Quincy Jones
Quincy Jones | |
---|---|
Quincy Jones vuonna 2014. |
|
Henkilötiedot | |
Koko nimi | Quincy Delight Jones II |
Syntynyt | 14. maaliskuuta 1933 Chicago, Illinois, Yhdysvallat[1] |
Kuollut | 3. marraskuuta 2024 (91 vuotta) |
Ammatti |
muusikko kapellimestari säveltäjä |
Muusikko | |
Laulukielet | englanti |
Aktiivisena | 1951–2024 |
Tyylilajit | pop, funk, soul, swing, jazz, bossa nova |
Soittimet | trumpetti |
Levy-yhtiöt | Columbia, Mercury, Qwest |
Aiheesta muualla | |
www.quincyjones.com | |
[ Muokkaa Wikidatassa ] [ ohje ]
|
Quincy Delight Jones II (14. maaliskuuta 1933 Chicago, Illinois – 3. marraskuuta 2024[2])[1] oli yhdysvaltalainen trumpetisti, musiikki-, televisio- ja elokuvatuottaja sekä lauluntekijä. Jones on tunnettu parhaiten tyylirajat ylittävänä jazz-muusikkona ja Michael Jacksonin kuuluisimpien albumien Off the Wall, Thriller ja Bad tuottajana.
Nuoruus ja uran alku
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Quincy Jones syntyi Chicagossa 1933. Hänen isänsä oli Quincy Jones vanhempi ja hänen äitinsä Sarah Wells. Quincy Jones vanhempi työskenteli puuseppänä ja pelasi puoliammattilaisena baseballia. Sarah Jones oli puolestaan isännöitsijä. Quincyn vanhemmat erosivat, ja hänen isänsä meni uudestaan naimisiin. Jonesit asuivat ensin Washingtonin Bremertonissa ja muuttivat toisen maailmansodan aikana Seattleen.[3]
Jones aloitti Seattlessa soittamaan trumpettia ja 12-vuotiaana laulamaan gospel-kuorossa. Hän tapasi Seattlessa myös teini-ikäisen Ray Charles, jonka innoittamana löysi rohkeutta kokeilla myös sovittamista.[3]
Jones opiskeli 1950-luvun alussa lyhyen aikaa Schillinger Housessa Bostonissa, ja hänestä tuli sitä kautta myös ammattimuusikko, kun hän sai paikan Lionel Hamptonin yhtyeestä.[4][3] Hän toimi vuosina 1951–1953 Hamptonin yhtyeen trumpetistina ja sovittajana.[5]
Jonesista tuli nopeasti huomatava freelancerina toimiva sovittaja ja työskenteli muun muassa Clifford Brownin, Gigi Grycen, Oscar Pettifordin, Cannonball Adderleyn, Count Basien ja Dinah Washingtonin kanssa.[4] Dizzy Gillespie valitsi hänet 1956 big bandiinsä, jonka musiikillisena johtajana hän hetken aikaa toimi.[3]
Jones muutti 1957 Pariisiin, missä hän opiskeli musiikin teoriaa Nadia Boulangerin alaisuudessa.[6] Hän toimi Pariisissa vuosina 1957–1958 Barclay Recordsilla sovittajana ja tuottajana sekä kiersi vuonna 1959 oman big bandinsä kanssa Euroopassa.[5]
Jazzista poppiin ja elokuvamusiikkiin
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jones palasi 1961 Yhdysvaltoihin, ja hänestä tuli Mercury Recordsin A&R. Hän kohosi 1964 yhtiön varatoimitusjohtajaksi, mikä teki hänestä yhden ensimmäisistä afroamerikkalaisista merkittävän yhdysvaltalaisen levy-yhtiön johdossa.[4]
Jonesin ensimmäinen Grammy-palkinto tuli 1964 Count Basien kappaleen ”I Can’t Stop Loving You” sovituksesta. Hän tuotti 1960-alussa myös muun muassa neljä miljoonaa kappaletta myyneen Lesley Goren singlejä. Jones teki yhteistyötä myös Frank Sinatran, Sammy Davis Jr:n ja Andy Williamsin kanssa. Hän tuotti Sinatralle albumit It Might As Well Be Swing (1964) ja Sinatra at the Sands (1966).[3]
Jones vietti 1950-luvun lopulta asti paljon aikaa Ruotsissa,[7] ja hänen ensimmäinen elokuvamusiikkinsa syntyi ruotsalaisen Arne Sucksdorffin elokuvaan Metsien hurjat.[1] Lopulta hän teki musiikkia yli 30 elokuvaan ja satoihin televisiosarjoihin. Hän oli ensimmäisiä mustia säveltäjiä, jotka sai tunnustusta Hollywoodista. Jonesin tunnetuimpia elokuvatuotantoja ovat olleet Kylmäverisesti (1967), Yön kuumuudessa (1967), Riehakas ryöstö (1969) ja Pakotie (1972). Television puolella hän teki muun muassa Ironsiden tunnuskappaleen.[3]
Tuottajaksi
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jones työskenteli vuosina 1969–1981 A&M Recordsille ja siirtyi entistä selkeämmin jazzista populaarimusiikkiin.[4] Samaan aikaan hän levytti myös useita omia albumeja. Hän luovi menestyksekkäästi aikansa suosittuihin musiikkityyleihin funkiin ja diskoon. Jonesin 1960-luvun lopun ja 1970-luvun alun albumeja olivat Walking in Space, You’ve Got It Bad, Girl ja Body Heat.[6][3]
Jones sai 1974 vakavan aivoaneurysman ja keskittyi toipumisensa jälkeen enemmän tuottajan tehtäviin.[6] Hän tuotti muun muassa Donna Summerin ja Aretha Franklinin albumeita. George Bensonin kanssa Jones teki albumin Give Me the Night, joka oli myös Jonesin oman levy-yhtiön Qwestin ensimmäinen.[3]
