Sähköhoito

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sähköshokkihoito)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan määritelmä puuttuu tai on huonosti laadittu.
Voit auttaa Wikipediaa parantamalla artikkelin määritelmää. Lisää tietoa saattaa olla keskustelusivulla.
Tarkennus: Avattava jo tiivistelmässä, minkälainen hoitomuoto; kaiketi sähköä annetaan, mutta mihin, miten ja kuinka paljon.
Tähän artikkeliin tai osioon ei ole merkitty lähteitä, joten tiedot kannattaa tarkistaa muista tietolähteistä.
Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkeliin tarkistettavissa olevia lähteitä ja merkitsemällä ne ohjeen mukaan.

Sähköhoitoja ovat sähkövirran terapeuttisia vaikutuksia hyödyntävät hoidot kuten transkutaaninen hermostimulaatio TNS (engl. TENS), sydämen tahdistaminen sähkövirran avulla sekä elektrokonvulsiivinen hoito ECT.

Elektrokonvulsiivinen eli sähköšokkihoito (ECT) on psykiatristen häiriöiden hoitoon 1930-luvulla kehitetty hoitomuoto, jossa ihmiselle aiheutetaan epileptinen kohtaus johtamalla hänen aivoihinsa sähkövirtaa. Hoito koostuu muutaman päivän välein toistetusta 4–12 epileptisestä kohtauksesta. Hoito annetaan nykyisin nukutetuille potilaille.[1]

Sähköšokit voidaan johtaa potilaan aivoihin joko kahdelta tai yhdeltä puolelta päätä, jolloin sähkövirran määrän on oltava vastaavasti voimakkaampi[2]. Hoidossa käytettävä sähkövirta on niin vahvaa, että se aiheuttaa tajuttomuuden sekä kymmeniä sekunteja kestäviä rajuja kouristuksia jotka muistuttavat epileptikoiden grand mal -kohtausta[3][4].

Elektrokonvulsiivisesta hoidosta on ruvettu käyttämään sähköšokkihoidon huonon maineen vuoksi turvallisemman kuuloista nimitystä sähköhoito, joka voi kuitenkin viitata muunkinlaiseen sähköhoitoon kuten esimerkiksi TENS-hoitoon tai sydämen sähköiseen tahdistamiseen.

Sähköšokkeja käytetään masennuksen[1] sekä katatonisen skitsofrenian ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön maanisen vaiheen hoidossa.[5][6][7][8]

Sähköhoito kuului vuonna 2006 kaikkien Suomen keskusmielisairaaloiden rutiinihoitoihin[9]. Sähköhoitojen määrä kymmenkertaistui Suomessa vuosina 2002–2012. Vuonna 2012 sähköhoitoon liittyviä käyntejä oli noin 3 600.[10] Kaikkia tapauksia ei kuitenkaan tilastoitu.[11]

Sähköšokkeja ei saa antaa Suomessa ilman potilaan suostumusta.[12]

Historia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäiset kokeilut sähkön käyttämisestä hoitomuotona suoritti Jean-Antoine Nollet vuonna 1746 ilman näkyvää tulosta. Vuonna 1747 Genevessä professori Jean Jallabert onnistui ensimmäinen käyttämään sähköä hoitomuotona palauttaessaan tunnon potilaan oikeaan käteen, joka lopulta toimi normaalisti.[13]

Sähköšokkihoitoon Suomessa käytetty laitteisto Tuusulan Kellokosken sairaalamuseossa.

