pääkonttoriaan vuoteen 2004 saakka, kunnes talosta tuli Helsingin oikeustalo. 1930-luvun lopulla Alkoholiliikkeen rakennusten eteläpuolelle rakennettiin Suomen Kaapelitehtaan rakennus, joka nyt tunnetaan Kaapelitehdas-kulttuurikeskuksena. Vuodesta 1953 lähtien Salmisaaressa on toiminut Helsingin Energian omistama Salmisaaren voimalaitos.

Uudisrakentaminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Uudisrakennuksia teollisuusalueella

Salmisaaren entisen voimalan hiilivarastoalueelle Länsiväylän välittömään läheisyyteen on rakennettu muun muassa eläkevakuutusyhtiö Varman toimitalo (arkkitehtitoimisto Tuomo Siitonen, 2009[3]), muita toimistotiloja ja liikuntatalo. Ne kaikki noudattavat alkuperäisten teollisuusrakennusten punatiilistä julkisivutyyliä. [4] Alueella sijaitsee myös Wärtsilän pääkonttori.[5] Tanssin talo valmistui Kaapelitehtaan yhteyteen vuonna 2022.

  1. Helsingin karttapalvelu (Aluejaot: Postinumerojako) kartta.hel.fi. Viitattu 29.3.2021.
  2. Salmisaarentalo pala suomalaista historiaa Sponda Magazine. 19.5.2014. Sponda Oyj. Viitattu 27.3.2018.
  3. Varma-talo, Salmisaari Rakennusfakta. Viitattu 27.3.2018.
  4. Tuppurainen, Elsa: Torni toisensa jälkeen kohoaa Salmisaaren kivihiilikasan paikalle Helsingin Sanomat. 6.8.2007. Viitattu 27.3.2018.
  5. Wärtsilä is moving to Salmisaari on 5 November Wärtsilä. 30.10.2018. Viitattu 28.8.2021. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Tämä Suomeen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.