Julkisen valinnan teoria
| Osa artikkelisarjaa |
| Talous |
|---|
 |
Julkisen valinnan teoria on taloustieteiden ala, joka tutkii demokraattisen päätöksenteon toimintaa ja ongelmia modernin taloustieteellisen analyysin avulla.
Yleistä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Julkisen valinnan teoriassa tarkastellaan äänestäjiä, poliitikkoja ja hallintoa useimmiten itsekkäinä toimijoina. Tarkoituksena on analysoida heidän päätöksentekoa itsessään tai vaihtoehtoisten äänestysjärjestelmien alaisuudessa. Menetelminä käytetään tavanomaista hyödynmaksimointia, peliteoriaa, päätöksentekoteoriaa tai jotain muuta lähestymistapaa ongelman luonteesta riippuen. Julkisen valinnan teoria on yleensä selkeästi positiivista analyysia.
Tunnettuja julkisen valinnan teorian tutkijoita ovat Kenneth Arrow, Duncan Black, James M. Buchanan ja Gordon Tullock.[1] Arrow ja Buchanan on palkittu taloustieteen Nobelin palkinnolla.
Nobelisti James Buchananin mukaan julkisen valinnan teoria tutkii politiikkaa ilman romantiikkaa - ilman toiveajattelua siitä, että poliitikot ja viranomaiset vain ajaisivat yleistä etua, ja päätöksiä tekevät viime kädessä yksilöt, ei "kansa" tai "yhteisö".[1] Poliittiset päättäjät ovat ihmisiä siinä missä markkinoilla toimivatkin.[1]
Ero on kannustimissa: markkinoilla päättäjä tyypillisesti saa itse päätöksensä hyödyt ja kantaa sen kustannukset, politiikassa ei.[1] Sopimus syntyy vain, jos molemmat osapuolet sen hyväksyvät.[1] Sen sijaan poliittisessa päätöksenteossa ei ole vastaavaa taetta siitä, että syntyvät päätökset keskimäärin hyödyttävät kaikkia.[1] Arrow'n paradoksi osoittaa, että millään vaalitavalla ei voida tuottaa äänestäjien preferensseistä konsistentisti yhteiskunnan preferenssejä.[1] Ei myöskään ole löytynyt äänestystapaa, jonka lopputulosta ei voisi manipuloida toisenlaiseksi esimerkiksi äänestysjärjestykseen vaikuttamalla.[1]
Julkisen valinnan moderni kirjallisuus alkoi vuonna 1948, jolloin Duncan Black loi perustan mediaaniäänestäjän teorialle. Muun muassa Gordon Tullock on kutsunut häntä julkisen valinnan teorian isäksi. James M. Buchanan ja Tullock julkaisivat vuonna 1962 kirjan The Calculus of Consent: Logical Foundations of Constitutional Democracy, jonka myötä julkisen valinnan teoria varsinaisesti syntyi. Buchanan oli pitkään George Masonin yliopistossa professorina, ja vuonna 1986 hänet palkittiin Nobelin taloustieteen palkinnolla.
Myös muut taloustieteilijät kuten Paul Krugman ovat korostaneet politiikan vapaamatkustajan ongelmaa: demokratia toimii heikosti, koska yksittäisen ihmisen ei kannata perehtyä riittävästi poliitikkojen tekemisiin, sillä järkevän äänestämisen hyödyt koituvat kaikille kansalaisille eikä perehtyvälle äänestäjälle itselleen[2].
Poliittinen taloustiede on laajempi termi, jolla on julkisen valinnan kysymyksien lisäksi myös historiallinen merkitys.
Ilmiöitä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Rationaalinen tietämättömyys (rational ignorance) on sitä, kun ihminen ei vaivaudu perehtymään politiikkaan, koska perehtymisen hyödyt jakautuvat kaikille kansalaisille sen sijaan, että äänestäjä saisi hyödyn itse kuten valitessaan ostamaansa tuotetta. Tämän vuoksi usein eturyhmät voittavat politiikassa: jos tietty kohdennettu etu on tuhansien eurojen arvoinen tietyn eturyhmän jäsenille, se voi olla silti yleisen edun vastainen, vaikka se maksaisi vain muutaman euron keskivertoäänestäjälle. Tällaisiin etuihin keskivertoäänestäjän ei kannata perehtyä, etenkin kun ne yleensä tehdään tarkoituksella monimutkaisiksi perehtymättömyyden varmistamiseksi, vaikka monimutkaistaminen tuottaisi paljon lisää tehottomuutta.
