Riku Aalto
Riku Petteri Aalto (s. 28. huhtikuuta 1965 Tampere)[1] on Teollisuusliiton (ent. Metallityöväen liiton) puheenjohtaja vuodesta 2008. Hän seurasi tehtävää kahdeksan vuotta hoitanutta Erkki Vuorenmaata.[2] Uuden Teollisuusliiton puheenjohtajaksi Aalto valittiin vuonna 2017.[3]
Puoluekannaltaan Aalto on sosialidemokraatti[1] ja on istunut mm. vuosina 2010–2012 SDP:n puoluehallituksessa.[4]
Elämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Peruskoulutukseltaan Aalto on elektroniikka-asentaja, joksi hän valmistui vuonna 1983. Vuosina 1983–1990 hän työskenteli kokoonpanijana Uudenkaupungin autotehtaalla (silloinen Saab-Valmet). Vuonna 1992 hän valmistui sosionomiksi ja vuonna 1995 hallintotieteiden maisteriksi Tampereen yliopistosta.[1] Metalliliitossa Aalto aloitti uransa vuonna 1995.[5] Vuodet 1995–1999 hän oli jäsenrekisterivastaava ja vuodet 1999–2003 talous- ja jäsenasiainsihteeri.[1] Ennen valintaansa puheenjohtajaksi Aalto toimi liiton talouspäällikkönä vuodesta 2003.[5] Liiton johdossa hän on muun muassa puolustanut teollisuusaloilla yleisiä pekkaspäiviä.[6]
Vuodesta 2003 Aalto oli Kojamon (aiemmin VVO) hallituksen jäsen ja vuodesta 2007 puheenjohtaja.[1] Vuodesta 2012 hän ollut Varman hallituksen jäsen.[7] Aalto on ollut myös Teollisuuden palkansaajien[8], SAK:n[9] ja VR-Yhtymän[10] hallituksen jäsen sekä vuodesta 2004[1] Työttömyysvakuutusrahaston hallintoneuvoston jäsen[11].
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aalto on naimisissa ja hänellä on kolme lasta. Sotilasarvoltaan hän on alikersantti.[1]
Aalto on sosiaalidemokraatti.[1] SDP:n kevään 2014 puheenjohtajavaalissa Aalto kannatti Antti Rinnettä.[12]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h Kuka kukin on 2015, s. 20. Helsinki: Otava. ISBN 978-951-1-28228-0
- ↑ Metalliliiton johto vaihtuu Yle Uutiset. 24.5.2008. Viitattu 11.8.2015.
- ↑ Jokiniemi, Emmakaisa: Riku Aalto Teollisuusliiton johtoon Yle Uutiset. 18.5.2017. Viitattu 5.2.2020.
- ↑ Luumi, Marja: "Päätökseen ei liity mitään dramatiikkaa" - Metallin Aalto jättää puoluehallituksen Demari.fi. 10.4.2012. Viitattu 11.8.2015.
- ↑ a b Korpijärvi, Timo: Riku Aallosta uusi puheenjohtaja Ahjo - Metallityöväen Liiton jäsenlehti, verkkosivut Ahjo.fi. 6.6.2008. Arkistoitu 19.5.2014.
- ↑ Nieminen, Martta: Metalliliiton Riku Aalto: Pekkaspäivistä emme luovu HS.fi. 25.7.2015. Viitattu 11.8.2015.
- ↑ Hallitus Varma. Viitattu 5.2.2020.
- ↑ Teollisuuden palkansaajien hallitus Teollisuuden palkansaajat. Arkistoitu 13.9.2015. Viitattu 11.8.2015.
- ↑ Hallitus ja työvaliokunta SAK. Viitattu 5.2.2020.
- ↑ VR-Yhtymän hallitus VR Group. Viitattu 11.8.2015.
- ↑ Hallinto: Hallintoneuvosto 2014–2016 Työttömyysvakuutusrahasto. Arkistoitu 19.5.2014. Viitattu 19.5.2014.
- ↑ Nieminen, Martta: Puoluetoverit arastelevat suosikkinsa kertomista HS.fi. 9.5.2014. Viitattu 11.8.2015.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Riku Aalto Twitterissä
Edeltäjä: Erkki Vuorenmaa |
Metalliliiton puheenjohtaja 2008–2017 |
Seuraaja: – |