Jones tuotti 1978 musikaalielokuvan Taikuri Oz soundtrackin. Elokuvassa oli pääosissa Michael Jackson ja Diana Ross, ja sen kautta Jones sai mahdollisuuden tuottaa Jacksonin ensimmäisen sooloalbumin. Off the Wall (1979) myi 20 miljoonaa kappaletta, ja Jonesin ja Jacksonin yhteistyö jatkui myös albumeilla Thriller (1982) ja Bad (1987). Jones tuotti 1985 myös hyväntekeväisyyskappaleen ”We Are the World”.[3]
Jones laajensi musiikkituottajan roolista myös elokuviin ja televisioon. Hän oli yksi Steven Spielbergin elokuvan Häivähdys purppuraa (1985) tuottajista ja tuotti myös sen soundtrackin.[3]
Time Warnerin kanssa syntyi 1990 Quincy Jones Entertainment. Jones oli luomassa 1991 Will Smithin uran nostanutta sarjaa Bel-Airin prinssi ja 1993 perustamassa Vibe-lehteä.[3]
Jones jatkoi edelleen myös omien albumiensa levyttämistä, ja hän teki niissä usein yhteistyötä useiden artistien kanssa. Back on the Blockilla (1989) olivat mukana Ella Fitzgerald, Luther Vandross ja Ice-T. Albumilla Q: Soul Bossa Nostra (2010) esiintyivät muun muassa Jennifer Hudson, Mary J. Blige, Snoop Dogg ja Amy Winehouse.[3]
Tunnustukset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jones voitti 28 Grammya[8] ja oli ehdolla kaikkiaan yli 75:een Grammyyn. Hän sai Kennedy Center Honors -palkinnon vuonna 2001 ja National Medal of Artsin 2010. Hänet valittii 2013 Rock and Rollin kunniagalleriaan.[4] Time-lehti valitsi hänet 1900-luvun vaikutusvaltaisimpien jazz-muusikoiden joukkoon. Vuonna 1990 hänest tuli Kunnialegioonan ritari ja 2001 komentaja.[3]
Yksityiselämä
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jones oli naimisissa Jeri Caldwellin kanssa 1957–1966, ruotsalaisen mallin Ulla Andersonin kanssa 1967–1974 ja näyttelijä Peggy Liptonin kanssa 1974–1990.[1] Jones sai seitsemän lasta, joista viisi syntyi avioliittojensa aikana.[1] Hän sai lisäksi lapsen sekä näyttelijä Nastassja Kinskin että Carol Reynoldsin kanssa.[3] Yksi hänen tyttäristään Peggy Liptonin kanssa on näyttelijä Rashida Jones.
Kuolema
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Jones kuoli haimasyöpään 91-vuotiaana 3. marraskuuta 2024.[9]
Quincy Jones Suomessa
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Quincy Jones esiintyi orkestereineen Helsingin Kulttuuritalolla 1960. Vellu Halkosalmi sai 2010-luvulla Jonesilta käyttöönsä tämän alkuperäisiä, julkaisemattomia orkesterisovituksia, kirjoitti niitä lisää ylös Jonesin levytyksiltä ja harjoitutti niitä konserteiksi Turku Jazz Orchestran ja UMOn kanssa.[10][11][12]
Diskografia
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e Pendergast, Tom & Pendergast, Sara (toim.): International Dictionary of Films and Filmmakers, Vol. 4: Writers and Production Artists, 4th edition, s. 447. St. James Press, 2000. Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10.4.2015). (englanti) (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ Musiikkivaikuttaja Quincy Jones on kuollut Yle Uutiset. 4.11.2024. Viitattu 4.11.2024.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n Sweeting, Adam: Quincy Jones obituary The Guardian. 4.11.2024. Guardian News & Media Limited. Viitattu 4.11.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e Quincy Jones Encyclopedia Britannica. 4.11.2024. Viitattu 4.11.2024. (englanniksi)
- ↑ a b Caruso, Catherine: Quincy Jones Biography.com. 4.11.2024. Hearst Magazine Media, Inc. Viitattu 4.11.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c Quincy Jones National Endowment of Arts. Viitattu 4.11.2024. (englanniksi)
- ↑ Borg, Christian: Quincy: "Sverige är som mitt andra hem", Expressen 4.8.2012. Viitattu 28.5.2015.
- ↑ QUINCY JONES HAS HAD ONE OF THE LONGEST, MOST SUCCESSFUL CAREERS IN POPULAR MUSIC Rockhall.com. Viitattu 19.8.2016. (englanniksi)
- ↑ Dan Heching, Cheri Mossburg: Quincy Jones’ cause of death revealed CNN. 13.11.2024. Viitattu 15.11.2024. (englanniksi)
- ↑ Veli-Matti ”Vellu” Halkosalmi biografia, Jazz Finland -sivusto, Suomen Jazzliitto 2013. Viitattu 26.1.2014.
- ↑ This Is How I Feel About Jazz – UMO Plays Quincy Jones (Arkistoitu – Internet Archive), UMO 2013. Viitattu 27.5.2015.
- ↑ Talo-Oksala, Eija: Vellu Halkosalmi & TJO yhteistyössä Quincy Jonesin kanssa (Arkistoitu – Internet Archive), Jazzrytmit 14.05.2013. Viitattu 27.5.2015.
Kirjallisuutta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Henry, Clarence Bernard: Quincy Jones: His Life in Music. Jackson: University Press of Mississippi, 2013. ISBN 978-1-61703-861-7
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Quincy Jones Internet Movie Databasessa. (englanniksi)