Masennuksen hoidossa sähkö keksittiin 1930-luvulla, kun havaittiin epilepsiaa sairastavien skitsofreniapotilaiden psykoottisten oireiden lievittyvän selvästi epileptisen kohtauksen jälkeen. Italialaiset Ugo Cerletti (1877–1963) ja Lucio Bini (1908–1964) ottivat vuonna 1937 käyttöön sähköšokin.[14] Sherwin B. Nuland antoi seuraavanlaisen kuvauksen sähköhoidon ensimmäisestä käyttökerrasta ihmiseen:

»He ajattelivat että 'no, kokeillaan 55 volttia kahden kymmenesosasekunnin ajan. Se nyt ei ainakaan mitään pahaa vahinkoa tee.' Ja niin tehtiin. [...] Tämä kaveri — muistakaa, häntä ei edes nukutettu — heti rajun kouristelun päätyttyä, ponnahti istumaan, katsoi näitä kolmea kaveria ja sanoi: 'Mitä helvettiä te paskiaiset oikein yritätte tehdä?' No, he olivat niin tyytyväisiä kuin vain voi olla, koska potilas ei ollut sanonut järkevää sanaa koko viikkojen mittaisen tarkkailun aikana."[15]»

Potilaille alettiin aiheuttaa epileptisia kohtauksia keinotekoisesti, ja joidenkin potilaiden todettiin hyötyvän niistä selvästi. Lievän sähköjännitteen johtamisesta aivojen läpi (sähköšokki) tuli yleinen hoitomuoto vuonna 1938, vaikka sen havaittiin aiheuttavan potilaille muistihäiriöitä ja älyllisten toimintojen taantumista. Menetelmä yleistyi Keski-Euroopassa ja Yhdysvalloissa 1940-luvun alussa. Suomeen ensimmäisen sähköhoitokojeen toi Kellokosken sairaalan ylilääkäri Paavali Alivirta vuonna 1941.[16] Kouristuskohtauksia aiheutettiin myös insuliinin ja pentetratsolin avulla, mutta insuliinišokkihoito ei ole enää käytössä siihen liittyvän kuolemanriskin vuoksi.[17]

Suomessa suosittiin englantilais-valmisteisia Plexagon-merkkisiä hoitokojeita. Myöskin aivoihin suuntautunutta sähköhoitoa voitiin käyttää esianesteettisesti, lobotomia-leikkauksia tehtäessä. Suomalainen hoitokäytäntö ei kuitenkaan ollut lobotomiaa kovinkaan suosiva.[18]

1960-luvulla sähköhoidon käyttö väheni lääkehoidon kehittymisen takia. Sähköhoidon uusi nousu alkoi 1980-luvulla, kun sen huomattiin olevan edelleen tehokas hoitokeino sellaisissa vaikeissa psykiatrisissa tiloissa, joissa lääkehoito osoittautuu riittämättömäksi. 1990-luvun alkuun verraten sähköšokkien käyttö on yleistynyt uudestaan 1990-luvulta alkaen ja niitä on annettu viime aikoina yhä enemmän. Kansainvälisesti verrattuna Suomessa käytetään sähköhoitoa kuitenkin varsin vähän.[19]

Hoitovaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoidon tulos riippuu siitä, mihin paikkaan ja millä voimakkuudella sähköä potilaan päähän johdetaan, mitkä päätetään aina tapauskohtaisesti[1]. Parhaat tulokset on saatu lyhytkestoisen vakavan masennuksen hoidossa[1]. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin vuonna 2004 julkaiseman artikkelin mukaan mikään muu hoitomuoto ei vaikuta yhtä nopeasti itsemurhavaarassa olevan ja vaikeasta masennuksesta kärsivän potilaan vointiin ja 70–90 prosenttia vaikeasti masentuneista potilaista saa sähköhoidosta merkittävää väliaikaista apua kuten mielilalan ja ruokahalun paranemista sekä uniongelmien helpottumista. Joillakin potilailla masennus väistyi pitkäksikin aikaa, mutta muilla se uusi nopeammin.[12]

Vuonna 2004 julkaistussa australialaisessa tutkimuskatsauksessa käytiin läpi 35 tutkimusta, joissa oli selvitetty potilaiden näkemystä hoidon tuloksista. Hoidosta hyötyneiden osuus vaihteli 20 ja 90 prosentin välillä riippuen esimerkiksi siitä, milloin kysely tehtiin ja kenen toimesta. Katsauksessa kävi ilmi, että potilaat antoivat parempia arvioita silloin, kun kysyjänä oli hoitoon osallistunut lääkäri ja kun kysely tapahtui terveydenhuollon tiloissa verrattuna siihen, että arviota kysyi puolueeton henkilö tutkittavan omassa kodissa. Arvio oli sitä negatiivisempi, mitä pidempi aika hoidosta oli kulunut.[20]

Haittavaikutukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yleisimmät haittavaikutukset ovat lihaskipu, päänsärky ja huimaus.[21]

Sähköhoito heikentää potilaiden kykyä muistaa sekä henkilökohtaisia että etenkin omaan elämään liittymättömiä tapahtumia. Kaksipuoleisia sähköšokkeja saaneet muistivat lähimenneisyyteen sijoittuvia yleisiä maailmantapahtumia keskimäärin yli 50 ja yksipuolisia šokkeja saaneet yli 30 prosenttia huonommin. Yli vuoden takaisia tapahtumia muistettiin yli 30 ja lähes 20 prosenttia huonommin. Hyvä hoitotulos ei vähentänyt hoidon aikaansaamaa muistin heikkenemistä. Hoitoa saaneiden ja verrokkien muistia mitattiin kahden kuukauden kuluttua viimeisestä hoitokerrasta. Muistin mahdollisesta toipumisesta ei ole tehty satunnaiskontrolloituja tutkimuksia[22]. Vuonna 2004 julkaistun australialaisen tutkimuskatsauksen mukaan vähintään kolmannes hoitoa saaneista kärsii kroonisesta muistihäiriöstä.[20]

Sähköhoito voi vaurioittaa muitakin kognitiivisia eli tiedonkäsittelyyn liittyviä toimintoja. Naispuolisilla ja iäkkäillä potilailla todetaan keskimäärin suurempia vaurioita kuin miespuolisilla ja nuorilla.[23] Siniaaltomuotoinen sähkön ja bitemporaalinen eli molempia ohimolohkoja stimuloiva sähkön aivoihin johtaminen vaurioittaa muistia pahiten. 2000-luvulla on käytetty yleensä siniaallon sijasta kapeapulssisähköä, johon liittyy vähemmän haittoja.[21]

Kuolema on erittäin harvinainen sähköhoidon komplikaatio, 100 000 hoitokertaa kohden sattuu korkeintaan neljä kuolemaa.[24]

Viralliset hoitosuositukset

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ison-Britannian terveydenhuoltoviranomaisen laatima hoitosuositus rajoittaa ECT:n käyttöä siitä aiheutuvien muistihäiriöiden vuoksi[9].

Vaikutusmekanismi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköhoidon vaikutusmekanismia on yritetty selvittää jo vuosikymmeniä, mutta tarkkaa vaikutustapaa ei vieläkään tunneta. Sen on todettu aiheuttavan yleistyneen sähköpurkauksen, joka leviää keskiaivoissa kaikkiin osiin samoin kuin yleistyneessä epileptisessä kohtauksessa. Sähköhoito vaikuttaa useimpiin aivojen välittäjäaineisiin ja aktivoitumista tapahtuu muun muassa serotonergisessä, noradrenergisessä ja dopaminergisessä järjestelmässä. Sähköhoito lisää sekä väsyttävän vaikutuksen omaavan GABA:n että sen reseptoreiden määrää. Nopeat vaikutukset tapahtuvat aivojen välittäjäainepitoisuuksissa, ja katekolamiinireseptorit lisääntyvät noin kahden viikon kuluessa hoidon aloittamisesta.lähde?

Hoidosta päättäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hoitava lääkäri voi päättää sähköhoidon käyttämisestä ainoastaan yhteisymmärryksessä potilaan kanssa. Jos potilas ei kykene päättämään hoidostaan, on kuultava hänen lähiomaisiaan tai muuta läheistä. Lisäksi potilaalle tai hänen omaisilleen tai läheisilleen on annettava tiedot hoidon vaihtoehdoista ja riskitekijöistä.[25] Fyysiset sairaudet eivät välttämättä estä sähköhoitoa,[26] vaan niiden aiheuttamaa riskiä on arvioitava suhteessa hoidosta odotettuun hyötyyn.lähde?

