Saksan yhtenäisjärjestelmä

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Saksan yhtenäisjärjestelmä
Saksan yhtenäisjärjestelmällä kirjoitettua tekstiä
Saksan yhtenäisjärjestelmällä kirjoitettua tekstiä
Kieli saksa
Luoja työryhmä
Ajanjakso 1924–

Saksan yhtenäisjärjestelmä (saks. Deutsche Einheitskurzschrift) on saksan kielen pikakirjoitusjärjestelmä, joka laadittiin 1900-luvun alussa yhdistämään saksalaisia pikakirjoituskoulukuntia. Siitä tuli käytännössä ainoa pikakirjoitusjärjestelmä Saksassa ja Itävallassa.[1]

Järjestelmän synty

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Saksankielisissä maissa oli 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa käytössä rinnakkain useita pikakirjoitusjärjestelmiä. 1900-luvun alussa merkittävimpiä olivat Gabelsbergerin järjestelmä ja Stolze–Schrey. Näiden lisäksi käytössä olivat muun muassa Stenotachygrafia ja Kansallispikakirjoitus sekä Rollerin, Arendsin, Scheithauerin, Stolzen, Braunsin ja Faulmannin järjestelmät.[1][2]

Vuonna 1906 Saksan suurimmat pikakirjoituskoulukunnat pitivät kokouksen, jossa päätettiin yhtenäisen järjestelmän valmistelusta.[3] Useiden ehdotusten ja äänestysten jälkeen vuonna 1924 tehtiin lopulliset päätökset uuteen järjestelmään siirtymisestä.[4] Yhtenäisjärjestelmästä tuli Gabelsbergerin ja Stolze–Schreyn välimuoto.[5]

Järjestelmän rakenne

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Konsonanttien merkit
Esimerkkejä sanojen kirjoittamisesta

Kullakin konsonantilla ja useilla konsonanttiyhtymillä on omat merkkinsä. Vokaalit merkitään tavallisesti vokaalia seuraavan konsonanttimerkin paikkaa tai vahvuutta muuttamalla: esimerkiksi i:n jälkeen konsonanttimerkkiä korotetaan, u:n jälkeen alennetaan ja a:n jälkeen vahvennetaan.[6]

  • Latvamaa, Esko: Saksan siirtyminen yhtenäisjärjestelmään – Poliitikkojen ja pikakirjoittajien yhteinen kamppailu. Pikakirjoituslehti, 1997, nro 3–4. Artikkelin verkkoversio.
  • Melin, Olof Werling: Stenografiens historia. (2. osa) Tukholma: Nordiska Bokhandeln, 1929.
  • Räty, Unto: Pikakirjoituksen historia. Saksalainen pikakirjoitus. Pikakirjoituslehti, 1977, nro 4.
  1. a b Räty 4/1977, s. 10
  2. Melin, s. 288–289
  3. Latvamaa 3/1997, s. 4
  4. Latvamaa 3/1997, s. 6–7
  5. Latvamaa 4/1997, s. 7
  6. Melin, s. 274–275

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]