Rauhanlaki-aloite

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Mirjam Vire-Tuominen, SKDL:n kansanedustaja Helsingin vaalipiiristä (1970–1979)

Rauhanlaki oli SKDL:n kansanedustaja Mirjam Vire-Tuomisen ehdottama laki, josta hän teki eduskunnassa lakialoitteen (LA 28/1973)[1] 15. helmikuuta 1973. Aloitteen allekirjoitti Tuomisen lisäksi yhteensä 12 SKDL:n kansanedustajaa. Aloitteen takana oli myös useita SDP:n kansanedustajia, kuten Tellervo M. Koivisto, Erkki Liikanen, Kaisa Raatikainen ja Ulf Sundqvist.[1][2]

Aloitteen perustelut alkoivat: Rikoslaissamme ei vielä ole säännöstä, joka kieltäisi sodan aloittamisen ja sotapropagandan harjoittamisen. Kuitenkin on sota kansainvälisen oikeuden mukaan oikeudenvastainen teko, jonka estäminen on kaikkien valtioiden velvollisuutena.

Tällä perusteella aloitteessa ehdotettiin Suomen rikoslain 12. lukuun, joka käsitteli maanpetosta, lisättäväksi seuraava 5 a §:

Joka suunnittelee, valmistelee, aloittaa tai jatkaa hyökkäyssotaa tai sotaa, joka on vastoin Suomea velvoittavan kansainvälisen sopimuksen tai yleisesti tunnustettujen kansainoikeudellisten perusteiden määräyksiä, on tuomittava rikoksesta rauhaa vastaan kuritushuoneeseen elinkaudeksi tai määräajaksi, vähintään kahdeksi vuodeksi.
Joka julkisesti kiihottaa edellä 1. momentissa tarkoitetun tai muun kansainoikeudellisten sääntöjen tai periaatteiden vastaisen sodan alkamiseen tai jatkamiseen tai sodalla uhkaamiseen taikka julkisesti ihannoi sellaista sotaa, on tuomittava sotapropagandan harjoittamisesta vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi tai, jos teon vaikutus on katsottava vähäiseksi, sakkoon.
Tässä pykälässä mainittujen rikosten yritys on rangaistava.[3]

Lakialoite koettiin julkisuudessa yritykseksi kieltää Neuvostoliiton kritisoiminen, mutta Vire-Tuominen perusteli sitä varsinkin YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen (1966) 20 artiklan kohdalla 1 ("Kaikki propaganda sodan puolesta on kiellettävä lailla"),[3] johon Suomi kuitenkin muiden Pohjoismaiden tavoin oli tehnyt varauman hyväksyessään sopimusta, koska artiklan oli katsottu olevan ristiriidassa saman sopimuksen takaaman sananvapauden kanssa.[4]

Ehdotus ei Vire-Tuomisen ehdottamassa muodossa tullut eduskunnassa edes äänestykseen, mutta kun hallitus saman vuoden lopulla laati esityksen rikoslain täydentämisestä rikoksia ihmisyyttä vastaan koskevilla säädöksillä, siihen sisältyi myös hyökkäyssodan aloittamisen, mutta ei sotapropagandan kriminalisointi.[5] Asian eduskuntakäsittelyn aikana 26. marraskuuta 1974 Anna-Liisa Hyvönen ehdotti rikoslain 13. lukuun lisättäväksi sotapropagandaa koskevan pykälän. Hallituksen ehdottama laki säädettiinkin, mutta Hyvösen lisäysehdotus hylättiin.[6]

  1. a b Tuomioja, Erkki: Ilkka Kylävaara (toim.): Taistolaisuuden musta kirja: Muistoja (Kirja-arvostelu.) Kirjavinkit. Erkki Tuomioja. Viitattu 7.1.2018.
  2. Tuomioja, Erkki: Jukka Seppinen: Urho Kekkonen – Suomen johtaja: Poliittinen elämäkerta (Kirja-arvostelu.) Kirjavinkit. Erkki Tuomioja. Viitattu 7.1.2018.
  3. a b LA 28/1973 rikoslain 12 luvun muuttamisesta
  4. HE 42/1974 taloudellisia, sosiaalisia ja sivistyksellisiä oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen hyväksymisestä ja kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevan kansainvälisen yleissopimuksen sekä siihen liittyvän valinnaisen pöytäkirjan eräiden määräysten hyväksymisestä ja viimeksi mainitun yleissopimuksen 41 artiklassa tarkoitetun selityksen antamisesta.
  5. Hallituksen esitys 241/1973
  6. Valtiopäivien pöytäkirjat 1973.