Bothered About Dungeons and Dragons
Bothered About Dungeons and Dragons (B.A.D.D., ”Dungeons & Dragonsista huolestuneet”) oli 1980-luvulla perustettu yhdysvaltalainen järjestö, jonka tavoitteena oli Dungeons & Dragons-roolipelin kieltäminen. B.A.D.D. harjoitti tiedotustoimintaa ja lobbausta ja saavutti laajaa näkyvyyttä. Järjestön mukaan roolipelit kannustivat teinejä saatananpalvontaan, hämärsivät todellisuudentajua ja opettivat väkivaltaisia ja rikollisia toimintatapoja. Osa Yhdysvaltain kouluista kielsi roolipelien pelaamisen, mutta on epäselvää, kuinka laajalle roolipelipaniikki lopulta levisi.[1][2]
Järjestön perustajan Patricia Pullingin mukaan Dungeons & Dragons altisti nuoret homoseksuaalisuudelle, sadismille ja kannibalismille. Hänen mukaansa roolipeli sisälsi demonologiaa, noituutta ja voodoota. Pelin lopullinen tavoite oli ajaa nuoret tekemään satanistisia rituaalimurhia. Pulling kertoi vuonna 1985 60 Minutes -ohjelmassa, että erään nuoren vanhemmat oliat nähneet, miten nuori oli kutsunut Dungeons & Dragons -demonin huoneeseensa, minkä jälkeen tämä oli tehnyt itsemurhan. Pullingin mukaan paras apu saatananpalvontaan sekaantuneelle nuorelle on löytää evankelikaalinen pappi, joka uskoo voimakkaasti Raamattuun.[3]
David Waldronin mukaan roolipelejä koskevalla moraalipaniikilla oli kolme vaihetta. Ensimmäisessä vaiheessa väitettiin, että nuoret käyttivät roolipelien okkulttista kuvastoa ja tarpeistoa muiden oppilaiden, vanhempien ja opettajien kiroamiseen. Toinen vaihe alkoi 1980-luvun puolivälissä ja väitti, että roolipelien yliluonnollinen ja väkivaltainen maailma kannusti pelaajia veritöihin ja rikoksiin. Viimeinen vaihe alkoi 1980–1990-lukujen taitteessa, jolloin väitettiin, että roolipelit toimivat porttina saatananpalvontaan ja pakanuuteen. Paniikki väistyi 1990-luvun alkupuolella. Tähän oli Waldronin mukaan useita syitä: B.A.D.D. epäonnistui edistämään tavoitteitaan oikeusteitse, eikä tieteellinen tutkimus tukenut roolipelien vastustajien väitteitä, jotka olivat vuosien saatossa muuttuneet yhä epäuskottavammiksi. Samaan aikaan roolipelaajat puolustivat harrastustaan yhä aktiivisemmin ja johdonmukaisemmin.[1]
Suomessa herätyskristillinen Kuva ja Sana -kustantamo julkaisi Pat Pullingin vuonna 1989 ilmestyneen Noidankehässä-kirjan. Vuonna 1993 julkaistuun suomennokseen lisättiin tilannekatsaus Suomen saatananpalvontailmiöön.[3][4] Keijo Ahorinta julkaisi kirjan Saatananpalvonnan monet kasvot. Käsikirja auttamistyöhön (1997). Hän koulutti nuorten kanssa työskenteleviä siitä, että D&D:ssä käytettävät symbolit ovat saatananpalvonnan kuvastoa ja rituaaleja.[3][5]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- De Young, Mary: The Day Care Ritual Abuse Moral Panic. Jefferson, North Carolina: London: McFarland & Company, 2003. ISBN 0786418303 Google-kirjat Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)
- Victor, Jeffrey S.: Satanic Panic. The Creation of a Contemporary Legend. Chicago: La Salle, Illinois: Open Court, 1993. ISBN 0-8126-9191-1 Internet Archive Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)
- Ylinen, Katri: Saatanallinen paniikki. Helsinki: Kosmos, 2024. ISBN 978-952-352-275-6
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Waldron, David: Role-Playing Games and the Christian Right: Community Formation in Response to a Moral Panic Journal of Religion and Popular Culture. Volume 9: Spring 2005. Arkistoitu 4.1.2013. Viitattu 17.12.2021. (englanniksi)
- ↑ Victor 1993, s. 5, 134, 172–176; De Young 2003, s. 19–20.
- ↑ a b c Ylinen 2024, luku 5.
- ↑ Pulling, Pat: Noidankehässä. (The Devil’s Web. Who Is Stalking Your Children For Satan, 1989.) Suomentanut Eeva Koskimies. Suomen tilannetta käsittelevän osuuden kirjoittaja Marja Rantanen. Helsinki: Kuva ja Sana, 1993. ISBN 951-9204-93-8 Englanninkielinen alkuteos.
- ↑ Ahorinta, Keijo: Saatananpalvonnan monet kasvot. Käsikirja auttamistyöhön. Helsinki: LK-kirjat, 1997. ISBN 951-6271-29-4