Arthur Rimbaud
| Arthur Rimbaud | |
|---|---|
 Arthur Rimbaud noin vuonna 1872. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 20. lokakuuta 1854 Charleville, Ranska |
| Kuollut | 10. marraskuuta 1891 (37 vuotta) Marseille, Ranska |
| Kirjailija | |
| Kirjallinen suuntaus | symbolismi, modernismi |
 Nimikirjoitus |
|
| Aiheesta muualla | |
 Löydä lisää kirjailijoitaKirjallisuuden teemasivulta |
|
Jean Nicolas Arthur Rimbaud (20. lokakuuta 1854 Charleville – 10. marraskuuta 1891 Marseille)[1] oli ranskalainen runoilija. Hän oli kirjallisuudessa harvinainen ”lapsinero”, jonka tuotanto syntyi teini-iässä. Rimbaud lopetti kirjoittamisen jo 21-vuotiaana, ja jonkin aikaa ennen kuin Rimbaud’n tuotanto löydettiin. Häntä pidetään Charles Baudelairen ohella toisena suurena runouden modernisoijana.
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Rimbaud varttui Charlevillessä Ardennesin alueella Koillis-Ranskassa. Hänen isänsä oli sotilas ja äiti paikallisen viljelijän tytär. Isä vietti vain vähän aikaa perheensä kanssa ja hylkäsi sen lopulta kokonaan. Rimbaud’n kasvatti ankaran uskonnollinen äiti. Rimbaud pärjäsi koulussa erittäin hyvin, erityisesti kirjallisuudessa. Saksan–Ranskan sota alkoi heinäkuussa 1870 ja Rimbaud’n käymä koulu suljettiin. Elokuussa Rimbaud karkasi kotoaan Pariisiin, mutta hänet pidätettiin liputta matkustamisesta ja hän vietti jonkin aikaa vangittuna. Vapauduttuaan Rimbaud kierteli useiden kuukausien ajan Ranskaa ja Belgiaa, kunnes poliisi palautti hänet kotiin. Helmikuussa 1871 Rimbaud lähti jälleen Pariisiin ja värväytyi vapaaehtoisena Pariisin kommuunin joukkoihin. Hän palasi kotiin kolmen viikon kuluttua juuri ennen kommuunin joukkojen tukahduttamista.[1]
Elokuussa 1871 Rimbaud lähetti töitään runoilija Paul Verlainelle, joka kutsui hänet Pariisiin. Rimbaud saapui kaupunkiin syyskuussa 1871 ja vietti kolme kuukautta Verlainen ja tämän vaimon luona. Rimbaud’n ja Verlainen välille muodostui suhde, joka aiheutti skandaalin. Rimbaud palasi Charlevilleen maaliskuussa 1872, mutta Verlaine kutsui hänet takaisin Pariisiin jo toukokuussa. Heinäkuussa Verlaine jätti perheensä ja muutti Rimbaud’n kanssa Lontooseen, missä he viettivät seuraavan talven. Huhtikuussa 1873 Rimbaud jätti mieleltään järkkyneen Verlainen ja palasi kotitilalleen Ranskaan, missä hän kirjoitti teoksensa Kausi helvetissä. Samana vuonna Verlaine ja Rimbaud tapasivat vielä Lontoossa ja Brysselissä, missä Verlaine ampui Rimbaudia ja sai kahden vuoden vankeustuomion.[1]
Rimbaud ja Verlaine tapasivat viimeisen kerran Saksassa vuonna 1875, kun Verlaine vapautettiin vankilasta hänen käännyttyään katolilaiseksi. Tässä vaiheessa Rimbaud oli lopettanut kirjoittamisen. Hänen elinaikanaan julkaistiin hänen teoksistaan vielä proosarunokokoelma Illuminaatioita Verlainen toimittamana. Hän matkusti Euroopassa pääosin jalkaisin. Kesällä 1876 hän värväytyi Alankomaiden armeijaan saadakseen sitä kautta ilmaisen laivamatkan Jaavalle, jossa karkasi ja palasi toisella laivalla Ranskaan. Hän matkusti Kyprokselle ja asettui 1880 Adeniin Bardey-agentuuriliikkeen edustajaksi ja hoiti tehtävää neljä vuotta. Vuonna 1884 hän kokeili Hararissa Etiopiassa omaa myyntitoimintaa asekauppiaana.[2]
Afrikassa Rimbaud’n oikea polvi kipeytyi, ja siihen kehittyi syöpä. Sairauden takia hän joutui palaamaan Ranskaan 9. toukokuuta 1891. Jalka amputoitiin 27. toukokuuta 1891. Hän asettui Marseilleen, jossa kuoli 10. marraskuuta 1891.[3]
Runous
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sekä Rimbaud’n elämänvaiheet että hänen tuotantonsa kuvastavat yritystä kokea “todellinen elämä” ja luoda sen kuvaamiseen tarvittava uusi kieli. Hän etsi jatkuvasti uutta paikkaa, jossa voisi asua ja saada otteen “totuudesta”. Nuorena hän oli kiinnostunut yliluonnollisista aatteista, kuten okkultismista, ja luki niitä käsittelevää kirjallisuutta. Hän kirjoitti 16-vuotiaana ystävälleen Paul Demenylle vuonna 1871 tekstin Lettres du voyant, jossa hän selosti keinoja päästä tuonpuoleiseen “todellisen elämän” maailmaan. Myöhemmin hän alkoi esittää, että todellisen elämän voisi saavuttaa vain vastustamalla moraalia, yhteiskuntaa ja vallanpitäjiä. Runoilija tekisi sen vähitellen, murentamalla vastustajansa runouden avulla. Tämän hän esitti ensimmäisen kerran runossaan Le bateau ivre (1871, suom. Humaltunut venhe / Juopunut pursi[4]). Hän julisti siinä käyttävänsä kaikkia keinoja irrottautuakseen entisestä maailmasta ja omasta itsestään, jotta voisi paljastaa kaikki elämän ja kuoleman salaisuudet. Tätä mielentilaa hän kuvasi kokoelmassaan Illuminations (1874). Hän joutui kuitenkin myöhemmin perääntymään ja myöntämään, että moraali kesti siihen kohdistetun hyökkäyksen, ja vuoden 1874 “kausi helvetissä” oli vain pakoa todellisuudesta. Rimbaud luovutti ja totesi, ettei kirjoittamalla voinut luoda uutta moraalia.[2]
Juopunut pursi -runo ja Illuminations-kokoelma olivat tyyliltään mullistavia. Juopunut pursi on aleksandriinimittainen loppusointuinen (a / b / a / b) teksti. Sen kuvakieli on koottu venekuvastosta. Aikanaan se oli kielikuviensa ja symboliensa käytössä uudenaikainen. Illuminations koostuu pääosin proosarunoista, vaikkakaan niissä ei ole proosalle tyypillisiä elementtejä, kuten lineaarista tarinankerrontaa. Sisällöltään kokoelman runot ovat moninaisia ja toisistaan riippumattomia. Tässäkin kokoelmassa Rimbaud eroaa tyyliseikkojen suhteen muusta runoudesta, kuten Charles Baudelairen tyylistä, vaikka he kirjoittivat tekstejään yhtäaikaisesti.
