Rusalka
Rusalkat ovat slaavilaisessa mytologiassa naispuolisia vedenhenkiä, vesinymfejä, viettelijättäriä tai merenneitomaisia demoneita, jotka asustavat puolet vuodesta järvissä ja puolet vuodesta metsissä. Uskomusten mukaan he ovat hääyönään kuolleiden tai kastamattomien tyttöjen sieluja. Toiset heistä ovat demoneja, jotka houkuttelevat laulullaan nuoria miehiä vetiseen hautaan, mutta toiset ovat hyväntahtoisia.[1] Rusalkoilla on tapana tanssia öisin uudenkuun aikaan metsänaukeilla ja niityillä.[2]
Nimi juontuu keskikreikan välittämänä vainajille omistettua muistojuhlaa tarkoittavasta latinan sanasta rosalia. Rusalkan uskotaan siirtyvän helluntaiviikolla niityille ja vainioille. Silloin sitä muistellaan juhlissa.[3]
Aave-rusalka käsitettiin nuoren naisen sieluna, joka on kuollut joko hukkuneena järveen tai sen läheisyydessä (monet rusalkat kuolivat rakastajiensa tappamina) ja palasi myöhemmin vainoamaan kyseistä järveä. Tämäntapainen epäkuollut ei ole säännönmukaisesti pahansuopa olento, ja sen sallitaan siirtyä haudan lepoon, jos sen kuolema kostetaan. Useimmissa tapauksissa rusalka on kuitenkin epäkuollut pahuuden olento, joka ei pääse kaipaamaansa lepoon ja on siksi rauhaton. Eräiden teorioiden mukaan tietyt ihmiset, kuten vaikkapa rakastajiensa pettämiksi joutuneet nuoret naiset tai avioliiton ulkopuolella raskaana olleet naiset, jotka kuolevat väkivaltaisesti ennen aikojaan, joutuvat elämään jäljelle jääneen aikansa maanpäällisinä henkinä. Toinen teoria pitää mahdollisena, että rusalkat ovat epäpyhien kuolemien tulosta. Tällaisia ovat esimerkiksi itsemurhat, kastamattomina kuolleet lapset ja ne, jotka ovat jääneet ilman viimeistä voitelua. (Sen sijaan kyseisellä tavalla kuollut mies muuttuu kuolemansa jälkeen olennoksi nimeltä vodjanoi.)
Rusalka voi myös syntyä kastamattomasta lapsesta, usein sellaisesta, joka on syntynyt avioliiton ulkopuolella ja jonka hänen oma äitinsä on sen vuoksi hukuttanut. Kyseiset vauvarusalkat vaeltelevat usein metsissä anomassa, että heidät kastettaisiin saadakseen siten rauhan. Ne eivät kuitenkaan välttämättä ole niin viattomia kuin voisi luulla, ja ne voivat yrittää surmata sellaisen ihmisen, joka on kyllin typerä lähestyäkseen niitä.
Vaikka rusalkojen varsinainen asuinpaikka on heidän kuolinvesistönsä, he voivat nousta ylös vedestä öisin, kiivetä puuhun istumaan ja laulamaan, istua laiturilla kampaamassa hiuksiaan tai liittyä muiden rusalkojen joukkoon tanssimaan piiritansseja pelloilla. Vaikka jotkut myytit kertovat olentojen silmien hehkuvan vihreän tulen lailla, jotkut tarinat kuvailevat silmiä hyvin vaaleiksi vailla näkyviä pupilleja, kuten kuuluisassa Ivan Bilibinin piirroksessa. Rusalkojen hiuksia kuvataan joskus vihreiksi ja hyvin usein veden kostuttamiksi. Joidenkin legendojen mukaan rusalkan hiusten kuivuminen aiheuttaa sen kuoleman.
Rusalkat viekoittelevat mielellään miehiä. Ne voivat houkutella näitä paikalle lumovoimaisella laulullaan, minkä jälkeen ne yleensä hukuttavat saaliinsa. Sikäli rusalkat muistuttavat esimerkiksi näkkejä. Miehet voivat myös kuolla maatessaan rusalkojen käsivarsilla, ja joissakin versioissa rusalkojen naurulla on surmaava voima.
Puolalaisessa mytologiassa rusalkat asustavat veden alla syksystä kevääseen; joissain traditioissa tosin väitetään ajanjakson olevan kesästä syksyyn. Tarinoissa heidän kerrotaan muuttuvan taivasnaisiksi, kun he palaavat vesistöistään. Heitä kutsutaan silloin ”keijujen kuningattariksi”. Kerrotaan myös, että vain noidat rohkenevat uida rusalkojen kanssa. Mytologian mukaan rusalkat toimivat kosteuden tuojina metsissä ja pelloilla. Kerrotaan myös, että kevään ukkosmyrskyt johtuvat taivasnaisten rakastelusta ukkosjumalien kanssa. Toinen puolalainen perinne väittää rusalkojen olevan puunhenkiä, jotka voi löytää yöllä uudenkuun aikaan tanssimassa aukeilla Puolan metsissä.
Ukrainassa rusalkat ovat kalaihmisiä, jotka asustavat jokien pohjilla. Öisin ne saattavat nousta joenpenkoille ja lähteä tanssimaan niityillä. Jos ne näkevät näillä matkoillaan kauniin miehen, ne hurmaavat tämän laululla ja tanssilla. Huumattuaan uhrinsa tällä tavalla ne vievät tämän mukanaan asumaan joenpohjukoihin.
Nimi rusalka on annettu järvelle Puolassa, ja sitä kantaa myös Mustanmeren rannalla sijaitseva suosittu virkistysalue Bulgariassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Cotterell, Arthur: Maailman myytit ja tarut. WSOY 1996. ISBN 951-0-17102-6
- Lurker, Manfred: A Dictionary of Gods and Goddesses, Devils and Demons. Routledge & Kegan Paul, 1987. ISBN 0-203-67189-9
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rusalka Wikimedia Commonsissa
| Pääjumalat | |
|---|---|
| Muita jumalia | |
| Legendojen sankarit | |
| Taruolennot | |
| Henget ja paholaiset | |
| Hallitsijat ja muut |