Riittävän perusteen periaate

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Riittävän perusteen periaate (myös riittävän syyn periaate) on ontologinen periaate, joka sanoo, että mitä tahansa tapahtuukin, tapahtuu syystä:[1] toisin sanoen mikään asiaintila ei voi vallita eikä mikään väittämä voi olla tosi, ellei ole riittävää syytä, miksi asia ei olisi toisin. Periaate on tavallisesti laitettu Gottfried Leibnizin nimiin, vaikkakin ensimmäinen joka käytti sitä oli antiikin kreikkalainen Anaksimandros. Leibniz käytti periaatetta kirjeenvaihdossaan Isaac Newtonin ja Samuel Clarken kanssa.

Vaihtoehtoisia muotoiluja:

  • Jokaiselle olennolle A, olettaen että A on olemassa, on olemassa riittävä perustelu miksi olento A on olemassa.
  • Jokaiselle tapahtumalle T, olettaen että T tapahtuu, on olemassa riittävä perustelu, miksi T tapahtuu.
  • Jokaiselle väitelauseelle P, olettaen että P on tosi, on olemassa riittävä perustelu miksi P on tosi.

Riittävä perustelu voi olla esimerkiksi ulkoinen syy: omenan olemassaolon selittää omenapuu. Ontologisesti välttämättömille olennoille syy olemassaoloonsa sisältyy olentoon itseensä eikä ulkoiseen syyhyn.

  1. Lawless, Andrew: Plato's sun: An introduction to philosophy, s. 27. Toronto: University of Toronto Press, 2005. ISBN 9780802038098 Google Books (rajoitettu esikatselu) (viitattu 30.10.2010). (englanniksi)
Käännös suomeksi
Käännös suomeksi
Tämä artikkeli tai sen osa on käännetty tai siihen on haettu tietoja muunkielisen Wikipedian artikkelista.
Alkuperäinen artikkeli: en:Principle of sufficient reason