Robert Lappalainen

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Robert Lappalainen (s. 22. kesäkuuta 1949 Kemi[1]) on suomalainen entinen kilpa-autoilija ja karting-yrittäjänä tunnettu liikemies. Hän tuli julkisuuteen 1980-luvulla alettuaan ajaa kilpaa Yhdysvalloissa Trans Am -sarjassa.[1] Kilpa-ajajana hänelle merkittävimmät saavutukset hän sai Pohjois-Amerikan eri sarjoista. Pohjoismaissa Suomen ohella hänet hän esiintyi esimerkiksi Ruotsin Camaro Cup -sarjassa.

Ajouransa jälkeen hän on toiminut aktiivisesti rata-autoilun edistämisen ja tunnetuksi tekemisen parissa Suomessa. Vuosina 1995–1997 hän toimi promoottorina Suomen tähän asti merkittävimmässä autourheilutapahtumassa Helsinki Thunder -katuratakilpailuissa,[1] jonka tapahtumapaikka oli Helsingin Sörnäisten kaupunginosa ja sen rantatie. Yrittäjänä hän toimi Kart´in Clubillaan Helsingin Käpylässä.

Hän myös työskentelee taiteen parissa pitäen mm. vuonna 2022 kaksi näyttelyä. Hänen päämateriaali taiteessa on puu, jonka taustalla on työskentely ruotsalaisen Volvon autotehtaan mallipuuseppänä ennen autourheilu-uraansa. [2]

  1. a b c Lehtiö, Karri: Kiireellinen leikkaus. Iltalehti, 12.12.2009.
  2. Aamuposti-lehti, 16.9.2022, Digiliite, sivu 12.

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Robert Lappalaisen www-sivut [1] (Arkistoitu – Internet Archive)
Tämä henkilöön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.