Salemin kunta

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Salem (Ruotsi))
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Salemin kunta
vaakuna
vaakuna
Valtio Ruotsi Ruotsi
Lääni Tukholman lääni
Maakunta Södermanland
Keskustaajama Rönninge
Kuntakoodi 0128
Pinta-ala  ([1])
 – Maa 54,11 km²
Väkiluku (31.12.2021)  ([2]) 17 252
 – Väestötiheys 318,8 as./km²









Salemin kunta (ruots. Salems kommun) on Tukholman läänissä sijaitseva Ruotsin kunta. Maakuntajaossa se kuuluu Södermanlandiin. Kunnan keskustaajama on Rönninge.

Kunnan maapinta-ala on 54,11 neliökilometriä (1.1.2016)[1] ja asukasluku 17 252 henkeä (31.12.2021).[2]

Salem sijaitsee Suur-Tukholman eteläreunalla, ja sen naapurikuntia ovat Botkyrka, Södertälje ja Ekerö.

Salemin pitäjän nimi oli aluksi Slæm, joka on luultavasti muodostunut murteellisista sanoista "slån" ja "hem" (asuinpaikka, kartano). Kuitenkin nimi muutettiin jossain vaiheessa ennen[3] 1600-lukua muotoon Salem.[4] Taustalla oli luultavasti Jerusalemin raamatullinen nimi Saalem.

Vuonna 2007 kunnassa oli 7,23 km² peltoa,[5] joten saman ajankohdan maapinta-alaan[6] vertaamalla saadaan peltojen osuudeksi 13,3 prosenttia kunnan maapinta-alasta.

Kuntajaon kehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Salemin maalaiskunta muodostettiin vuoden 1862 kuntauudistuksen yhteydessä, ja tuolloin se kuului Svartlösan kihlakuntaan.[7] Vuoden 1952 kuntauudistus ei vaikuttanut Salemiin. Seuraavassa kuntauudistuksessa Salem ei useimpien Tukholman läänin kuntien tavoin olisi halunnut luopua itsenäisyydestaan. Kuitenkin vuonna 1974 Salem liitettiin osaksi Botkyrkan kuntaa. Liitos jäi lyhytaikaiseksi, sillä 1.1.1983 Salemin kunta perustettiin uudelleen.[8]

Rönninge kasvoi rautatieaseman ympärille ja vuonna 1915 tästä 975 asukkaan paikkakunnasta muodostettiin taajaväkinen yhdyskunta. Taajaväkinen yhdyskunta lakkautettiin vuonna 1957, jolloin siellä oli lähes 1 500 asukasta. Vuoteen 1965 asti se oli oma taajama, jonka asukasluku oli 1 956. Vuoden 1970 taajamarajauksesta lähtien SCB on määritellyt Rönningen kasvaneen osaksi Tumban taajamaa.

Salem oli aikaisemmin puhdasta maaseutua ja nykyisiä asuinalueita alettiin rakentaa vasta 1960-luvun lopulla. Muutaman vuoden sisällä rakennetun Salemstadenin myötä kunnan väkiluku viisinkertaistui. Kyseinen nimi ei koskaan tullut yleiseen käyttöön, joten nykyään "Salem"-sanalla viitataan niin kuntaan kuin keskustaajamaankin.

Väestönkehitys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Salemin kunnan väestönkehitys 1950–2020
Vuosi Asukkaita
1950
  
2 335
1955
  
2 390
1960
  
2 299
1965
  
2 766
1970
  
11 951
1975
  
12 703
1980
  
12 879
1985
  
12 370
1990
  
12 478
1995
  
12 871
2000
  
13 766
2005
  
14 334
2010
  
15 391
2015
  
16 426
2020
  
16 959
Lähde: Statistiska centralbyrån (SCB).[9][2]

Kunnan väestö taustan mukaan on esitetty seuraavassa taulukossa.

Tausta Tarkempi jaottelu Henkilöä
(31.12.2015)[10]
%
Ulkomaalaistaustaiset Ulkomailla syntyneet 2 960 18,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet ulkomailla 1 201 7,3
Ruotsalaistaustaiset Ruotsissa syntyneet, joiden vanhemmista toinen syntynyt Ruotsissa ja toinen ulkomailla 1 649 10,0
Ruotsissa syntyneet, joiden molemmat vanhemmat syntyneet Ruotsissa 10 616 64,6

Hieman vanhempien vuoden 2009 lopun tietojen mukaan kunnassa asui 512 Suomessa syntynyttä,[11] mikä vastasi 3,3 prosenttia kunnan väestöstä. Vielä vanhempien vuoden 1984 lopun tietojen mukaan 11,4 prosenttia kunnan asukkaista oli ulkomailla syntyneitä. Tuolloin kunnassa asui 629 Suomessa syntynyttä,[12] mikä vastasi 5,1 prosenttia kunnan väestöstä.

