Saara Sihvonen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Saara-Maria Sihvonen (s. 18. huhtikuuta 1991 Helsinki)[1][2] on kansainvälisesti menestynyt suomalainen malli. 179 senttimetriä pitkä Sihvonen aloitti uransa 19-vuotiaana Suomen Huippumalli haussa -kilpailusta vuonna 2010, jossa hän sijoittui toiseksi. Hänet otti talliinsa Toni Korpineva, joka edisti hänen uraansa alkaen muotimaailman kakkosmarkkinoilta eli Aasiasta ja Australiasta. Sittemmin Sihvosesta on Cosmopolitan-lehden mukaan tullut Huippumalli haussa -formaatin menestyneimpiin kuuluva löytö kansainvälisesti.[3][4][5]

New Yorkissa Sihvonen on toiminut vaatemallina muun muassa Akriksen ja Club Monacon näytöksissä. Lontoossa hän on ollut Emilia Wicksteadin ja Mulberryn tehtävissä. Hän oli Suomen parhaiten ansaitseva malli vuonna 2017[6].

Sihvonen on toiminut mallina Chanelille, Yves Saint Laurentille, Mulberrylle, Pierre Balmainille, Célinelle, Armanille, Hermèsille, Hervé Légerille, Lacostelle ja Givenchylle.[7][8] Hän on tehnyt myös muotijuttujen kuvauksia useisiin lehtiin, kuten Elleen (USA) ja Marie Claireen (USA)[3].

Suomessa Sihvonen valittiin vuonna 2017 Raision uudeksi Elovena-tytöksi.[9]

  1. Helsingin Sanomat: Verokone Sanoma Oyj. Viitattu 19.5.2019.
  2. Saara Sihvonen Fashion Model Directory. Viitattu 19.5.2019. (englanniksi)
  3. a b Vedenpää, Ville: Saara Sihvonen nousi mallimaailman huipulle suomalaisella sisukkuudella Yle Uutiset. 2.8.2016. Viitattu 18.9.2018.
  4. Rees, Alex: 12 Times "Top Model" Actually Found, You Know, a Top Model Cosmopolitan. 21.10.2015. Viitattu 18.9.2018. (englanniksi)
  5. Salonen, Aino: Näin menestyneet suomalaismallit elävät maailmalla – katso upeat kuvat! Me Naiset. 12.3.2016. Viitattu 18.9.2018.
  6. Aalto-Setälä, Julia: Huippumalli Saara Sihvonen tienasi yli 150 000 euroa - tuore Miss Suomi vain 12 600 Iltalehti. 1.11.2017. Viitattu 18.9.2018.
  7. Saara Sihvonen on Elovena-tyttö Elovena-mainossivusto. 2017. Raision Tehtaat. Viitattu 18.9.2018.
  8. Tohtua, Hanna: Huippumalli Saara Sihvonen: 5 totuutta mallimaailmasta Elle. 25.8.2016. Viitattu 18.9.2018.
  9. Suomalaisesta huippumallista uusi Elovena-tyttö – rakkaus brändiin alkoi jo kesätöissä Markkinointi & Mainonta. 3.5.2017. Viitattu 18.9.2018.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]