Ruth Ke‘elikōlani
Ruth Ke‘elikōlani | |
---|---|
Havaijin saaren kuvernööri | |
15.1.1855 – 25.2.1872
30.3.1872 – 2.3.1874 |
|
Edeltäjä | George Kapeau (vt.) |
Seuraaja | Samuel Kipi |
Havaijin ylähuoneen edustaja | |
1855–1857
|
|
Henkilötiedot | |
Syntynyt | 17. kesäkuuta 1826 Honolulu, Havaiji |
Kuollut | 24. toukokuuta 1883 (56 vuotta) Honolulu, Havaiji |
Puoliso |
Leleiohoku I Isaac Young Davis |
Lapset | 3 |
Ruth Ke‘elikōlani (syntymänimeltään Ruth Ke‘elikōlani Keanolani Kanāhoahoa, 17. kesäkuuta 1826 – 24. toukokuuta 1883) oli havaijilainen prinsessa ja yhdessä vaiheessa Havaijin kuningaskunnan rikkain nainen.
Tausta ja perhe
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ke‘elikōlani syntyi vuonna 1826. Hänen äitinsä Puahi oli kuningas Kamehameha I:n lapsenlapsi. Puahi kuoli synnytyksen yhteydessä.[1] Ruthin isän henkilöllisyys on kuitenkin kiistanalaisempi: virallisesti hänen isäkseen mainitaan Kahalaiʻa Luanuʻu, mutta myös Mataio Kekūanaōʻa väitti olevansa isä.[2] Lopulta Ruth julistettiin ns. kahden pään lapseksi (havaijiksi keiki po‘olua), eli hänen katsottiin perivän molempien isäksi ilmoittautuneiden miesten manan. Tämä johti myös siihen, että hän peri molempien isiensä maita.[3]
Perinteiseen havaijilaiseen tapaan Ruthin adoptoi Ka‘ahumanu, jonka luona tämä asui kuusi vuotta aina Ka‘ahumanun kuolemaan saakka. Tämän jälkeen Ke‘elikōlani muutti Kekūanaōʻan ja tämän vaimon Kīnaʻun kanssa.[4]
Ke‘elikōlani oli naimisissa kaksi kertaa elämänsä aikana. Ensimmäinen liitto oli Leleiohoku I:n kanssa, ja siitä syntyi yksi poika, joka kuitenkin kuoli jo 16-vuotiaana. Vuonna 1856 Ke‘elikōlani meni uusiin naimisiin Isaac Young Davisin kanssa. Tästä liitosta syntyi myös yksi poika, joka kuoli jo puolentoista vuoden iässä. Tämän jälkeen Ke‘elikōlani adoptoi Kalākauan veljen Leleiohoku II:n.[2]
Ke‘elikōlani toimi Havaijin viimeisen kruununprinsessan, Ka‘iulanin, kummitätinä ja antoi ristiäislahjaksi 10 eekkeriä maata Waikīkīlta, jonne Ka‘iulanin isä rakennutti ‘Āinahaun talon.[4]
Poliittinen ura ja omaisuus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Vuosina 1855–1857 Ke‘elikōlani toimi Havaijin parlamentin ylähuoneen edustajana.[5] Ke‘elikōlani toimi myös Havaijin saaren kuvernöörinä 20 vuoden ajan. Tähän tuli lyhyt katkos, kun varakuvernööri Rufus Lyman toimi virassa hetkellisesti keväällä 1872.[6]
Huolimatta siitä, että Ke‘elikōlani oli käynyt koulunsa englanniksi, hän vaati havaijin kielen käyttöä virallisissa yhteyksissä. Havaijia osaamattomien tuli käyttää tulkkeja.[1]
Kamehameha V:n kuoltua Ke‘elikōlani peri suurimman osan tämän omaisuudesta, minkä johdosta hänestä tuli Havaijin yksi suurimmista maanomistajista ja kuningaskunnan rikkain nainen.[2] Kalākauan noustua kuninkaaksi Ke‘elikōlani oli edelleen kuningaskunnan rikkain nainen. Ke‘elikōlani asui Kailua-Konassa, jossa hän omisti Hulihe‘en palatsin. Tästä huolimatta hän kuitenkin asui samalla tontilla sijaitsevassa perinteisessä havaijilaisessa ruohomajassa. Myöhemmin hän alkoi myös rakennuttaa Keōua Hale -nimistä kartanoa Honoluluun, joka kuitenkaan ei ehtinyt valmistumaan ennen Ke‘elikōlanin kuolemaa.[4]