Vuoden 2010 tietojen mukaan 20 vuotta täyttäneiden kuntalaisten mediaaninettotulot olivat 226 520 kruunua.[13] Vuodelta 2007 olevan tiedon mukaan kuntalaisten nettovarallisuuden mediaani oli 54 000 kruunua.[14]

Vuoden 2011 lopussa kunnan väestö jakautui eri ikäryhmiin seuraavasti:[15]

  • 0–17-vuotiaat: 26,4 %
  • 18–64-vuotiaat: 57,6 %
  • 65 vuotta täyttäneet: 16,0 %

Seuraava taulukko kuvaa työpaikkojen ja työllisten jakautumista eri elinkeinojen kesken. Luvut on laskettu kahdessa eri Statistiska centralbyrånin tilastossa[16][17] ilmoitettujen perusteellisempien tietojen pohjalta. "Päiväväestö" (ruots. dagbefolkning) kertoo kunnassa sijaitsevista työpaikoista ja "yöväestö" (ruots. nattbefolkning) puolestaan kunnassa asuvien elinkeinosta. Työpaikkaomavaraisuus on laskettu päivä- ja yöväestön suhteena. Alkutuotanto tarkoittaa maa- ja metsätaloutta sekä kalastusta. Jalostuksen kohdalla on laskettu yhteen tavaranvalmistus- ja kierrätysteollisuus, energia- ja ympäristöyritykset sekä rakennusteollisuus. Muut toimialat on laskettu palveluihin lukuun ottamatta niitä, joiden elinkeino on tuntematon.

Työpaikat ja työlliset vuonna 2010
Elinkeino
Työpaikat
(%)
Työlliset
(%)
  alkutuotanto 0,3 0,3
  jalostus 17,7 22,2
  palvelut 80,6 76,8
  tuntematon 1,4 0,7
  Työpaikkoja ja työllisiä 2 988 7 376
  työpaikkaomavaraisuus 40,5

Kunnassa on 1 taajama, jonka osuus kunnan väestöstä vuoden 2010 lopussa oli 98,8 prosenttia.[18] Taajamien ulkopuolella asui tuolloin 186 asukasta.[18] Kunnan koko taajamaväestö kuuluu Tumban taajamaan, josta tässä kunnassa asui 15 205 asukasta.[19]

Koko Tumban taajamassa on 37 594 asukasta, ja se kuuluu pääosin Botkyrkan kuntaan.[19]

Entiset taajamat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa on tilastoitu taajamaväestö aikaisemmin myös vuosina 1960, 1965, 1970, 1975, 1980, 1990, 1995, 2000 ja 2005. Jonakin tai joinakin näistä vuosista kunnassa on ollut myös seuraavan luettelon mukaiset taajamat, jotka eivät enää ole taajamia:[20]

Rönninge on sittemmin kasvanut yhteen Tumban taajaman kanssa.[20]

Kunnanvaltuusto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ruotsissa valitaan joka neljäs vuosi edustajat valtiopäiville, aluevaltuustoihin ja kunnanvaltuustoihin. Seuraavassa taulukossa on esitetty valtiopäivillä edustettuina olevien puolueiden saamat valtuustopaikat Salemin kunnanvaltuustossa vuodesta 1973 lähtien. Vuosina 1973–1979 luvut ovat nollia, koska tuolloin Salem oli vielä osa Botkyrkan kuntaa.

Kunnanvaltuuston paikkajakauma 1973–2022[21]
Puolue
1973 1976 1979 1982 1985 1988 1991 1994 1998 2002 2006 2010 2014 2018 2022
  Maltillinen kokoomus 0 0 0 10 12 10 10 10 13 11 14 13 11 11
  Keskustapuolue 0 0 0 5 3 4 3 2 1 2 2 1 2 2
  Liberaalit 0 0 0 2 4 4 5 3 2 4 3 3 2 2
  Kristillisdemokraatit 0 0 0 0 0 0 1 1 2 2 1 1 1 1
  Ympäristöpuolue vihreät 0 0 0 0 0 1 1 2 1 1 2 2 2 1
  Ruotsin sosiaalidemokraattinen työväenpuolue 0 0 0 12 10 10 9 11 10 9 8 7 7 7
  Vasemmistopuolue 0 0 0 2 2 2 2 2 2 2 1 1 1 1
  Ruotsidemokraatit 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 1 2 3
  Muut 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 0 2 3 3
  Yhteensä [22] 0 0 0 31 31 31 31 31 31 31 31 31 31 31

Vuodesta 2016 alkaen kunnassa on yksi piiri, Salemin piiri.