Suomennettuja teoksia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Illuminaatiot ja Kausi helvetissä. ((Illuminations, kirjoitettu 1874, julkaistu 1886; Une saison en enfer, 1873.) Suomentanut M. T. Erholtz) Iisalmi: omakustanne, 1983. ISBN 951-99490-8-9
- Säteilevät kuvat ja Kausi helvetissä. ((Illuminations, kirjoitettu 1874, julkaistu 1886; Une saison en enfer, 1873.) Suomentaneet Pekka Parkkinen ja Jaakko A. Ahokas) Espoo: Weilin + Göös, 1983. ISBN 951-35-2947-9
- Hirtettyjen tanssiaiset. Runoja. (Valinnut ja suomentanut Einari Aaltonen) Turku: Sammakko, 2000. ISBN 952-5194-18-3
- Kausi helvetissä. Runoja. ((Une saison en enfer, 1873.) Suomentanut Einari Aaltonen) Turku: Sammakko, 2003. ISBN 952-5194-68-X
- Illuminaatioita. Runoja. ((Illuminations, kirjoitettu 1874, julkaistu 1886.) Suomentanut Einari Aaltonen. Sisältää myös ranskankielisen tekstin) Turku: Sammakko, 2003. ISBN 952-5194-67-1
- Kirjeitä Afrikasta ja runoilijakomeetan kirjeitä. (Suomentanut ja toimittanut Einari Aaltonen) Turku: Sammakko, 2004. ISBN 952-5194-69-8
- Kootut teokset. (Suomentanut ja toimittanut Einari Aaltonen) Turku: Sammakko, 2012. ISBN 978-952-483-226-7
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c Arthur Rimbaud Britannica.com. Viitattu 29.2.2016. (englanniksi)
- ↑ a b ”Rimbaud, Arthur”, Otavan suuri ensyklopedia, 8. osa (Reykjavik–sukulaisuus), s. 5754. Otava, 1976. ISBN 951-1-05637-9
- ↑ Liukkonen, Petri (author) & Pesonen, Ari: Arthur Rimbaud 2003. Kuusankosken kaupunginkirjasto. Viitattu 27.11.2014. (englanniksi)
- ↑ Humaltunut venhe sai tuulta purjeisiinsa (Arkistoitu – Internet Archive). Turun Sanomat 8.6.2007. Viitattu 6.8.2020.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Ihalainen, J. K.: Ainoa, ainoa, ainoa elämä. Kuolematon kulkuri Arthur Rimbaud. (2. korjattu ja uudistettu painos (1. painos: Palladium-kirjat, 1995)) Turku: Sammakko, 2012. ISBN 978-952-483-222-9
- Miller, Henry: Salamurhaajien aika. Proosallinen tutkielma Rimbaud’sta. (The Time of the Assassins. A Study of Rimbaud, 1946. Suomentaneet Einari Aaltonen ja Seppo Lahtinen) Turku: Sammakko, 2000. ISBN 952-5194-17-5
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Karhu, Tuomo: Suuri kirottu – suuri näkijä (Arkistoitu – Internet Archive). Arvio teoksista Kirjeitä Afrikasta, Kausi Helvetissä ja Illuminaatioita. Turun sanomat 19.1.2005.
- Kirstinä, Väinö: Rimbaud – 150 vuotta syntymästä. Arvio teoksista Kirjeitä Afrikasta, Kausi Helvetissä ja Illuminaatioita. Kiiltomato.net 8.6.2005.
- Kunnas, Tarmo: Kääntämisen vaikeudesta. Arvio teoksesta Hirtettyjen tanssiaiset. Yliopisto 8/2001.
- Siro, Juha: Hurraa, henkäys käy luurankotanssiin. Arvio teoksesta Hirtettyjen tanssiaiset. Kiiltomato.net 28.10.2000.
- Arthur Rimbaud : Humaltunut venhe, Suomen Kuvalehti, 14.07.1934, nro 29, s. 16, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
| ||||||||||||||||||||||||||
