Lennätin

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Sähkölennätin)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Kartta tärkeimmistä lennätinlinjoista vuodelta 1891.

Lennätin on yleisnimitys useille erityyppisille laitteille, joilla tekstimuotoinen viesti voidaan välittää alkuperäistekstiä fyysisesti siirtämättä. Yleensä, kuten tässä artikkelissa, lennättimellä tarkoitetaan sähköistä lennätintä, jossa viesti siirretään sähköisesti johdinta pitkin.[1] Ennen sähköistä lennätintä oli käytössä optisia lennättimiä. Radiota kutsuttiin aluksi usein langattomaksi lennättimeksi.

Lennättimellä välitettyjä viestejä kutsuttiin sähkösanomiksi. Nimitys on myöhemmin lyhentynyt sähkeeksi. 1930-luvulta alkaen teleksi syrjäytti morseaakkoset sähkösanomien välittämisessä. Ennen kaukopuheluiden yleistymistä sähkösanomat olivat hyvin suosittuja. Sähkösanomia käytettiin usein liiketoimien vahvistamiseen, koska sähkösanomasta jäi aina kirjallinen dokumentti.

Ensimmäisen kaupallista liikennettä välittäneen sähköisen lennättimen rakensivat William Fothergill Cooke ja sir Charles Wheatstone. Heidän laitteensa otettiin käyttöön Lontoossa 1838. Cooken ja Wheatstonen lennätin käytti useaa johdinta, joilla ohjattiin viiden mittarineulan liikkeitä. Sen mukaan, mitkä kaksi neulaa kulloinkin kääntyivät ja mihin suuntiin, vastaanottaja saattoi lukea, minkä kirjaimen lähettäjä lähetti.

Ensimmäisen käytännöllisen lennätinjärjestelmän rakensivat Yhdysvalloissa Samuel Morse ja Alfred Vail. New Yorkin ja Baltimoren välinen lennätinlinja otettiin käyttöön 24. toukokuuta 1844. Tälle lennättimelle riitti yksi johdinyhteys, sillä eri merkit koodattiin sähköttämällä erilaisia pulssijonoja eli Morsen aakkosia. Morsen ja Vailin lennättimen käyttö levisi nopeasti ja muutaman vuoden kuluessa syrjäytti kilpailevat järjestelmät lähes täysin.

Kesäkuussa 1860 USA:n kongressi sääti lain mantereen halki kulkevasta lennätinlinjasta. Siinä säädettiin esimerkiksi sanomien enimmäishinnoista. Uutta linjaa tarvittiin Chicagon sekä San Franciscon lähellä olevan Carson Cityn välille 1 700 km. Järjestelmän rakentamisen tarjouskilpailun voitti Western Union -yhtiö, jota johti Hiram Sibley. Linja rakennettiin Yhdysvaltojen sisällissodan riehuessa. Jotta työ etenisi nopeasti, siitä tehtiin kahden yhtiön välinen kilpailu: voittanut saisi hävinneeltä 50 dollaria jokaiselta sen tarvitsemalta ylimääräiseltä päivältä. Rakentaminen eteni 5–12 km päivässä ja parhaimmillaan rakentajaryhmä pystytti 200 pylvästä päivässä. Arvaamaton vastus olivat intiaanit, joita linjan varrella hyviteltiin monin tavoin. Linja valmistui puolessa vuodessa 24. lokakuuta 1861, jolloin kalifornialainen tuomari lähetti sähkeen presidentti Lincolnille Washingtoniin. Rakentamiskilpailun voittanut ryhmä oli valmis 6 päivää aikaisemmin. Lennättimestä tuli suuri kaupallinen menestys, ja se teki Pony Express -nimisen pikapostilinjan tarpeettomaksi.[2]

Pysyvä lennätinkaapeliyhteys Atlantin poikki saatiin 27. heinäkuuta 1866. Intian ja Euroopan välisellä yhteydellä oli käytössä kaapeli Persianlahden halki jo 1864. Suomen ensimmäinen merenalainen lennätinyhteys taas oli Uudenkaupungin–Grisslehamnin lennätinkaapeli.

Suomeen perustettiin Venäjän Keisarikunnan Lennätinlaitoksen alaisuuteen oma lennätinpiiri, jonka pääpaikka oli Pietarissa. Suomen lennätinpiirin ensimmäinen sähkölennätinlinja valmistui vuonna 1855 Helsingistä Pietariin, ja ensimmäinen sähkösanoma lähetettiin sen kautta Viipuriin 5.6. samana vuonna. Ensimmäinen suomenkielinen sähkösanoma lähetettiin 9.4.1862 Turusta Elias Lönnrotille hänen 60-vuotispäivänään. Vuonna 1917 perustettiin Suomen valtion lennätinlaitos, jonka pääkonttori oli Helsingissä. [3]

Lennätin rautateillä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautatieliikenteessä lennätin oli käytössä kaikkialla maailmassa.

Suomen rataverkolla lennätinlinja rakennettiin jokaisen radan yhteyteen.[4] Valtionrautatiet käytti lennätintä 1950-luvulle asti, jolloin puhelimen uudistuminen syrjäytti sen. Vain Neuvostoliiton liikenteessä lennätin säilytti asemansa aina vuoteen 1978 asti. Suomalaisista kapearaiteisista rautateistä vain Loviisan–Vesijärven rautatie käytti lennätintä, muut käyttivät alusta alkaen puhelinta. Joillakin yksityisillä kapearaiteisilla oli omat puhelinlinjansa asemien välillä.

Lennätin oli ensimmäinen viestintäväline, jolla pystyttiin luomaan lähes välittömät kansain- ja mannertenväliset yhteydet. Tämän muutoksen seuraukset olivat mullistavia. Lennättimen ansiosta sanomalehdet pystyivät kertomaan maailman tapahtumista tuoreeltaan. Liike-elämän, erityisesti kaupankäynnin, rytmi muuttui: nyt ei enää merkinnyt niin paljon, missä tavaraa oli, kuinka paljon se maksoi ja kuinka nopeasti se oli toimitettavissa. Kilpailukykyisenä säilyminen vaati lennättimen käyttämistä.

Sodankäynnissä lennätin vaikutti ensimmäisen kerran Krimin sodassa. Sähköisillä viestivälineillä on ollut merkitystä lähes kaikissa sen jälkeisissä sodissa. Lennätin mahdollisti rautateiden tehokkaan käytön ja joukkojen nopean keskittämisen valtakunnan haluttuun osaan. Ensimmäisessä maailmansodassa tästä tuli erittäin merkittävä osa sodan alkuvaiheen suunnitelmia.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Distant Writing – The History of the Telegraph Companies in Britain between 1838 and 1868 (englanniksi)
  1. Ismo Lindell: Sähkön pitkä historia, s. 252. Ottieto, 2010. ISBN 978-951-672-358-0
  2. Esben Sylvest: Lanka halki mantereen. Tieteen Kuvalehti Historia, 2011, nro 16, s. 14–21. Bonnier. ISSN 0806-5209
  3. Posti- ja lennätinlaitoksesta TeliaSoneraksi Teleseniorit. Viitattu 12.8.2019.
  4. Zetterberg, Seppo: Yhteisellä matkalla. VR 150 vuotta, s. 90. Helsinki: WSOY, 2012. ISBN 978-951-0-34742-3

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]