R.Smg. Argo (1936)
| R. Smg. Argo | |
|---|---|
_crowned.svg){kind=small} |
|
| Aluksen vaiheet | |
| Rakentaja | CRDA, Monfalcone |
| Kölinlasku | 9. joulukuuta 1935 |
| Laskettu vesille | 24. marraskuuta 1936 |
| Palveluskäyttöön | 31. elokuuta 1937 |
| Poistui palveluskäytöstä | miehistönsä upottama 10. syyskuuta 1943 |
| Tekniset tiedot | |
| Uppouma |
687 t (pinnalla) 871 t (sukellus) |
| Pituus | 63 m |
| Leveys | 7,0 m |
| Syväys | 4,0 m |
| Koneteho |
2 × Fiat-dieselmoottoria 1 350 bhp 2 × sähkömoottoria 800 hv |
| Nopeus |
14 solmua (pinnalla) 8 solmua (sukellus) |
| Miehistöä | 55 |
| Aseistus | |
| Aseistus |
1 × 100 mm/47 tykki 2 × 13,2 mm ilmatorjuntakonekivääriä 6 × 533 mm torpedoputkea 36 × miinaa |
R. Smg. Argo oli Italian kuninkaallisen laivaston vuonna 1936 vesillelaskettu Argo-luokan sukellusvene, joka palveli toisessa maailmansodassa.
Valmistus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Portugali tilasi aluksen CRDA:n Monfalconen telakalta, missä köli laskettiin 9. joulukuuta 1935. Portugalin maksuvaikeuksien takia Regia Marina lunasti alukset jatkaen valmistusta. Alus laskettiin vesille 24. marraskuuta 1936 ja luovutettiin laivastolle 31. elokuuta 1937.[1]
Palvelus
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Italian liittyessä toiseen maailmansotaan 10. kesäkuuta 1940 alus kuului I sukellusveneosaston 14. laivueeseen, joka oli sijoitettu La Speziaan. Aluksen päällikkönä oli Alberto Crepas. Alus kuului 10.-11. kesäkuuta yhdessä kolmen muuna sukellusveneen, Iride, Sciré ja Diasporo, kanssa suojausosastoon. Alusten välinen etäisyys oli noin 15 merimailia. Laitimmaisena aluksena Argo oli 80 merimailin päässä suunnassa 180 asteen Point Asinaran loistosta. Tehtävän aikana alukselta ei havaittu muita aluksia.[1]
Elokuussa alus teki toisen partiomatkansa Välimerellä yhdessä kuuden, Sciré, Neghelli, Turchese, Medusa, Axum ja Diasporo, muun veneen kanssa. Osaston tehtävänä oli muodostaa kaksi linjaa Bougaroninniemen pohjoispuolelle. Linjojen välin piti olla 10 merimailia ja veneiden väli linjassa 20 merimailia. Tehtävä päättyi 8. elokuuta ja veneet palasivat satamaan kohtaamatta vihollista.[1]
Syyskuussa alus valittiin yhdeksi Bordeaux'iin lähetettäväksi, mistä muodostettiin BETASOM. Alus lähti 2. lokakuuta La Speziasta ja läpäisi 8. lokakuuta Gibraltarinsalmen. Alus sai määräyksen siirtyä valvomaan alueetta 50 merimailia Cabo São Vicentestä, missä se Tazzolin kanssa muodosti valvontaketjun. Tazzoli havaitsi 11. elokuuta saattueen kutsuen Argon paikalle. Aluksen miehistö ei kuitenkaan havainnut saattuetta. Seuraavana päivänä havaittiin saattue ja hyökättiin tuloksetta aseistettua kauppa-alusta vastaan. Argo pysyi alueella 14.-19. elokuuta, jolloin polttoaine rupesi olemaan vähissä. Alus jatkoi matkaansa Bordeaux'iin, jonne se saapui 24. lokakuuta. Alus oli 21. ja viimeinen osastoon liittynyt alus.[1]
Marraskuussa alus muodosti ryhmä Giulianin yhdessä Giulianin, Tarantinin ja Torellin kanssa. Ryhmän tehtävänä oli häiritä meriliikennettä Irlannin rannikolla toiminta-alueenaan 15-20 läntistä leveyttä ja 57 astetta 20 minuuttia - 53 astetta 20 minuuttia pohjoista pituutta. Saksan laivaston veneet partioivat osaston itäpuolella. Argo lähti illalla 22. marraskuuta Bordeaux'sta ja se saavutti suunnitellun toiminta-alueensa kuusi päivää myöhemmin.[1]
