Repa puskee sisulla

Repa puskee sisulla
Kirjailija	Väinö Riikkilä
Kieli	suomi
Genre	nuortenkirjallisuus
Kustantaja	WSOY
Julkaistu	1966
Ulkoasu	kovakantinen
Sivumäärä	136
ISBN	ei käytössä v. 1966
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Repa puskee sisulla on Väinö Riikkilän viimeinen Viimeiset kaanit -porukan kuvaus. Siinä Repa ja Väiski -kirjasta tuttu Repa Vänni aloittaa aikuisen elämän karulla tavalla. Kirjan eri luvuissa Repa tutustuu eri töihin ja kuvauksissa on toistoja Riikkilän muista kirjoista ja hänen elämästään. Repa puskee sisulla on voinut olla Riikkilän omaelämäkerran harjoitusversio.^lähde?

Juoni

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Repa Vännin perheessä oli aiemmin isä ja äiti ja isoveli Pekka. Tämän romaanin alussa Pekka oli muuttanut ulkomaille töihin, "rapakon taa". Isä oli kuollut sydänkohtaukseen ja äitiin oli hiipinyt tauti, joka tappoi hänet. Hieman yli 16-vuotiaana Repa peri tontin ja talon – perinnönjako tai perintövero eivät kuuluneet Riikkilän kuvaamiin ongelmiin. Repa ei alle 17-vuotiaana saanut edes työttömyysavustusta. Repan repi surusta ja pelosta irti Kana-Maija, joka oli hänelle tuttu useita vuosia aiemmalta työsaralta, kun he molemmat leimasivat sahan lautoja. Tämänkin tarinan alussa Repa oli sahalla lajittelemassa puita. Jälleen kerran kuvauksessa tulee eri luvuissa Juha Siltalan psykopolitiikan tutkimuksissakin havaittu pysyvien, "vanhojen" työntekijöiden pyrkimys käyttää uusia ja kokemattomia työntekijöitä omina kuleinaan. Hän siirtyi sahan luo penkkipojaksi, joka nostaa puut sirkkelimiehelle. Työ sai kädet kipeiksi, mutta Repa ymmärsi tekevänsä ruumiillista työtä – hän rasvasi kädet ja otti seuraavaksi päiväksi hiihtohanskat käsiinsä. Myös kotielämä oli kuvattu – ruokaa piti tehdä: perunat ja makkarakastike oli nopea pääruoka ja kaurapuuroa hän teki aina kolmen päivän annoksen.

Toisessa luvussa sirkkelimiehen ja Repan suhteet kiristyvät – paljastuu, että nokkimisjärjestyksessä korkeammalla olevat työntekijä, sahuri, oli tämän tästä riidellyt fyysiseen väkivaltaan asti aputyöntekijän kanssa. Kapina-kirjassaan Samuli Paronen kuvaa samanlaisen ilmiön rakennusalalla. Repa pohtii parempipalkkaisia työmahdollisuuksia, mutta ymmärtää isävainajan opin: pysyvä työ tuo enemmän kuin satunnaíset hyvät keikat. Repa purkaa ongelmiaan Kana-Maijalle, naapurin tytölle, joka äitinsä pyynnöstä siivoaa Repan kotia. Kana-Maija on viimeinen Suulisniemen lapsuuden tuttu, muut ovat lähteneet työn perässä pois.

Merelle meno on Repan fantasia paosta, kevyemmästä työstä, vähemmästä komentamisesta, rutiinityöstä. Repan saakin pestin kansimieheksi pieneen Poitsi-nimiseen höyryhinaajaan. Ennen lopputilin ottoa sahalta hän tilaa jätepuuta polttopuiksi – luvattu kuusitoista kuutiometriä paljastui kymmeneksi. Jokainen kauppaa käyvä pyrkii antamaan asiakkaalle vähemmän kuin lupaa, soitto sahalle ei muuttanut tätä, ainoa lohdutus Repalle on se, että puhelimessa häntä asiakkaana teititeltiin.

