Rummel vastaan Estelle

Rummel v. Estelle, virallisesti William James Rummel v. Estelle, Corrections Director, oli vuonna 1980 käyty oikeudenkäynti, jossa Yhdysvaltain korkein oikeus piti voimassa Texasin osavaltiossa sijaitsevan alioikeuden ja myös vetoomustuomioistuimen antamat tuomiot, joissa William James Rummel tuomittiin elinkautiseen vankeuteen hänen syyllistyttyään petokseen, jonka rikoshyöty oli 120,75 dollaria. Rummel pääsi kuitenkin vankilasta istuttuaan rangaistusta noin seitsemän vuotta.

Ennen elinkautisen vankeuden tuonutta petosta Rummel oli syyllistynyt kahteen rikokseen. Hän oli tehnyt ostoksia 80 dollarin arvosta toisen henkilön luottokorttia käyttäen, mistä hänet oli tuomittu kolmen vuoden vankeuteen vuonna 1964. Vuonna 1969 Rummel tuomittiin neljän vuoden vankeuteen hänen huijattuaan väärennetyllä sekillä 28,36 dollaria. Molemmissa tapauksissa vähimmäisrangaistus oli kaksi vuotta, ja vähäisestä rahasummista huolimatta rikokset luokiteltiin törkeiksi (felony) lievemmän rikoksen (misdemeanor) sijaasta.

Vuonna 1973 Rummel ei suostunut palauttamaan rahoja asiakkaalle siitä huolimatta, että tämä oli tyytymätön Rummelin tekemään ilmastointilaitteen korjaukseen. Laite oli lähteestä riippuen korjattu joko puutteellisesti tai ei ollenkaan. Rummel oli veloittanut korjauksesta 120,75 dollaria. Asiakas haastoi Rummelin oikeuteen ja voitti jutun. Rummel todettiin syylliseksi törkeään varkauteen (felony theft), jonka rangaistusasteikko oli kahdesta kymmeneen vuotta.

Syyttäjä kuitenkin totesi kyseessä olevan Rummelin kolmas tuomio törkeästä rikoksesta. Näin ollen rangaistuksen mittaamisessa sovellettaisiin Texasin three strikes -lakia, jonka mukaan kolmannesta rikoksesta voidaan tuomita rangaistukseksi vain elinkautinen. Teoriassa Teksasissa voi anoa armahdusta 12 vuoden kuluttua, mutta armahduksen myöntäminen on harvinaista. Vuonna 1979 niissäkin tapauksissa, joissa ehdonalaislautakunta suositti ehdonalaiseen pääsyä, Teksasin kuvernööri esti veto-oikeudellaan ehdonalaiseen pääsyn 79 prosentissa tapauksista.

Valamiehistö totesi Rummelin syyllistyneen törkeään rikokseen, joka oli jo hänen kolmas törkeä rikoksensa, ja sitä myöten hänet tuomittiin elinkautiseen vankeuteen. Vetoomustuomioistuin piti tuomion voimassa.

Korkein oikeus otti asian tutkittavakseen. Korkein oikeus arvioi tuomiota siitä näkökulmasta, rikkoiko se Yhdysvaltain perustuslain julmien ja epätavallisten rangaistusten kieltoa, ja päätti pysyttää tuomion äänin 5–4 maaliskuussa 1980. Oikeus perusteli tuomion perustuslainmukaisuutta sillä, että vuonna 1912 hevosvarkauksista annettua elinkautisesta vankeutta ei aikoinaan ollut katsottu perustuslain tarkoittamaksi julmaksi tai epätavalliseksi rangaistukseksi, ja Texasin lisäksi myös Länsi-Virginian ja Washingtonin osavaltioissa oli mahdollista saada elinkautinen rangaistus kolmesta näin lievästä rikoksesta. Eriävän mielipiteen ilmoittaneet tuomarit pitivät rangaistusta erittäin suhteettomana teon vakavuuteen nähden.

Marraskuussa 1980 Rummel vapautettiin vankilasta. Hän sai mahdollisuuden tunnustaa syyllisyytensä yhteen rikoksista, ja hänen rangaistuksena pituudeksi määrättiin hänen jo suorittamansa vankeusaika eli seitsemän vuotta ja 14 päivää.

Lähteet

• 445 U.S. 263
• CounterPunch: Legal Absurdities (Arkistoitu – Internet Archive)
• CommonDreams: Banks and Persons