Viimeiset vuodet ja perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ke‘elikōlani puolusti läpi elämänsä perinteisiä havaijilaisia tapoja ja arvoja. Vuonna 1881 valuva laava uhkasi Hiloa, mihin Ke‘elikōlani vastasi laulamalla ja uhraamalla Pelelle, mikä väitetysti pysäytti laavan.[5] Ke‘elikōlanin omistautuminen havaijilaiselle kulttuurille sai tavalliset havaijilaiset ihailemaan prinsessaa suuresti.[3] Myöskään kristinuskon harjoittaminen ei kiinnostanut Ke‘elikōlania.[7]
Vanhoilla päivillään Ke‘elikōlani vietti enemmän aikaa Havaijin saarella, koska hänen lääkärinsä mukaan se olisi hyväksi terveydelle. Ke‘elikōlani kuoli vuonna 1883.[4]
Ke‘elikōlani on haudattu Mauna ‘Alan kuninkaalliseen mausoleumiin. Testamentissaan hän jätti valtavan omaisuutensa, noin 353 000 eekkeriä, Bernice Pauahi Bishopille. Tämä oli noin 9 % koko Havaijin maapinta-alasta.[2]
Keōua Halen paikalla sijaitsee nykyään ala-aste, joka on nimetty Ke‘elikōlanin mukaan.[8] Vuonna 2004 julkaistiin Ke‘elikōlanin elämästä kertova dokumenttielokuva, josta tehtiin myös havaijinkielinen versio.[9] Hawai'i Magazine nosti Ke‘elikōlanin kaikkien aikojen vaikutusvaltaisimpien havajilaisten naisten joukkoon vuonna 2017.[10]
Galleria
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]-
Kutsu Ke‘elikōlanin järjestämään lū‘auhun vuonna 1882.
-
Ke‘elikōlani valokuvattuna vuonna 1877
-
Keōua Hale
-
Hulihe‘en palatsi
-
Hulihe‘en palatsin pihalla sijainnut ruohomaja, jossa Ke‘elikōlani suurimmaksi osaksi asui.
-
Mark Millerin maalaama muotokuva
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Pā Ki‘i of Princess Ruth Ke‘elikōlani Hawaii Alive. 2023. Viitattu 8.2.2023. (englanti)
- ↑ a b c d Princess Ruth Keʻelikōlani Royal Family of Hawaii Official Website. 2023. Arkistoitu 10.12.2022. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ a b Princess Luka Ruth Ke'elikōlani U.S. National Park Service. 2023. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ a b c d Keʻelikōlani – Princess Ruth Images of Old Hawaiʻi. 9.2.2013. Viitattu 8.2.2023. (englanti)
- ↑ a b Princess Ruth Lyman Museum. 2023. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Governor of Hawaii (pdf) archives1.dags.hawaii.gov. Arkistoitu 2011. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ Ruth Ke‘elikōlani University of Hawai‘i at Mānoa. 2023. Arkistoitu 7.2.2023. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ School History Ke‘elikolani Middle. Viitattu 8.2.2023. (englanniksi)
- ↑ The princess diaries The Honolulu Advertiser. 7.4.2007. Viitattu 5.2.2024. (englanniksi)
- ↑ Dekneef, Matthew: 15 Extraordinary Hawaiʻi Women Who Inspire Us All Hawaii Magazine. 9.3.2017. Viitattu 5.2.2024. (englanniksi)