Qitdlarssuaq
Qitdlarssuaq (joskus Qillaq tai Qillarsuaq, k. 1870-luvun alussa) oli 1800-luvulla elänyt Baffininsaaren inuitti, päällikkö ja šamaani, joka tunnetaan etenkin johtamastaan muuttoliikkeestä Grönlantiin. Qitdlarssuaq esiintyy paikallisessa kansanperinteessä ja etnologien keräämässä aineistossa. Qitdlarssuaqin ja hänen johtamansa ryhmän jälkeläisiä elää edelleen inughuitien parissa Luoteis-Grönlannissa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Qitdlarssuaq johti muuttoliikettä nykyisen Kanadan alueelta Grönlantiin 1800-luvulla. Tarina tunnetaan useista eri lähteistä, mutta joiden tarina poikkeaa joskus huomattavastikkin toisistaan. Tarinan vaiheita tunnetaan inughuitien suullisesta kansanperinteestä etenkin Grönlannin Qaanaaqiista. Länsimaissa Qitdlarssuaqista kirjoitti ehkä ensimmäisenä tanskalaisen etnologi Knud Rasmussenin kautta. Rasmussen haastatteli vuonna 1905 joitakin Qitdlarssuaqin matkoilta selvinneitä. Tunnetuin länsimaalainen kertomus aiheesta on katolisen pappi Guy Mary-Rousselièren vuonna 1980 julkaistu Qitdlarssuaq — l'histoire d'une migration polaire. Mary-Rousselière vietti vuosikymmeniä Pond Inletissä Kanadassa ja haastatteli Qitdlarssuaqin jälkeläisiä.[1]
Elämäkerta
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Qitdlarssuaqin varhaisvaiheista tiedetään hyvin vähän. Hän syntyi Cumberlandinlahden seudulla nykyisen Nunavutin Qikiqtaalukin alueella. Inuitit asuivat pienissä muutaman perheen leireissä. Leirin perheitä johti puolestaan yksi mies.[1] Qitdlarssuaq oli ilmeisesti tällainen johtaja (isumataq)[2], sekä šamaani (angakkuq). 1830-luvun alkupuolella Qitdlarssuaq murhasi Baffininsaaren eteläosista peräisin olleen Ikieraping-nimisen miehen. Joskus motiiviksi on esitetty verikoston. Qitdlarssuaqin tuntema Uqi tai Oqe oli aikaisemmin murhannut Ikierapingin veljen ja pelkäsi nyt tämän perheen kostoa. Ikierapingin murha toteutettiin estämään tällainen kosto, joka kuului inuittien perinteisiin. Kun Qitdlarssuaq ja Uqi olivat nyt molemmat murhanneet miehen, he päättivät paeta tulevia kostoiskuja. Yhdessä seuraajiensa kanssa he lähtivät Baffininsaaren pohjoisosiin. Ikierapingin kostajat iskivät vuoden 1850 paikkeilla. Hyökkäys torjuttiin, mutta Qitdlarssuaq päätti paeta edelleen kauemmas. Noin 50 seuraajansa kanssa hän asettui useammaksi vuodeksi Devoninsaarelle.[1]
Vuonna 1853 Qitdlarssuaq kohtasi Devoninsaarella tuolloin alueella liikkuneen brittiläisen laivastoupseeri Edward Inglefieldin ja tämän grönlantilaisen tulkin. Inglefield oli tuolloin etsimässä John Franklinin kadonnutta retkikuntaa. Qitdlarssuaq kuuli Inglefieldiltä ja tämän tulkilta inguhuiteista. Inughuitit olivat syrjäinen inuittiryhmä Grönlannin luoteisosissa. Qitdlarssuaq päätti johtaa seuraajansa Grönlantiin. Inuittien kansaperinteessä hän ei tosin saanut tietoa inughuiteista Inglefieldiltä vaan näyistä.[1]
Qitdlarssuaq lähti kohti Grönlantia seuraajineen ja kajakkeineen Ellesmerensaaren rannikkoa pitkin. Vaikeaan matkaan kului useita vuosia. Kansaperinteessä Qitdlarssuaq löysi reitin näkyjensä avulla. Matkan aikana Uqi alkoi epäröidä ja palasi noin 24 matkalaisen mukana Devoninsaarelle. Qitdlarssuaq jatkoi jäljellä olevine seuraajineen, kunnes he kohtasivat Arrutak-nimisen inuitin Pohjois-Grönlannissa. Arrutak ohjasi heidät inughuitien leirille Pitorarvikissa. Inughuitit ottivat tulokkaan avoimesti vastaan. He olivat hyvin köyhiä ja Qitdlarssuaq toi mukanaan heille vierasta teknologiaa. inughuiteilla ei aikaisemmin ollut esimerkiksi kajakkeja tai jousia lainkaan.[1]Näiden valmistamisen taito oli aikanaan kadonnut inughuitien syrjäisyyden takia. Teknologialla oli huomattava vaikutus heidän kykyynsä metsästää ja hankkia elantonsa.[2] Ajan kuluessa kaksi ryhmää sulautuivat yhteen. Grtönlannissa muuttajat tulivat tunnetuksi nimellä allarsuit ja heidän jälkeläisiään asuu alueella edelleen.[1]
Asuttuaan Grönlannissa noin seitsemän vuoden ajan Qitdlarssuaq päätti nyt jo vanhana palata takaisin synnyinseuduilleen. Tarinan joidenkin versioiden mukaan syy ei ollut niinkään koti-ikävä, vaan jälleen uusi murha. Joka tapauksessa Qitdlarssuaq ja noin 21 hänen seuraajansa lähtivät takaisin kohti Baffininsaarta vuonna 1873. Loput jäivät Grönlantiin. Qitdlarssuaq kuoli paluumatkalla Ellesmerensaaren itäpuolella. Muu seurue jatkoi matkaansa, mutta monet heistäkin menehtyivät. Lopulta takaisin selvisi vain viisi. He saapuivat Baffininsaarelle suurin piirtein vuonna 1875.[1]
Merkitys
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Qitdlarssuaqin tarina on yksi varhaisimmista tunnetuista muuttoliikkeistä Kanadan inuittien joukossa. Qitdlarssuaq jäi elämään kansaperinteessä ja etnologien keräämässä aineistossa. Hänet on myös nähty siteenä Baffininsaaren ja Grönlannin inuittien välillä. Lähellä Pond Inletiä sijaitseva Mount Qitdlarssuaq on nimetty hänen mukaansa. Hänestä kertoo myös vuonna 2012 julkaistu Stephen A. Smithin ja Julia Szucsin ohjaama dokumenttielokuva Vanishing Point, joka käsittelee Baffininsaaren ja Grönlannin inuttien historiaa ja nykytilannetta tarinan kautta. Dokumentissa puhuu Qitdlarssuaqista polveutuva inughuitti Navarana.[1]