Sääntelyhäiriö

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Tämän artikkelin tai sen osan neutraalius on kyseenalaistettu.
Asiasta keskustellaan keskustelusivulla. Voit auttaa Wikipediaa muokkaamalla artikkelin näkökulmaa neutraalimmaksi. Mallineen saa poistaa vasta kun asiasta on saavutettu konsensus keskustelusivulla.

Sääntelyhäiriö (hallituksen epäonnistuminen[1][2], government failure) tarkoittaa, että julkisen vallan puuttuminen johonkin aiheuttaa tehottomamman lopputuloksen kuin saavutettaisiin ilman puuttumista.

Sääntelyhäiriö on julkisen sektorin analogia markkinahäiriölle (market failure). Motiivina voi olla poliitikon, virkamiehen ja/tai yksityisen toimijan välistäveto, mutta usein osalla toimijoista on hyvä tarkoitus.

Esimerkkejä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lainsäädäntö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Syrjäytymisvaikutus: kun valtio lisää kulutustaan tai velkaantumistaan, yksityiset investoinnit ja kulutus vähenevät.
  • Siltarumpupolitiikka: poliitikot ajavat valtion kulutusta tai investointeja omiin vaalipiireihinsä, vaikka se olisi tehotonta.
  • Lehmänkauppa: poliitikot äänestävät sovitun vaihtokaupan mukaisesti eivätkä vaihtoehtojen paremmuuden perusteella.
  • Rationaalinen välinpitämättömyys: esimerkiksi äänestäjä tai päättäjä ei vaivaudu perehtymään kunnolla päätöksentekoon, koska paremman päätöksen hyödyt koituisivat vain pieneltä osin hänen itsensä hyväksi. Samaa on havaittavissa yritysten pienomistajilla.

Hallinto

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Itsekkäät virkamiehet: virkamiehet saattavat välittää omasta edustaan, haluta rakentaa itselleen valtaa ja arvovaltaa. He saattavat toimia tavalla, joka on suosittua tai miellyttävää muttei tehokasta eikä ihmisten edun mukaista.
  • Julkiset monopolit: Hallinto toimii kuin monopoli, koska sen ei tarvitse kohdata kilpailua. Tämä johtaa tehottomuuteen ja heikkoon asiakkaiden tarpeiden tyydyttämiseen.
  • Keskenään ristiriitaiset tavoitteet.

Sääntely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Sääntelyarbitraasi: säännelty laitos hyödyntää todellisen riskin ja sääntelyaseman eroa. Esimerkiksi jos pankilta vaaditaan tietty omavaraisuusaste sen antamien luottojen kokonaismäärästä, pankin voi kannattaa myydä toimintojaan ja vuokrata niitä tai ostaa niitä palveluina, vaikka tämä olisi tehottomampaa, koska myynnistä saadut rahat mahdollistavat suuremman luotonannon vaikka myynti ei tosiasiallisesti vähentäisi riskiä.
  • Sääntelyloukku (regulatory capture): Sääntelyviranomainen päätyy myötäilemään säänneltävää alaa tai sen osaa. Virkamiehet alkavat samaistua asiakkaisiinsa tai tavoittelevat näiltä etuja tai työpaikkoja tai haluavat välttää näiden arvostelua. Usein virkamiehet tarvitsevat alan apua, koska alalla on paras tieto ja osaaminen kyseisestä alasta.
  • Sääntelyriski: yritykset pelkäävät sääntelyn saattavan muuttua haitallisesti eivätkä siksi uskalla tulla alalle palvelemaan asiakkaita. Tämän estämiseksi valtiot saattavat korvata yrityksille sääntelymuutosten aiheuttamat haitat. [3]

Informaatio

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Ympäristöhaitat: esimerkiksi julkiset tuet tiestölle lisäävät liikennettä, maataloustuet lisäävät lannoitteiden ja kastelun käyttöä.
  • Epätäydellinen informaatio: esimerkiksi haittaveroja asetettaessa tarvittavan informaation kerääminen ei ole sääntelyviranomaiselle sen helpompaa kuin yksityisille toimijoille.
  • Markkinavääristymä (Market distortion), esimerkiksi
    • Verolait voivat ohjata investoinnit tehottomampiin kohteisiin.
    • Hallinnolliset määräykset pakottavat tiettyyn ratkaisuun estäen kaikki muut, mahdollisesti paljon paremmatkin.
    • Tuet: joidenkin hyödykkeiden tukeminen voi syrjäyttää markkinoilta paremmat tuotteet.
    • Moraalikato: esimerkiksi lupautumalla auttamaan ihmisiä, joiden riskit realisoituvat, valtio kannustaa ottamaan tällaisia riskejä (esimerkiksi rakentamaan halvalle tulvavaara-alueelle enemmän kuin olisi järkevää tai elämään liian epäterveellisesti).
  • Tahattomat seuraukset: esimerkiksi jos vuokrasääntely tuottaa asuntopulaa, minimipalkka työttömyyttä, ruoan kattohinta ruokapulaa tms.

Teoriaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sääntelyhäiriö voi tapahtua kysyntä- tai tarjontapuolella. Kysyntäpuolen häiriöt voivat liittyä äänestyskäyttäytymisen ongelmiin tai preferenssien paljastamisen ongelmaan: miten saada tietää kuluttajien todelliset preferenssit, jos näiden ei tarvitse todistaa niiden voimakkuutta kukkarollaan, tai miten kerätä niistä tarpeeksi yksityiskohtaista informaatiota muuten kuin hintamekanismin kautta. Tarjontapuolen ongelmat liittyvät usein päämies-agentti-ongelmaan.[4]

Näennäismarkkinat

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Joskus sääntelyhäiriöitä yritetään välttää käyttämällä sääntelyn apuna näennäismarkkinoita. Tällöin tulee vastaan näennäismarkkinahäiriöitä, joilla on samoja syitä kuin markkinahäiriöillä.[2]

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Juha Vehviläinen, kurssin Julkinen talous 2012 materiaali, Helsingin yliopisto (Arkistoitu – Internet Archive)
  2. ↑ a b Näennäismarkkinoiden tehokkuuden rajoitteet ja mahdollisuudet paikallishallinnon palveluissa[vanhentunut linkki], Liisa Kähkönen, väitöskirja, Tampereen yliopisto, 2007, sivut 13 ja 16.
  3. ↑ Regulatory risk, Economics A-Z terms beginning with R, The Economist, luettu 12.11.2012.
  4. ↑ Connolly, S. & Munro, A. (1999). 'Public Choice', Chapter 8 in Economics of the Public Sector, Pearson, Harlow, Essex.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Sääntelyhäiriö&oldid=22167405”