Viimeiset kaanit

Viimeiset kaanit
Kirjailija	Väinö Riikkilä
Kieli	suomi
Genre	nuortenkirjallisuus
Kustantaja	WSOY
Julkaistu	1951
Ulkoasu	kovakantinen
Sivumäärä	169
ISBN	ei käytössä 1951
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta
Infobox OK

Viimeiset kaanit oli Väinö Riikkilän ensimmäinen Pertsa ja Kilu -sarjan nuortenkirja ja ylipäätään hänen ensimmäinen kirjansa. Se aloitti kertomukset Kotkan ja Karhulan lähiseudun työläisperheiden lapsien seikkailuista, joihin liittyy miltei aina rikoksen ratkaiseminen ja aina rahan ansaitseminen. Kirja oli toinen kirja WSOY:n Nuorten toivekirjasto -sarjassa. Lehdistö arvioi kirjan sen julkaisuaikana vuonna 1951 aidoksi, tervehenkiseksi ja huumorihöysteiseksi.^{lähde tarkemmin?} Toinen painos otettiin vuonna 1954 ja kolmas 1980-luvun puolivälissä.

Juoni

Varoitus: Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Kirja alkaa: "Mereltä käyvä heikko tuuli toi rantakylään kostean, mädäntyneen merilevän hajua." Riikkilän realismiin ei kuuluisi muu haju, ei ainakaan alkulauseeseen. Vanha ukko tervasi venettään ja Pertsa ja Kilu ruiskuttivat polkupyöränpumpulla vettä ukon niskaan.

Kirja siirtyy kuvailemaan poikien perheitä heidän kotipihojensa kautta. Kilun eli Kallen isä on "lahdella pomona" ja Kilun äidillä oli varaa olla kotiäitinä. Kilun äiti siivoaa kotia ja korjaa vaatteita päivät pitkät ja vaatisi pojaltaan samaa, koska silloin "kun äiti oli ollut nuori" ei saanut paljoakaan tehdä omaksi huviksi ja toisaalta piti tehdä paljon kotitöitä. Leipäkin oli ollut kuiva kannikka. Nyt oli leivällä voita ja makkaraa ja silti lapset eivät ole kiitollisia! Kilun isä oli käynyt muutaman viikon kiertokoulun, mutta pojan pitää saada käydä ainakin yhteiskoulu, mikä oli Kilun mielestä "pelkkää kieroutta". Kilu oli perheen ainut lapsi. Mummo asui samassa huoneessa kuin Kilu. Kilu kammoksui työntekoa, tuo vetelyys näkyi TV-sarjassa Kilun lihavuutena. Hän on tämän kirjan tarinassa sankarin kaveri, sivustakatsoja, mutta sarjan myöhemmissä kirjoissa älykäs ja päättäväinen.

Pertsan eli Pertin isä ja äiti työskentelivät molemmat sahalla, vanhempi veli Frantsu - 17-vuotias - oli uitossa ja muutaman vuoden vanhempi sisko "Likka", Liisa, oli "Klupilla" töissä. Sinikka Nopolan tamperelaisnainen on 2000-luvun alussa myös vanhempiensa mielissä "Likka" (Pertsa ja Kilu-televisiosarjoissa käytettiin Tampereen murretta). Frantsun kuvaus on tyly: "heti näki, että oli elänyt puutteellisissa oloissa". Kasvot näyttivät paljon ikäistä vanhemmalta. Pertsa joutui vanhempiensa huolten ja poliittisten väittelyiden, joissa molemmissa äiti oli pääroolissa, kuulijaksi, mutta hän osaa myös poistua huomatessaan tutun kiistelyn alkavan. Pertsan kotipiha säästyi ylenpalttiselta hoidolta ja liiteri oli täynnä isänsä keräämää romua. Se oli piha, jolla Kilukin leikki leikkinsä ja pohti tulevaisuuttaan, oma koti oli Kilulle vieras paikka. Liian siisti kymmenenvuotiaalle pojalle. Pertsan rasitteena olivat kotityöt: sian ja kanojen ruokinta, kahvin keitto vanhemmille, kun nämä tulivat töistä, veden ja polttopuiden haku keittiöön jne.