Vuoden 2012 aluejaon mukaan kunnassa on seuraavat Ruotsin kirkon seurakunnat:[23]

  • Salem

Historialliset seurakunnat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavassa luettelossa on mainittu kaikki nykyisen kunnan alueella sijainneet seurakunnat.[24] Jos seurakunta on lakkautettu, niin sen perässä on asteriski (*). Mahdolliset suluissa lukevat nimet ovat seurakunnan vaihtoehtoisia tai vanhempia nimiä. Jos nimen perässä lukee kbfd, niin kyseessä "kirkonkirjapiiri" (ruots. kyrkobokföringsdistrikt), joka ei ole muodostanut omaa seurakuntaa, vaikka ne seurakuntiin rinnastetaankin.

  • Salem
  1. a b Kommunarealer den 1 januari 2016 (km²) (XLSX) Statistiska centralbyrån. Viitattu 12.6.2016. (ruotsiksi)
  2. a b c Folkmängden efter region, civilstånd, ålder och kön. År 1968 - 2021 Statistiska centralbyrån. Viitattu 22.5.2022. (ruotsiksi)
  3. http://www.salem.se/Innehall/Kultur-natur--fritid/Historik/Historia/Den-gamla-historien/ (Arkistoitu – Internet Archive)
  4. Natonalencyklopedin, band 16 Rok-Smu, Höganäs 1995, hakusanat "Salem"
  5. Åkerarealens användning efter kommun och gröda. År 1981, 1985, 1989-1995, 1999-2007 25.11.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  6. Land- och vattenareal per den 1 januari efter region och arealtyp (uppdateras ej). År 2000-2011 9.3.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  7. Lähde
  8. Lähde (Arkistoitu – Internet Archive)
  9. Folkmängden i Sveriges kommuner 1950-2011 enligt indelning 1 januari 2012 (XLS) 20.2.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.8.2012. (ruotsiksi)
  10. Antal personer med utländsk eller svensk bakgrund (fin indelning) efter region, ålder i tioårsklasser och kön. År 2002 - 2015 Statistiska centralbyrån. Viitattu 18.6.2016. (ruotsiksi)
  11. Utrikes och inrikes födda kommunvis efter födelseland den 31 december 2009 enligt indelningen den 1 januari 2010 (XLS) Tabeller över Sveriges befolkning 2009. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  12. Folkmängd 31 dec 1984 enligt indelningen 1 jan 1985: Del 3 Fördelning efter kön, ålder, civilstånd och medborgarskap i kommuner m m (PDF) Statistiska centralbyrån. Viitattu 25.12.2012. (ruotsiksi)
  13. Nettoinkomst 2010 (XLS) 25.1.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  14. Kommuner rangordnade efter störst genomsnittlig nettoförmögenhet per person 2007, korrigerad 2010-03-22 (XLS) 22.3.2010. Statistiska centralbyrån. Viitattu 13.1.2013. (ruotsiksi)
  15. Sveriges befolkning, kommunala jämförelsetal, 31 december 2011 (XLS) 19.4.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  16. Antal förvärvsarbetande (dagbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  17. Antal förvärvsarbetande (nattbefolkning) efter näringsgren (SNI 2007) åren 2000-2010 (XLS) 12.12.2011. Statistiska centralbyrån. Viitattu 11.1.2013. (ruotsiksi)
  18. a b Tätortsgrad (inv i och utanför tätort), per kommun 2005 och 2010 28.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 1.9.2012. (ruotsiksi)
  19. a b Tätorter 2010, korrigerad version 2012-11-14 (PDF) MI38 Småorter och tätorter. 14.11.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.11.2012. (ruotsiksi)
  20. a b Befolkning i tätorter 1960-2010 (XLS) 29.5.2012. Statistiska centralbyrån. Viitattu 23.10.2012. (ruotsiksi)
  21. Kommunfullmäktigval - erhållna mandat efter region och parti. Valår 1973 - 2018 Statistiska centralbyrån. Viitattu 22.5.2022. (ruotsiksi)
  22. Valtuustopaikkojen kokonaismäärä saatu laskemalla yhteen puolueiden saamien valtuustopaikkojen määrät.
  23. Församlingsfolkmängd efter kön 31 december 2011 (XLS) Statistiska centralbyrån. Viitattu 4.10.2012. (ruotsiksi)
  24. Församlingarna kommunvis Sveriges församlingar genom tiderna. Skatteverket. Viitattu 15.11.2012. (ruotsiksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: sv:Salems kommun