Laivalla on kapteeni ja konepäällikkö, jotka omistavat laivan, ja lämmittäjä Veikko "Veki", joka neuvoi, miten toimia kapteenin kanssa palkkaneuvotteluissa. Repa sai palkan nousemaan kapteeni ehdottamasta 200:sta 440 markkaan ja "ranskalaisen kokin" (joka ei koskaan tule laivaan vaan laivan puolesta tuli vain Repan keittämä tee) ruokamaksun putoamaan 50 markkaan kuukaudelta. Työaika oli kuudesta puoli viiteen. Ylitöistä luvattiin korvaus, mutta se ei toteutunut. Ensimmäinen työ – laivan hinaus satamasta onnistui täysin kokemattomallekin. Kansimiehen työ oli ohjaamista päällikön antaman suunnan mukaan, laivan kannen, skanssin ja komentosillan pesut, korjausmaalaukset, hinausköyden kiinnitys ja valmius irrottaa hinauskäysin koukusta hätäkytkimellä, lekalla lyömällä. Kynnys uuteen työhön oli matala eikä vaatinut muodollista koulutusta, todistuksia ja lupakirjoja.

Seuraavaksi hinattiin tukkitaakkaa – ylimääräinen rahakas keikka hinaajalle.

Viikonloppuna Repa kitki ja multasi peruna- ja porkkanapenkkejä. Maija oli kuullut Repan työstä laivassa ja lateli totuuden: kesällä pitkä työpäivä ja pieni palkka ja talvella ei työtä eikä palkkaa. He menivät rantaan ottamaan aurinkoa ja vaikka Repa ei riiustelusta mitään tiennyt hänelle tuli mieleen koskettaa Maijaa.

Seuraavalle matkalle kapteeni oli ostanut rullapuita, puita joiden ytimestä oli tehty lankarullia. Repa joutui ruorimieheksi ja ärsyyntyy kapteenin leventelystä ja ajojäljen haukkumisesta. Illalla kapteeni ankkuroi laivan paikkaan, jossa ankkuri jäi pohjan kiviin kiinni. Hän yritti saada pojat sukeltamaan ja vääntämään ankkuri irti, mutta heillä oli uskallusta kieltäytyä. Kapteeni sukelsi itse pitkään rautakangen kanssa ennen kuin ankkuri irtosi. Neljän päivän ajoon oli liian vähän polttoainetta. Päällystö löysin jonkun talon halkopinon ja usutti pojat varastamaan puut heidän puolestaan. Tästä pojat kieltäytyivät ja miehet tekivät puuvarkauden itse. Päällystö ajoi laivan poikien nukkuessa Porkkalaan. Veki ymmärsi laivan omistajien aikovan tehdä jotain tavallistakin rikollisempaa ja pojat karkasivat laivasta päällystön juopotellessa. Myöhemmin kuultiin, että laiva jäi kiinni salakuljetuksesta. Pojat saivat palkakseen vain pyytämänsä ennakot. Veki sanoi, että hän pyrkii Karhulan konapajalle. Siellä selviää, että Vekillä on koulutusta takana ja siksi hän pääsi mallipajaan ja Repa puolestaan apumieheksi valimoon, jonka olosuhteet olivat kuin Danten helvetistä, jossa vanhempi apumies Herkko ohjastaa Repaa. Kahdessa vuosikymmenessä kuulemma työstä alkaa pitää – kesäloman keuhkot puhdistava ajanjakso on silloin ainut stressin lähde. Ruokatunnilla selviää, että Veki ei joudukaan tekemään työtä täysin ansiomielessä, koska asuu vanhempiensa luona ja saa sieltä ruokaa ja asunnon. Repa ymmärsi, että jolloin hänellä olisi omaa kotia alle markan per tunti palkalla saisi laittaa "hampaat naulaan". Ensimmäisen työpäivän jälkeen selviää Repalle, että vaikka pesisi itsensä kolmasti, lika ei irtoa. Seuraavaksi päiväksi hän osti 20 markalla suojapuvun ja otti kumisaappaat työjalkineiksi. Maija rasvasi selän palovamman.

Vekikään ei päässyt ilman pennalismin kaltaista työpaikkakiusaamista vanhempien taholta. Perinne oli, että se, mitä itse oli harjoittelijana koettu, pistettiin kiertoon. Repa joutui fosforiprossivaluun apumieheksi. Jonkun työtapaturma oli tuonut Repalle likimain jokaisen työtehtävän, myös tämän. Repan ohjaajaksi tuli valaja Matti Nieminen, joka paljastuu myöhemmin Veikon, Vekin, isäksi. Repaa pyydetään ammattiyhdistýkseen ja hän uskaltaa liittyä vasta, kun ymmärsi parempipalkkaisten maksavan hänen liittymis- ja jäsenmaksunsa alussa. Velkaa hän ei olisi uskaltanut tehdä eikä palkka riittänyt moisiin maksuihin. Repalle selviää, että alan ammattilaisetkin tiesivät silikoosin eli hiilipölykeuhkon uhkaavan heitä kaikkia. Työ oli kuitenkin vanhemmille työläisille helpompi kuin sahan vielä ruumiillisesti rasittavampi työ.