Pertsan isä oli huono-onninen mies - jos hän joskus sai parempipalkkaisen työn, hän sairastuu tai loukkaantuu ja putoaa entiseen kurjuuteensa. Pertsalla oli monia suunnitelmia ansaita rahaa ja korjata isänsä taloudellinen asema: jos vaikka löytäisi aarteen tai öljysuonen. Kilun esitellessä metsästä löytämänsä puukkoa ja Pertsan alkaessa tehdä siihen tuppea, Pertsa ei unohda mainita, että "Jos isä tekisi tämän, niin sitten sä näkisit vasta oikean tupen."

Pojat lähtevät aamulla auringon noustessa kalaretkelle veneellä ilman vanhempien lupia jättäen aamun työt tekemättä. Pitkäsiima laskettiin ja soudettiin Kuolionluotoon, jossa nukuttiin pois univelka. Sitten nostettiin pitkäsiima. Pertsa sanaili isänsä pessimististä sävyä matkien isoa ankeriasta nostaessaan, mutta nosto onnistui ilman siiman katkeamista. Pojat palasivat saarelle. Saarella pojat pohtivat mitä tehdä elämässään: Kilun isä ajatteli pojastaan kauppapuutarhuria mutta Kilu halusi karata kohta merelle ja palata merikapteenina. Pertsa paljasti alkavan uransa heti - hänestä tulee keksijä! Muutama keksintö - linkkulukko, rotanloukku, kanojen syöttökaukalo - oli jo tehty. Kilun valmistelu omaa uraansa varten oli säästäminen öljypukua varten. Pertsa oli pohtinut rahan tekoa myös veneellä, kunhan siihen saisi moottorin. Saarella tutkittiin mm. salaperäistä luolaa. Sieltä löytyi mm. Cognac-pullo - Kilun isä käytti sitä vilustumiseen ja Pertsan äiti antoi miehelleen ryypyn tämän ollessa synkimmillään.

Paluu saaresta tehtiin omatekoisen purjeen avulla. Myrsky oli puhjennut ja pojilla oli kova työ pärjätä merenkäynnissä. Pertsa pani huonovointisen Kilun äyskäröimään, joka auttoi. Pian he näkivät väärin ohjatun purjeveneen kaatuvan pari sataa metriä rannasta, Äijiänniemen kivikon luona. He nostivat vedestä nuoren naisen ja miehen, jolla oli pitkä arpi kasvoissaan. He veivät pelastetut rantaan, saivat yli 800 mk palkkion (vastaten Kilun isän kahden viikon palkkaa) mutta heitä vaadittiin olemaan kertomatta tapahtuneesta. Vene oli muka Liisan isän ja salaa käyttöön otettu. Poikien epäluuloisuus ja Arpinaaman pelottelu vuorottelivat heidän mielissään.

Illalla Frantsu lukee Eteenpäin-lehdestä artikkelin kauppaneuvos Hapulan Haminasta varastetusta veneestä ja sitten toisen artikkelin Haminassa tehdystä aseellisesta pankkiryöstöstä, jossa saalis oli pari miljoonaa markkaa. Pertsan isä keksi, että varas on lähtenyt metsään tai merelle piiloon poliisilta eikä ole jatkanut moottoripyörällä kohti Viipuria kuten lehti arveli. Pertsa laski faktat yhteen mutta illalla Kilun kanssa pohtiessa rosvon paljastaminen ei tuntunut terveelliseltä yritykseltä - siksi päätettiin tehdä lentokone.

Tarina alkaa lentokoneen rakennushankkeena, ensin sen piti tehdä päivässä kaatopaikalla, jossa oli tykötarpeita paikalla. Rakennuspaikaksi valittiin Pettersonin jaala, joka oli osin upoksissa. Kilu toivoi työltä haisevan lentokonehankkeen kuivuvan kokoon, mutta Pertsa oli pohtinut koneen tekoa ja oli kaksi vuotta aiemmin ollut isojen poikien apuna liitokonetta tekemässä eikä aikonut lopettaa. Jaala oli itsessään erinomaisen mielenkiintoinen, mahdollinen merirosvojen alus! Lentokoneeseen tuli siiven pintamateriaaliksi tapetti, rungoksi polkupyörän, joka polkimista oli välitys potkurille. Myös laskutelinettä kaavailtiin. Ohjaaja oli remmeillä kiinni, muttei liian lujasti, koska edellisessä lentokonehankkeessa ohjaaja oli hukkua koneen syöksyessä mereen.