Toimenpide

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköhoito aloitetaan yleensä potilaan ollessa psykiatrisessa sairaalahoidossa vakavan masennuksen takia. Hoitoa annetaan 2–3 kertaa viikossa, ja hoitokertoja on yhteensä 4–12. Joskus potilas voi käydä hoidossa myös polikliinisesti kotoa käsin.

Teknisesti sähköhoito on yksinkertainen ja nopea toimenpide, joka suoritetaan kevyessä anestesiassa tai rauhoittavassa lääkityksessä. Sähköhoitolaitteessa on kaksi elektrodia, joiden avulla potilaan päähän johdetaan 70–130 voltin jännite 0,1–0,5 sekunnin ajan. Tämä jännite aiheuttaa välittömän tajuttomuuden ja pienen viiveen jälkeen muutaman kymmenen sekunnin kestoisen symmetrisen kouristuskohtauksen.

Anestesiasta heräävä potilas on yleensä väsynyt. Tajunta palaa noin viiden minuutin kuluttua, mutta potilas voi olla sekava ja muistamaton parin tunnin ajan. Yleensä hän ei muista jälkeenpäin mitään hoitoa edeltäneen puolen tunnin eikä sekavuuden keston ajalta. Tämän vuoksi potilaan toimia on valvottava toimenpiteen jälkeen.

Sähköhoitojaksoja voidaan tarvittaessa uusia. Ylläpitohoidoissa potilas käy saamassa sähköhoitoa 2–6 viikon välein.

Tulevaisuudennäkymät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sähköhoito on kansainvälisesti yksi laajimmin tutkituista psykiatrisista hoitomuodoista. Nopea aivojen kuvantamistekniikan kehittyminen ja hoitomuodon aktiivinen tutkimus antanevat uutta tietoa sähköhoidon vaikutusmekanismeista.lähde?

