Tasavaltalaisuus
| Osa artikkelisarjaa |
| Puoluepolitiikka |
|---|
Tasavaltalaisuus eli republikanismi on poliittinen aate, joka kannattaa tasavaltaa monarkian sijasta. Monarkismin vastaisuuden lisäksi tasavaltalaisuus (lat. res publica ’yhteiset asiat’) painottaa julkisen toiminnan suosimista yksityisen toiminnan sijaan, kansan valtaa, sekä kansalaishyveitä, kuten valtiohenkisyyttä, kunniaa ja isänmaallisuutta.[1]
Tasavaltalaisuudessa korostetaan kansalaisvapauksia ja kansalaisten suojaa mielivaltaista ja tyrannimaista hallintoa vastaan. Siinä korostetaan aktiivista kansalaisuutta eli kansalaisten täydellistä ja aktiivista osallistumista julkiseen ja poliittiseen elämään. Samalla tasavaltalaisuus torjuu vapauden käsittämisen yksityisyydeksi ja puuttumattomuudeksi. Tasavaltalaisuutta on joskus käytetty oikeuttamaan hallinnon vastuiden laajentamista.[1]
Tasavaltalaisuuden juuret ovat Rooman tasavallassa, missä jo Cicero (106–43 eaa.) puolusti sekahallintoa. Renessanssin Italiassa tasavaltalaisuudesta tuli kaupunkivaltioiden hallinnon malli. Uusia muotoja tasavaltalaisuus sai Englannin, Yhdysvaltain ja Ranskan vallankumouksissa.[1]
Tasavaltalaisuuden institutionaalinen painopiste on vaihdellut aikojen kuluessa. Klassinen tasavaltalaisuus tarkoitti hallintoa, joka yhdistelee monarkiaa, aristokratiaa ja demokratiaa. Yhdysvaltain ja Ranskan vallankumousten jälkeen tasavaltalaisuutta alettiin soveltaa maanlaajuisesti eikä enää vain paikallisesti, mikä johti Yhdysvalloissa federalismiin ja vallanjakoon, ja Ranskassa radikaaliin demokratiaan ja ”yleiseen tahtoon”.[1]
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d Heywood, Andrew: ”Republicanism”, Key Concepts in Politics and International Relations, s. 195–196. Palgrave, 2015. ISBN 978-1-137-48961-6