Robert Brasillach

Robert Brasillach, kuva vuodelta 1938.

Robert Brasillach (31. maaliskuuta 1909 - 6. helmikuuta 1945) oli ranskalainen kirjailija, journalisti ja kulttuurivaikuttaja. Hän oli fasismia tukeneen Je suis partout- lehden toimittaja ja teloitettiin Ranskan vapautuksen jälkeen. Hän tuki myös fasistipoliitikko Jacques Doriot ´a. Alunperin hän oli saksalaisvastainen.

Brasillachin tuomio on kiistanalainen. Hän ei vaikeuttanut Ranskan sotatoimia, eikä hän ollut mukana yhteistoimintahallinnossa. Tuomion katsotaan perustuneen ainoastaan Brasillachín mielipiteisiin. Charles de Gaulle kieltäytyi armahtamasta Brasillachia, sanoen että intellektuellinen pitää kantaa vastuunsa julistamistaan ajatuksista.

Elämänvaiheita

Brasillach valmistui yhdestä Ranskan huippukouluista, École Normale Supérieuresta vuonna 1928. Sen jälkeen hän ryhtyi journalistiksi ja hänen ensimmäinen romaaninsa ilmestyi vuonna 1932. Kriitikon uransa Brasillach aloitti vuonna 1931 L'action française- lehdessä. Lehti tunnettiin katolilaisena, monarkistisena ja ääriokeistolaisena. Brasillachia alettiin pitää yhtenä nationalisti Charles Maurrasin oppilaista. Maurrasin ja nationalismin elähdyttämänä Brasillach kirjoitti vuonna 1932 näytelmän suuresti ihailemansa Jeanne d’Arcin oikeudenkäynnistä ja tuomiosta. Vuonna 1933 Brasillach julkaisi näytelmän ja vuonna 1936 romaanin.

Vuoden 1934 helmikuussa Brasillach todisti Pariisissa hallituksen vastaisia mellakoita. Ne saivat hänet kannattamaan fasismia. Samana vuonna häneltä ilmestyi teos L'enfant de la nuit , jota pidetään kirjoittajansa mestarillisena impressionistisen lyriikan näytteenä. Seuraavana vuonna hän kirjoitti teoksen elokuvan historiasta ja kokoelman oman aikansa kirjailijoiden elämäkertoja.

Brasillach matkusti vuonna 1936 Belgiaan tapaamaan ääriokeiston johtajaa Léon Degrelleä ja kirjoitti tästä artikkelin. Kun Espanjan sisällissota alkoi vuonna 1936, hän kannatti Francoa. Hän kirjoitti vuonna 1939 sisällissodan päätytyyä sotaa käsitelleen historiateoksen. Vuonna 1937 hän matkusti Italiaan. Hän kirjoitti Mussolinin hallintoon täysin kritiikittömän lehtiartiartikkelin. Saman vuoden syyskuussa hän osallistui vielä Saksassa, Nürnbergissä, järjestettyyn kansallissosialistien puoluekokoukseen.

Matkojensa innoittamana Brasillach kirjoitti, että runous ja rakkaus kuuluvat erottamattomasti poliittiseen kulttuuriin. Mussolinin ja Hitlerin puheet olivat hänestä mitä suurinta runoutta ja sisälsivät aineksia romantiikasta. Kuitenkin Brasillach kirjoitti, että kaikki hänen poliittinen ajattelunsa ja kansallissosialismin myötäilynsä perustuu pelkkään järkeen, eikä tunteeseen.

Alkujaan Brasillach oli sitä mieltä, että ihminen saattaa olla ihmiselle susi, mutta myös veli ja jumala. Vuoden 1937 paikkeilla hänen ihmiskäsityksensä alkoi muuttua synkemmäksi. Tuolloin ilmestyneessä romaanissa Les Sept couleurs, hän argumentoi vallankumouksia vastaan, osoittamalla, että valtatyhjiö tekee ihmisistä petoja. Hän väiti, että liberalismi on pelkkää tekopyhyyttä.