Aluksen päällikkö Crepas havaitsi 1. joulukuuta horisontissa toisen aluksen, jonka oletti olevan toisen italialaisen sukellusveneen. Lähemmäs mentyään aluksen havaittiin olevan hävittäjän. Aluksen laukaisemat torpedot osuivat tuhoten aluksen. Myöhemmin merenpinnalta löytyneet tavarat osoittivat aluksen olleen Kanadan laivaston HMCS Saguenay. Tuhotuksi luultu alus, joka kuului saattueen HG47 suojaukseen, saatiin kuitenkin hinattua pahoin vaurioituneena satamaan 5. joulukuuta.[1]
Samana yönä alus vastaanotti ilmoituksen 8-10 aluksen saattueesta. Alus siirtyi koilliseen ja havaitsi 2. joulukuuta varhain aamulla räjähdyksiä ja valoammuksia taivaanrannassa. Kello 8.25 aluksen miehistö havaitsi pienen rahtialuksen, jota kohden se laukaisi torpedon. Torpedo räjähti pian laukaisun jälkeen, jolloin sukellusvene joutui hyökkäyksen kohteeksi. Viiden tunnin aikana miehistö laski kymmeniä syvyyspommeja.[1]
Alus joutui 4. joulukuuta Sunderland-lentoveneen hyökkäyksen kohteeksi, mutta sukellusveneen onnistui sukeltaa. Seuraavana aamuna alus upotti moottorialus Silverpinen, joka kuului Liverpoolista lähteneeseen saattueesseen OB252. Merenkäynti muuttui 6. joulukuuta myrskyksi, minkä seurauksena alukseen pääsi vettä aiheuttaen mittavia vaurioita. Aluksen päällikkö päätti palata satamaan. Myrskyn edelleen jatkuessa aluksen ensimmäinen upseeri Alessandro de Angelis huuhtoutui mereen 11. joulukuuta eikä löytynyt etsinnöistä huolimatta. Alus saapui 12. joulukuuta Le Verdoniin lähelle Bordeaux'ta.[1]
Mihistön levättyä ja aluksen tultua huolletuksi alus lähti 27. helmikuuta 1941 toiselle partiomatkalleen Atlantille. Alus kuului ryhmä Velellaan, jonka muut alukset olivat Velella, Emo, Mocenigo ja Veniero. Toiminta-alueena oli 59 astetta 30 minuuttia - 53 astetta pohjoista pituutta ja 13-25 astetta läntistä leveyttä. Tälläkin kertaa Saksan laivaston alukset vastasivat itäpuolisesta Irlannin ja Skotlannin rannikkojen läheisestä alueesta.[1]
Argo joutui 7. maaliskuuta Sunderland-lentoveneen hyökkäyksen kohteeksi, mutta onnistui paeta. Kaksi päivää myöhemmin aluksen miehistö havaitsi kaksi alusta, jotka kuitenkin pakenivat paksun sumun turvin. Alus siirtyi 21.-22. maaliskuuta alun perin Emolle määrätylle alueelle, mutta ei kohdannut Emoa eikä maaleja. Alus palasi satamaan ja se saapui 28. maaliskuuta Bordeaux'iin.[1]
Saksan ja Italian sukellusveneosastojen yhteistöiminta Pohjois-Atlantilla päättyi toukokuussa 1941 Saksan laivastoesikunnan päätökseen 15. toukokuuta. Päätöksen taustalla oli Italian laivaston veneiden heikko merikelpoisuus ja tuloksettomuus susilaumataktiikan toteuttamisessa.[1]
Päätöksen seurauksena Argon partiointialueeksi vaihdettiin toukokuussa Gibraltarinsalmen länsipuolinen merialue yhdessä Mocenigon, Venieron, Marconin, Brinin, Velellan ja Emon kanssa. Alus lähti 19. toukokuuta Bordeaux'sta ja saapui partiointialueelleen 25.-29. toukokuuta. BETASOM määräsi aluksen uudelle alueelle Lissabonin edustalle odottamaan Gibraltarilta Britteinsaarille matkaavan saattueen reitille. Aluksen päällikkö Crepas havaitsi 29. toukokuuta saattueen, mutta menetti lähes välittömästi yhteyden. Seuraavana päivänä alus joutui keveiden yksiköiden hyökkäyksen kohteeksi lähellä Cabo São Vicenteä, jolloin se vaurioitui lievästi. Alus sai 7. kesäkuuta käskyn palasta Bordeaux'iin, jonne se saapui 12. kesäkuuta vaurioiduttuaan hyökkäyksessä lähellä Lissabonia 8. kesäkuuta.[1]
