Rideaun kanava

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Rideaun kanavaa

Rideaun kanava on kanava, joka yhdistää Ottawan kaupungin Ottawa-jokeen ja edelleen Kingstoniin Ontariojärven rannalla. Kanava avattiin 1832 ja se käyttää edelleen monia alkuperäisiä rakennelmiaan. Kanavajärjestelmässä käytetään hyväkseen jokia ja järviä. Se on Pohjois-Amerikan vanhin yhtämittaisesti toiminnassa ollut kanavajärjestelmä ja se listattiin vuonna 2007 Unescon maailmanperintöluetteloon.

Kanavan rakentamisen taustalla oli sotilaallinen huoli Ylä-Kanadan siirtokuntien tärkeimmän vesireitin Saint Lawrence -joen haavoittuvuudesta. Joki toimi ainoana vesiväylänä Yhdysvalloista vapaussodan jälkeen muuttaneille Englannin kruunulle uskollisille siirtolaiselle, jotka olivat asuttaneet alueelle. Ison-Britannian ja Yhdysvaltain vuoden 1812 sota oli osaltaan aiheuttamassa huolta Saint Lawrencen haavoittuvuudesta.[1]

Sodan jälkeen aloitettiin tutkia toista mahdollisuutta päästä Montréalista Suurille järville. Suunnitelmana oli seurata Ottawa-jokea Montréalista Ottawaan Rideau-joen suulle, jota pitkin etelään ja läpi pienten järvien Cataraqui-joelle, joka laskee Ontariojärveen. Ongelmana oli, että vain osa reitistä oli purjehduskelpoinen isommille laivoille. Brittiläiset viranomaiset eivät olleet erityisen innoissaan projektista sen suurten kustannusten takia. Wellingtonin herttua Arthur Wellesley sai kuitenkin vakuutettua maansa poliitikot kanavan rakentamisen tärkeydestä.[1]

Kanavan sulkuja Ottawassa

Kanavahankkeen sai johtaakseen everstiluutnantti John By Kuninkaallisista pioneerijoukoista vuonna 1826. Insinöörit olivat ehdottaneet kanavareittiä, joka ohittaisi jokien varrella olevat kosket ja suot. Tämä suunnitelma olisi vaatinut kuitenkin 40 kilometriä uusia kanavia. By kuitenkin valitsi erilaisen lähestymistavan ja ehdotti järjestelmää, jossa korkeiden sulkujen ansiosta voitaisiin nostaa vedenpintaa koskien ja soiden yläpuolelle. Tämä mahdollistaisi myös uusien höyrylaivojen pääsyn kanavaan.[2].

Luistelijoita kanavalla

Rakennustyöt alkoivat vuonna 1828 ja koko kanava oli purjehduskelpoinen vuonna 1832. Rakennusmailla työskenteli yhteensä 6000 työläistä.[2]. Vaikka kanavan rakennuskustannukset jäivät vain 800 000 puntaan, Britannian parlamentissa ei oltu tyytyväisiä. Bytä syytettiin monista rikkomuksista, eikä hän saanut elinaikanaan kunniaa kanavan rakentamisesta. By kuoli pettyneenä vuonna 1836.[1]

Rideaun kanava ohitti nopeasti merkityksessään Saint Lawrencen vesitien. Kanavan huippuaikaa ei kuitenkaan kestänyt kauan, sillä Saint Lawrenceen rakennettiin sulkuja koskiin. Vuoden 1849 jälkeen kauppaliikenne siirtyi takaisin suorempaan reittiin Suurille järville. Ensimmäiseen maailmansotaan saakka Rideaun kanavaa käytettiin edelleen paikallisessa liikenteessä, mutta pian tämän jälkeen kauppaliikenne tyrehtyi kanavassa kokonaan. Jo 1800-luvun lopussa kanavan virkistyskäyttö alkoi. Tämä merkitys on kasvanut 1900-luvulla ja samalla alueen historiallinen merkitys on tajuttu.[1]

Vesiväylän saamiseksi purjehduskelpoiseksi 202 kilometrin matkalle piti rakentaa 74 patoa ja 50 sulkua. Suurin osa padoista tehtiin maapenkereillä. Kivinen Jones Fallsin pato on 19 metriä korkea, eli kaksinkertaisesti korkeampi kuin mikään Pohjois-Amerikan padoista rakennusvuotenaan. Nykyään 23 padoista on säilyttänyt alkuperäisen asunsa. Sulut olivat 24 ryhmässä ja ne oli rakennettu joko kivestä tai puusta. Puupohjaisista suluista kaikki on jouduttu rakentamaan uudelleen. Alkujaan sulkuja ohjattiin vinsseillä, mutta nykyään ne on korvattu automaattisilla järjestelmillä.[3]

Maailmanperintöluetteloon otetulla alueella on myös siltoja, sulkuvartijoiden taloja, hirsilinnakkeita, Fort Henryn linnoitus Kingstonissa ja neljä Martello-tornia. Kanavan alue oli alkujaan pitkälti asumatonta aluetta, mutta 1800-luvulla asukasluvut kasvoivat ja monin paikoin sulkujen yli rakennettiin siltoja. Sulkuvartijoiden talot rakennettiin pieniksi ja helposti puolustettavasti, mutta kanavan sotilaallisen merkityksen pienennettyä monia taloja laajennettiin. Hirsilinnakkeita on säilynyt neljä ja ne on kaikki kunnostettu alkuperäiseen asuunsa.[3]

  1. a b c d The History of the Rideau Canal Parks Canada. Arkistoitu 17.10.2007. Viitattu 17. heinäkuuta 2008. (englanniksi)
  2. a b Advisory Body Evalution (pdf) (s. 3) World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 17. heinäkuuta 2008. (englanniksi)
  3. a b Advisory Body Evalution (pdf) (s. 2) World Heritage Centre. United Nations. Viitattu 17. heinäkuuta 2008. (englanniksi)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]