Pertsa oli aikonut elää jaalassa kunnes lentokone on valmis. Se ei ollut mahdollista, koska Kilun kotona oli siihen liian kova kuri. Arpinaama oli kuitenkin valinnut tavaroittensa kätköpaikaksi saman jaalan! Veneretken ja aamulla jaalasta löytyneen tupakannatsan perustella pojat perustivat "Viimeiset kaanit"-salaseuran. Sen tehtävä oli löytää seudulla lymyävä rikollinen. Nämä kaksi tarinaa - lentokone ja etsiväpuuha - nivoutuvat toisiinsa. Salaseuraan kutsuttiin sinetöidyllä kirjeellä Iikka, jolla on ilmakivääri, ja Väinö Kukkonen, Pekkasen kaksoset Vili ja Topi sekä Jaakopsonin Repa. Kaikki pojat olivat salaseurojen konkareita ja ajatus jaalan vahtimisesta metsiköstä käsin yötä myöten tuntui oikealta - jos konna tulee paikalla hälytetään koko joukkue paikalle.

Ensimmäinen vahtivuoro tuo taistelun Arpinaaman ja vahtien välille. Pojat voittivat - Arpinaama sai poistaa matkustajakoti Puumalassa takapuolestaan ilmakiväärin luodin. Nuori rikosetsivät Paavola vahti matkustajakotia pitkin yötä yrittäessään selvittää pienempiä varkauksia, joita Arpinaama teki ryöstösaaliinsa ollessa meren pohjassa. Paavola harmittelee uranvalintaa - jos olisi jäänyt kotitilalle olisi se jo siirtynyt isältä hänelle. Sen sijaan hän joutuu pohtimaan päänsä puhki rikosten selvittämiseksi.

Pojat ampuvat nuolella vihjeen poliisiasemalle, mutta se kohdisti epäilyt pikemminkin poikien varasjoukkioon kuin Arpinaamaan.

Tarina tiivistyy poliisin ja Arpinaaman osuessa samaan aikaan jaalalle, jossa Pertsa oli vahdissa. Tässä poliisi ampuu Arpinaamaan kohden mutta tämä pakenee vieden varastamansa tavarat jaalasta. Uponnut vene löytyy, kun koelennolla kone syöksyy mereen ja uppoaa suoraan uponnen purjeveneen päälle. Paria päivää myöhemmin pojat ajavat Arpinaaman pois veneen luota jälleen ilmakiväärillä ampumalla.

Loppuratkaisu on sattumanvarainen - Pertsa haluaa huvitella soittamalla pirunkieltä matkustajakodin asukkaita pelotellakseen. Iikka lähti hänen avukseen. Tässä menetyksiinsä pettyneen Arpinaaman ja rakkauteensa pettynyt virolahtelaisesta maatalosta tylsyyttä pakoon karanneen 19-vuotiaan Liisan suhde oli rikkoutunut - Liisa yrittää paeta häntä ja Arpinaama puukottaa häntä. Pojat kutsuvat poliisin apuun ja Pertsa ja Iikka selittävät miten koko rikosvyyhti tapahtui. Kauppaneuvos Hapula, veneen löytämisestä kiitollisena lupasi maksaa poikien koulunkäynnin ja hän ostaa pojille valmiin liitokoneen - vain lentokenttä puuttuu. Paavola ihastuu Liisaan. Lopussa paljastuu Arpinaaman nimeksi Eino Suokko, joka on karannut pikkurikollinen, joka teki suuren pankkiryöstön. Hän syyttää oikeusistunnossa hänen vangitsemisensa aikaansaaneita poikia eri rikoksista.

Toisten juhliessa kaikkea tätä Kilun kotipihassa, pojat päättivät hoitaa taikakeinoin seuraavana yönä Kilun syylät - se oli seuraavaan kirjaan liittyvän tarinan alku.