Eturyhmät saavat usein päätöksenteossa läpi asioita, jotka ovat yleisen edun vastaisia (ks. myös siltarumpupolitiikka). Auttaessaan eturyhmiä (esimerkiksi yritysten, ammattiliittojen tai yhdistysten edustajat) poliitikot tai virkamiehet kokevat itsensä tärkeiksi ja voimakkaiksi. Tämä myös saattaa tuottaa heille suoraa korruptiota tai myöhemmin hyvän työpaikan. Päättäjät eivät välttämättä kärsi juuri mitenkään eturyhmän suosimisesta, koska he eivät käytä omia rahojaan ja mm. rationaalisen tietämättömyyden vuoksi äänestäjät eivät välttämättä ole selvillä asiasta. Pienet, keskittyneet eturyhmät pystyvät suuria paljon tehokkaammin estämään jäsentensä vapaamatkustamista ja tuottamaan poliittista painetta ja tukea sekä organisoitumaan vähemmin kustannuksin.[1] George Stigler, Sam Peltzman ja Gary Becker ovat osoittaneet viranomaistahojen olevan vastaavasti pienten eturyhmien vaikutettavissa.[1] Tarvittaessa eturyhmien vaikuttamat päättäjät hankkivat riittävän kannatuksen lehmänkaupoin, joilla sovitaan muiden päättäjien kanssa yhteisestä kannatuksesta usean eturyhmän tavoitteille.[1]
Lobbareiden tavoitteena on usein saada hallinnon miljoonien arvoinen tuki hankkeelleen. Heitä uhkaa myös häviäminen kilpailijoille, jos he jättävät lobbauksen tekemättä. Edelleen myös veronmaksaja käyttäytyy rationaalisesti kannattaessaan omalle alueelleen kohdistuvaa hanketta, koska hankkeen kustannukset jakautuvat kaikille veronmaksajille, mutta paikallisesti hyödyt voivat olla suuria, ja kaukaisempien äänestäjien kohdalla vaikutus on sen verran pienempi, ettei heidän ole järkevää perehtyä asiaan. Näin ollen on mahdollista, että demokratiassa tehdään äänestäjille epäedullista politiikkaa, vaikka kaikki toimivat rationaalisesti.
Sääntelyhäiriö (government failure) viittaa moniin eri syihin sille, miksi sääntelyn tulos on usein muuta kuin se olisi ihanteellisessa maailmassa.
Välistäveto (rent seeking) tarkoittaa eduntavoittelua, joka aiheuttaa muille sitäkin enemmän haittoja. Välistävedon mahdollistaa joskus markkinahäiriö mutta vielä useammin sääntelyhäiriö.
Signalointiäänestäminen ja demokratian irrationaalisuus. Äänestämisen paradoksin mukaan kansalaisen todennäköisyys vaikuttaa päätökseen on niin pieni, että siitä keskimäärin koituvat hyödyt alittavat asioihin perehtymisen vaivan. Siksi ihmiset usein äänestävät pikemminkin signaloidakseen eli viestiäkseen muille tietynlaisia asioita itsestään, koska siitä hyödyt koituvat itselle. Geoffrey Brennan and Loren Lomasky arvioivat, että tämän vuoksi poliitikot keskittyvät vaikuttamaan ilmaisullisiin (ekspressiivisiin) motiiveihin sisällöllisten motiivien kustannuksella. Tämä johtaa äänestyskäyttäytymisen irrationalisoitumiseen. Esimerkiksi ihmiset saattavat kannattaa protektionismia ilmaistakseen nationalismiaan, vaikka protektionismin katsotaan alentavan taloudellista hyvinvointia. Lobbaaminen vaikuttaa eniten politiikan yksityiskohtiin, koska niissä ilmaisullisuus on vähäisintä. Breannan ja Lomasky väittävät teoriansa sisällöllisten ja ilmaisullisten syiden yhteisvaikutuksesta olevan koherentimpi ja todellista äänestyskäyttäytymistä paremmin vastaava kuin oletus siitä, että äänestäjät vain äänestäisivät etujensa mukaisia vaalituloksia sisällöllisin perustein. [3][4]
Kritiikki
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Taloustieteen nobelisti Amartya Sen on arvostellut teoriaa absurdiksi. Hänen mukaansa julkisen valinnan teoriaa toteuttavat rationaalisesti omia hyötyjään maksimoivat yksilöt vailla minkäänlaista sosiaalista omatuntoa.[5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Sääntelyhäiriö (esimerkkejä julkisen valinnan epäonnistumisista)
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i j k Public Choice, William F. Shughart II, Professor of Economics at the University of Mississippi, the editor in chief of Public Choice. The Concise Encyclopedia of Economics, 2008.
- ↑ Rat Democracy - Economics explains a political scandal, Paul Krugman, The Dismal Science
- ↑ Geoffrey Brennan and Loren Lomasky, Democracy and Decision: The Pure Theory of Electoral Preference (New York: Cambridge University Press, 1997). Pages 89, 105, 107, 139 and back cover among others.
- ↑ Default and Dynamic Democracy (Arkistoitu – Internet Archive), Loren E. Lomasky, in "The Democratic Ideal", ed. "Tibor R. Machan". Pages 18-22.
- ↑ http://socgeo.ruhosting.nl/html/files/geoapp/Werkstukken/Sen.pdf[vanhentunut linkki]
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Bryan Caplanin luennot (englanniksi)
- Leon Felkins: Introduction to Public Choice Theory (Arkistoitu – Internet Archive) (englanniksi)
- Suomen Akatemian Julkisen valinnan huippuyksikkö Turun yliopistossa (Arkistoitu – Internet Archive)