Alus lähti 11. lokakuuta La Pallicesta ja se joutui kaksi päivää myöhemmin Consolidated 31 -koneen maaliksi. Alus yritti läpäistä 20. lokakuuta Gibraltarinsalmen pinta-ajossa, mutta se pakotettiin sukeltamaan. Neljä päivää myöhemmin 24. lokakuuta alus saapui Cagliariin Sardiniaan, jossa Crepas luovutti aluksen päällikkyyden Giulio Contreasille.[1]
Välimerelle palannut alus siirrettiin telakalle huollettavaksi, mistä se palasi palvelukseen vasta keväällä 1942. Alus oli 6.-21. huhtikuuta partiomatkalla Cape Ferratin edustalla, kun aluksen miehistö havaitsi 10. huhtikuuta risteilijän saamatta mahdollisuutta hyökätä. Satamaan palanneen aluksen päällikkyyden vastaanotti Pasquale Gigli.[1]
Alus kuului 22.-29. toukokuuta Cape Caximen alueella partioineisiin veneisiin, jolloin joutui kolmeen ilmahyökkäykseen vaurioituen pahoin. Alus joutui palaamaan tukikohtaan korjattavaksi. Alus palasi merelle Baleaarien alueelle 15.-20. syyskuuta ja 29.-30. lokakuuta Tunisian rannikolla Galiten saaren vesillä.[1]
Marraskuussa alus partioi 7.-12. marraskuuta Algerian rannikolla Philippevillenlahdella, jolloin se tunkeutui 11. marraskuuta Bougienlahelle upottaen apuristeilijä HMS Tynwaldin. ja joukkojenkuljetusalus Awatean. Hyökkäyksen jälkeen alus palasi seuraavana päivänä Cagliariin. Alus oli uudelleen Afrikan rannikolla lähellä Bonaa 17.-28. marraskuuta. Oltuaan matkan jälkeen huollossa alus lähti 29. joulukuuta merelle, mistä se palasi 8. tammikuuta 1943. Matkan aikana alus teki tuloksettaoman hyökkäyksen saattuetta vastaan 7. tammikuuta.[1]
Alus teki seuraavat matkat Algerian rannikolle 20. helmikuuta ja 4. huhtikuuta Cap de Feriin. Huhtikuussa aluksen päällikkyyden vastaanotti Arcangelo Ghiliberti, jonka alaisuudessa alus oli 15.-20. kesäkuuta Cap Carbonin edustalla. Alus hyökkäsi 19. kesäkuuta saattuetta vastaan laukaisten neljän torpedon viuhkan. Miehistö kuuli kaksi räjähdystä, mutta Britannian kuninkaallisen laivaston merkinnöistä ei löydy tietoja hyökkäyksestä.[1]
Alus oli 10.-12. heinäkuuta Sisilian rannikolla. Alus hyökkäsi 11. heinäkuuta risteilijää vastaan laukaisten neljä torpedoa. Alus lähti 23. heinäkuuta Tarantosta Sisilian rannikolle, mutta matka keskeytyi mekaanisiin vikoihin. Alus siirrettiin Monfalconen telakalle.[1]
Italian irrottauduttua taisteluista ja aselevon astuttua voimaan 8. syyskuuta 1943 alus oli edelleen telakalla. Saksalaiset valtasivat Triesten ja läheisen Monfalconen telakan ja 10. syyskuuta koko alue oli saksalaisten hallussa. Paikallisen italialaisen komentajan kontra-amiraali Oreste Bambini määräyksestä Argon miehistö upotti aluksensa. Saksalaiset nostivat hylyn ja se romutettiin.[1]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Gardiner, Robert (toim.): Conway's All the World's Fighting Ships 1922–1946. Lontoo, Englanti: Conway Maritime Press, 1987. ISBN 0-85177-146-7 (englanniksi)
Viitteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Edeltäjä: Calvi-luokka – Seuraaja: Foca-luokka |