Kiinassa sähköhoitoa on käytetty runsaasti nettiriippuvuuden hoidossa, muun muassa Linyin psykiatrisessa sairaalassa. Hoitomuodon kehitti lääkäri Yang Yongxin. Kiinan terveysministeriö on kuitenkin kieltänyt sen käytön 2009.[27]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ a b c d Sähkö on turvallinen masennuksen hoitaja terve.fi. 27.6.2006. Viitattu 30.10.2018.
  2. ↑ Kolshus E, Jelovac A, McLoughlin DM: Bitemporal v. high-dose right unilateral electroconvulsive therapy for depression: a systematic review and meta-analysis of randomized controlled trials. Psychol Med, 2017, 47. vsk, nro 3, s. 518–530. PubMed:27780482 doi:10.1017/S0033291716002737 ISSN 0033-2917 S2CID:10711085 Artikkelin verkkoversio.
  3. ↑ Sähköhoidosta apua vaikeaan masennukseen web.archive.org. 3.1.2010. Arkistoitu 3.1.2010. Viitattu 24.8.2022.
  4. ↑ Grand mal seizure - Symptoms and causes Mayo Clinic. Viitattu 24.8.2022. (englanniksi)
  5. ↑ James Potash: A Shockingly Effective Treatment for Depression – ECT Can Safely Bring Patients Back From the Brink ABC News. Jan. 29, 2008. Viitattu 21.9.2009. (englanniksi)
  6. ↑ Gabrielle J. Melin: ECT is safe, effective treatment Depression blog. May 7, 2008. Viitattu 21.9.2009. (englanniksi)
  7. ↑ Frederick Cassidy, Elizabeth Murry, Richard D. Weiner, Bernard J. Carroll: Lack of Relapse With Tryptophan Depletion Following Successful Treatment With ECT American Journal of Psychiatry. 154:8, August 1997. Viitattu 21.9.2009. (englanniksi)[vanhentunut linkki]
  8. ↑ Efficacy and safety of electroconvulsive therapy in depressive disorders: a systematic review and meta-analysis The Lancet, Volume 361, Issue 9360, Pages 799–808, 8 March 2003. The UK ECT Review Group. Viitattu 21.9.2009. (englanniksi)
  9. ↑ a b Sähkö on turvallinen masennuksen hoitaja terve.fi. 27.6.2006. Viitattu 30.10.2018.
  10. ↑ Sähköhoidot lisääntyneet hurjasti: Hoitojen määrä moninkertaistunut kymmenessä vuodessa Yle 16.12.2013.
  11. ↑ Miia Soininen: Sähköhoidosta on pulaa Suomen lääkärilehti. 24.08.2006. Viitattu 4.2.2016.
  12. ↑ a b Sähköhoidosta apua vaikeaan masennukseen Hus.fi 23.8.2004.
  13. ↑ Ismo Lindell: Sähkötekniikan historia. Otatieto Oy, 1994. ISBN 951-672-188-5
  14. ↑ Forsius A. (2005) Houruinhoidosta mielenterveystyöhön – lyhyt katsaus psykiatrian vaiheisiin. (Arkistoitu – Internet Archive) Esitelmä psykiatriaan erikoistuvien lääkärien valtakunnallisilla koulutuspäivillä Tampereella
  15. ↑ Nuland, S.: Electroshock Therapy (Arkistoitu – Internet Archive). TED-luennot, 2001, Monterey, Kalifornia, USA. (englanniksi)
  16. ↑ Kinnunen, L., Mielisairaanhoito, 1959: s. 152.
  17. ↑ Lääkkeettömät hoitomuodot Harjamäen sairaalassa vuosina 1926-1952[vanhentunut linkki] Jukka Kukkohovi, Sosiaali- ja terveysala opinnäytetyö
  18. ↑ Kinnunen, L., Mielisairaanhoito, 1959: s. 152-153.
  19. ↑ Tiia Väre: Sähköhoito puhuttaa Akuutti-ohjelma, Yle. 2.12.2003. Arkistoitu 12.6.2008. Viitattu 20.10.2010.
  20. ↑ a b Royal College of Psychiatrists and British Psychological Society BMJ Publishing Group Ltd: Review: at least one third of people report persistent memory loss after electroconvulsive therapy. Evidence-Based Mental Health, 1.2.2004, 7. vsk, nro 1, s. 27–27. PubMed:14769671 doi:10.1136/ebmh.7.1.27 ISSN 1362-0347 Artikkelin verkkoversio. (englanti)
  21. ↑ a b Leppämäki, Sami: Neurostimulaatiohoidot – tulevaisuuden psykiatriaa. Suomen Lääkärilehti, 2012, 67. vsk, nro 36, s. 2454–2459. Helsinki: Suomen Lääkäriliitto. ISSN 0039-5560 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 4.2.2016.[vanhentunut linkki]
  22. ↑ Sarah H. Lisanby, Jill H. Maddox, Joan Prudic, D. P. Devanand, Harold A. Sackeim: The Effects of Electroconvulsive Therapy on Memory of Autobiographical and Public Events. Archives of General Psychiatry, 1.6.2000, 57. vsk, nro 6, s. 581–590. ISSN 0003-990X Artikkelin verkkoversio.
  23. ↑ Harold A Sackeim ym. The Cognitive Effects of Electroconvulsive Therapy in Community Settings. Neuropsychopharmacology (2007) 32, 244–254. (englanniksi)
  24. ↑ Heikman, Pertti: Sähköhoidon uusia näkymiä. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 2004, 120. vsk, nro 10, s. 1219–25. Suomalainen Lääkäriseura Duodecim. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 12.7.2012.
  25. ↑ Laki potilaan asemasta ja oikeuksista Finlex – Ajantasainen lainsäädäntö
  26. ↑ Partonen, Timo; Lönnqvist, Jouko ja Syvälahti, Erkka: ”Biologiset hoidot”, Psykiatria, s. 744. (9., uudistettu painos) Helsinki: Duodecim, 2011. ISBN 978-951-656-400-8
  27. ↑ Petteri Tuohinen: Kiina kielsi sähköshokkihoidon nettiriippuvaisille. Helsingin Sanomat, 18.7.2009, s. B1. Artikkelin verkkoversio.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sähköhoito&oldid=22842737”