Rustamidit
Rustamidit oli persialaissyntyinen suku, joka hallitsi teokraattista ibadilaisvaltiota Pohjois-Afrikassa vuosina 778–909. Heidän pääkaupunkinsa oli Tahart.[1]
Valtion perustaja oli Abd al-Rahman ibn Rustam, joka oli toiminut Pohjois-Afrikan ibadilaisten johtajan Abu l-Khattab al-Maafirin käskynhaltijana Kairouanissa vuodesta 758. Abbasidien vallattua Kairouanin vuonna 761 Abd al-Rahman pakeni nykyisen Algerian länsiosaan Tahartiin, jossa hänet valittiin ibadilaisten imaamiksi. Ennen Abd al-Rahmanin kuolemaa hänen seuraajakseen valittiin hänen poikansa, ja teokratian myöhemmät johtajat olivat myös samasta suvusta.[1][2]
Rustamidien valta ulottui heidät tunnustaneiden berberi- ja arabiheimojen keskuuteen[1] Aurèsvuorille, Tunisian eteläosaan, Tripolitaniaan ja Fezzaniin[2]. Tahartista kehittyi vauras ja monikansallinen karavaanikaupan ja oppineisuuden keskus. Rustamidit kilpailivat lännen idrisidien ja idän aghlabidien kanssa ja ylläpitivät opillisista ristiriidoista huolimatta hyviä suhteita Córdoban emiireihin.[1]
Sisäisten ristiriitojen heikentämä valtio sortui, kun fatimidien hallitsijasuvun perustajan Abu Abd Allah al-Šiin joukot kukistivat rustamidit vuonna 909[1]. Viimeinen rustamidihallitsija Abu Yusuf Yaqub pakeni Sedrataan. Myöhemmin monet ibadilaiset asettuivat Ouarglan ja Righin keitaisiin ja lopulta Mzabin laaksoon.[3]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e The Encyclopaedia of Islam, volume VIII, s. 638–640. Leiden: E. J. Brill, 1995. ISBN 90-04-09834-8
- ↑ a b Afrika: entsiklopeditšeski spravotšnik, tom 2, s. 317. Moskva: Sovetskaja entsiklopedija, 1987.
- ↑ The Encyclopaedia of Islam, volume III, s. 655–656. Leiden: E. J. Brill, 1986. ISBN 90-04-08118-6