Puppet (albumi)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Puppet
The Dreaming
Studioalbumin Puppet kansikuva
Studioalbumin tiedot
 Julkaistu 2011
 Tuottaja(t) Christopher Hall
 Tyylilaji goottirock, industrial metal, darkwave
 Levy-yhtiö EMI
The Dreamingin muut julkaisut
Etched in Blood
2008
Puppet
2011
Rise Again
2015

Puppet on The Dreamingin toinen albumi vuodelta 2011. Yhtye oli siirtynyt osittain raskaampaan ilmaisuun, kuin edeltäjällään. Yhtyeen keulahahmo Christopher Hall on maininnut albumin vastaavan enemmän hänen alkuperäistä visiotaan. Albumin tekoon liittyy paljon jäsenvaihdoksia ja ristiriitoja yhtyeen soolokitaristi Jinxxin lähdettyä Black Veil Bridesiin ja basisti Brent Ashleyn jätettyä yhtye liittyäkseen kaupallisesti huomattavasti menestyneempään Static-X:n.

Puppettilla oltiin luovuttu lähes kokonaan emotyyppisestä sunntauksesta. Yhtye oli siirtynyt paljon elektronisempaan ja raskassointisempaan ilmaisuun. Kappaleiden sanoitus oli edelleen hyvin yksiselitteistä ja kertoi lähes yksinomaan naisista- ja naisongelmista. Itsetuhoisuus sanoista oli laantunut huomattavasti ja suorasukaisuus on siirretty vertauskuvallisuuteen. Yhtye on albumilla lyyrisesti rauhoittunut, mutta musiikillisesti raskaus on noussut huomattavasti. Musiikillisesti albumi olisi verrattavissa esimerkiksi HIMin, Deadstar Assemblyn tai Billy Idolin kanssa.

  1. Puppet
  2. Every Trace
  3. Breathing
  4. There Will Be Blood
  5. End in Tears
  6. Fight for You
  7. Stitches
  8. It's No Good (Depeche Mode-cover)
  9. Hole
  10. Solo Crucifixion
  11. Too Late
  12. Always and Never

henkilökuntaa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Christopher Hall – tuottaja, äänittäjä
  • Eddie Wohl – miksaaja
  • Ue Nastasi – masteroija

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]