Kansallissosialismissa Brasillach näki kristillisiä hyveitä. Itsensä uhraaminen, köyhyyden ihannointi ja itsensä unohtaminen olivat hänestä Hitlerin sanoman ydintä.

Tšekkoslovakian kriisin aikaan vuonna 1938 Brasillach kutsuttiin lyhyeksi ajaksi armeijaan. Hänet kutsuttiin uudelleen palvelukseen vuonna 1939, palveluspaikkana Maginot-linja. Tuolloin ei tapahtunut mitään ja hänellä oli aikaa kirjoittaa. Tuolloin hän kirjoitti muistelmansa maailmansotien välisistä vuosista. Hän joutui sotavangiksi, mutta saksalaiset vapauttivat hänet vuonna 1941. Sotavankeudessa hän työsti romaanikäsikirjoitusta joka jäi kesken.

Päästyään takaisin Ranskaan Brasillach työskenteli jälleen journalistina. Hän tuki innokkaasti Philippe Petainia ja Vichyn Ranskaa. Hänen mukaansa miehitysajasta olisi tuleva Ranskalle renessanssi ja maa olisi jälleen "elävä ja kaunis". Hän myös lisäsi, että niitä vastaan, jotka haluavat "Ranskan kuolemaa ja rauhaa" kaikki keinot ovat luvallisia.

Vuonna 1943 Brasillach julkaisi romaanin La conquérante, joka perustui hänen äitinsä elämänvaiheisiin Marokossa 1900-luvun alussa. Nykylukijalle teos on sisältönsä puolesta vaikeaa luettavaa. Teoksen kertoja ei vastusta kuvailemiensa tapahtumien epämoraalista luonnetta, vaan tuntuu jopa pitävänsä niistä. Kertoja kuvailee berberiä, joka on tappanut kaksi poikaansa ja toreaa, että miehen voima on suurempi kuin materian voima; hänessä yhteen kietotuvat oikeudenmukaisuus ja julmuus. Teoksessa ei myöskään hämmästellä, että muukalaislegioonalainen murhaa vaimonsa. Murha oli paikallaan, jotta mies pääsee eroon tyhmästä ja rumasta vaimostaan mennäkseen naimisiin uuden naisen kanssa.

Kun liittoutuneet vapauttivat Pariisin elokuussa 1944, Brasillach piiloutui. Hän ilmoittautui viranomaisille Fresnesissä ja hänet pidätettiin. Pidätettynä ollessaan hän kirjoitti pisteliään teoksensa Poèmes de Fresnes, joka ilmestyi postuumisti vuonna 1946. Tammikuussa vuonna 1945 alkaneessa oikeudenkäynnissä hänet todettiin syylliseksi maanpetokseen ja tuomittiin kuolemaan.Oikeudenkäynnissä hän puolusti itse itseään vedoten olleensa isänmaanystävä: hän oli koko ajan ollut uskollinen Vichyn Ranskalle. Edellinen hallinto oli hänen mielestään syfilispotilas. Hänen puolestaan vetosivat turhaan De Gaulleen monet kulttuurihenkilöt kuten Colette, Albert Camus, Jean Cocteau ja Arthur Honegger.

Vuoteen 2005 mennessä kaikkien muiden yhteistoimintahenkilöiden, paitsi Brasillachin tuomiot oli kumottu. Brasillachin tuomio on kyseenalaistettu, mutta samalla on muistettu hänen fasismia ja antisemitimiä myötäilleet verbaaliset hyökkäyksensä. Hänen kaunokirjallinen tuotantonsa, joka oli merkittävää, on jäänyt niiden varjoon. Keskustelu intellektuellien vastuusta jatkuu yhä.

Lähteet

• Kunnas, Tarmo: Fasismin lumous. Eurooppalainen älymystö Mussolinin ja Hitlerin politiikan tukijana. Atena, Jyväskylä 2014. ISBN 978-952-300-092-6