Välitarinana oli tarina rotasta joka putoaa tynnyriin ja ollessaan tulossa keihästetyksi pakenee uhkaavaa keppiä myöten. Riikkilä on kertonut tarinan kolmasti kirjoissaan. Joskus alakynnessä oleva onnistuu. Matalassa vedessä lojuva hauki, joka väistää sitä uhkaavan kiven on toinen tässä kirjassa oleva tarina, jota Riikkilä on käyttänyt ennenkin – helppo saalis ei usein olekaan helppo.

Kotona Rapa ymmärtää, miten huonossa työssä on. Lauantai on valimollakin helpompi päivä – Suulisniemestä puolituttu Mirkku yrittää iskeä Repan. Repa osaa varoa tätäkin vaaraa – väärää naista. Sunnuntaina Repa lähti patikoimaan Maijan kanssa. He joutuvat heinävajaan sadetta pitämään – tarina joka Suomi-filmissä oli metafora yhdynnälle. Mitään ei tapahdu, mutta he noteeraavat sen, että heidän juorutaan seurustelevan.

Messinkivalun malline repeää ja Repa pelastuu palamiselta, mutta Matti Nieminen polttaa kätensä ja jalkansa – vain Repan nopea vesisammutus pelastaa hänet isommalta tuholta.

Kotona Repa ymmärtää, että työn päälle pitäisi jaksaa tehdä jotain. Hän korjaa veljensä vanhan pyörän aikoen myydä sen, mutta tajuaa vanhojen tavaroiden kaupan kuolleen kaupan lanseeraamaan uusien pyörien osamaksuun. Hän sai sentään onkimalla ahvenia kahdeksi päiväksi. Ja lukiessaan lehdestä, että kauppa ostaa viinimarjoja, hän alkaa myydä niitä – suoraan työkavereilleen saaden paljon suuremman katteen.

Mutta työssä tuleekin huono olo – siitä seuraa sairaalamatka. Umpilisäke oli puhjeta. Sairaalassa hän tapaa sokeritautiaan potevan maalari Virtasen, joka lupaa työtä.

Kotoa päästyä Repa maalaa hellan uunin luukut alumiinimaalilla harjoitellessaan maalarin ammattia. Hän mittaa työhönsä kuluvan ajan ja ymmärtää, että voi tehdä nopeamminkin ja työ voisi löydä leiville. Hän alkaa leikkausarpi kipeänä kiertää lähitaloja – kauppa käy. Hän saa 4–6 markkaa jokaiselta luukulta ja saa kiitosta. Hän ansaitsi yrittäjänä parissa päivässä parin viikon työansiot. Mutta kulmakunnan pikkupojat iskivät samaan markkinaan ja hinta putosi. Silloin hän lähtikin Virtaselle aitamaalariksi. Hän teki työnsä säntillisesti, mutta näkee ikäistensä väsyvän ja luovuttavan jo puolessa päivässä. Talomaalauksessa hän joutui viinalle person hyvän maalarin Korsbergin apulaiseksi. Oppirahana hän menettää korttipelissä kolmen tunnin palkat, olisi menettänyt enemmänkin, jos olisi lainannut Korsbergille rahaa. Paha saa palkkansa – joku oli ryöstänyt Korsbergin tämän saatua urakan palkan, Repa näkee kolkatun maalarin!

Kun Repa oli taistellut asiansa kuntoon sosiaalivirkailijat kävivät kotona, ehkä tarkoituksenaan heivata pojalta asunto pois, jos hänen tilanteensa olisi huono. Lopussa Repa ja Maija kävelevät tiellä kahden pojan tulellessa kiusaamaan. "Pitääkö mulla aina olla tällaista?" hän pohtii. Repa käytti taitoja, jotka oppi isoveljensä Pekan nyrkkeilyharjoitukissa. Hän lyö molemmat pojat maahan. Tässä Repa nousee Maijan silmissä sankariksi.