Tämä on lupaava artikkeli.

Puna-apila

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Puna-apila
Uhanalaisuusluokitus

Elinvoimainen [1]

Elinvoimainen

Tieteellinen luokittelu
Domeeni: Aitotumaiset Eucarya
Kunta: Kasvit Plantae
Alakunta: Putkilokasvit Tracheobionta
Kaari: Siemenkasvit Spermatophyta
Alakaari: Koppisiemeniset Magnoliophytina
Luokka: Kaksisirkkaiset Magnoliopsida
Lahko: Fabales
Heimo: Hernekasvit Fabaceae
Suku: Apilat Trifolium
Laji: pratense
Kaksiosainen nimi

Trifolium pratense
L.

Katso myös

  Puna-apila Wikispeciesissä
  Puna-apila Commonsissa

Puna-apila (Trifolium pratense) on punakukkainen 15–60 cm korkea, hyvin yleinen apilalaji. Puna-apilaa tavataan alkuperäisenä lähes koko Euroopassa ja lisäksi Pohjois-Afrikassa sekä Keski- ja Pohjois-Aasiassa. Laji on merkittävä rehukasvi ja kauppayrtti.

Ulkonäkö ja koko

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puna-apilan vaalealaikkuisia lehtiä.
Puna-apiloita.

Tavallisesti monivuotinen puna-apila kasvaa 15–60 cm korkeaksi. Kasvi on pysty tai koheneva, karvainen ja usein monivartinen. Lehdet ovat kolmisormisia eli niissä on kolme 1–5 cm:n pituista, vastapuikeaa tai soikeaa, vaalealaikkuista lehdykkää. Lehtiruodin kanssa pitkälti yhdiskasvuiset korvakkeet ovat puikeita ja otakärkisiä. Kukinnot ovat pallomaisia, perättömiä tai lyhytperäisiä ja sijaitsevat yksittäin tai kaksi lähekkäin. Kukinnon halkaisija on 2–4 cm ja se muodostuu punaisista huulimaisista kukista, jotka ovat tyveltä vaaleampia. Toisiaan kukat voivat olla kokonaan vaaleanpunaisia tai jopa valkoisia. Puna-apilan kukkien tuoksu on peräisin aromaattisista yhdisteistä mm. metyylisalisylaatista, bentsyylialkoholista ja bentsyyliformiaatista. Teriö on tyveltä yhdislehtinen. Kukinnon tyvi on tukilehtien suojusmaisesti ympäröimiä. Puna-apila kukkii Suomessa kesä-elokuussa. Siemenet kypsyvät verhiön sisään jäävissä paloissa.[2][3]

Varsinkin karvaisuuden ja lehdyköiden muodon suhteen puna-apila on varsin monimuotoinen kasvi. Lajista tunnetaan monta muunnosta, jotka ovat lisäksi risteytyneet keskenään.[4] Suomessa lajista tavataan ainakin kahta erilaista muunnosta: var. pratense ja var. sativum. Näistä jälkimmäinen on suurikokoisempi ja runsaskukkaisempi, ja sitä käytetään tämän vuoksi yleisesti rehukasvina.[5] Muita Fennoskandiassa tavattuja muunnoksia ovat muun muassa var. americanum ja var. maritimum.[4]

Suomessa kasvavista muista apilalajeista puna-apila muistuttaa eniten metsäapilaa (T. medium), joka kuitenkin on kauttaaltaan tummempi ja sen lehdykät ovat yksiväriset ja kapeammat.[6]

Levinneisyys

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Puna-apila.
Hevoskimalainen (Bombus veteranus) puna-apilan kukassa.
f. albiflorum

Puna-apilaa kasvaa koko Euroopassa lukuun ottamatta aivan arktisimpia alueita. Lisäksi sitä kasvaa Pohjois-Afrikassa Marokosta Tunisiaan, Turkissa sekä monin paikoin muualla Keski- ja Pohjois-Aasiassa. Se on levinnyt ihmisen mukana myös suurimpaan osaan Pohjois-Amerikkaa.[4] Suomessa puna-apila on hyvin yleinen Keski-Lappia myöten. Pohjois-Lapissa laji harvinaistuu ja puuttuu arktisimmilta alueilta kokonaan.[7]

Elinympäristö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-apila kasvaa avoimilla paikoilla, kuten niityillä, tienvarsilla, joutomailla, kedoilla ja hakamailla.[8]

Käyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-apila on timotein (Phleum pratense) ohella Suomen tärkein rehukasvi.[9] Puna-apilaa viljellään yleisesti rehuksi, sillä sen juuristossa elävät bakteerit sitovat typpeä ja siksi apilarehu on proteiinipitoista.[10] Puna-apila on tärkeä kasvi myös hunajan tuotannolle, sekä muutoinkin merkittävä ravintokasvi monille hyönteisille kukkateriöiden torvessa olevan ravitsevan meden vuoksi.[11]

Puna-apila on myös kauppayrtti. Kasvin kukkia ja lehtiä on kuivattu teeksi. Tuoreita kukkia voi käyttää muun muassa salaateissa.[11] Carl von Linnén mukaan kuivattuja, jauhoiksi jauhettuja puna-apilan kukkia käytettiin hätäravintona Irlannissa.[4] Puna-apilasta tehty leipä tunnetaan Irlannissa chambrock-nimellä. Lehtien maku ei ole erityisen miellyttävä, mutta kasvi sopii ravintokasviksi[12]. Rohtona puna-apilaa on käytetty kansanlääkinnässä limaa irrottavana yskänlääkkeenä ja edistämään virtsaneritystä. Kasvista tehtyä puurohaudetta on myös käytetty pehmentämään ihon kovettumia.[10]

Puna-apila sisältää kasviestrogeeneista isoflavoneja biokaniini A:ta, genisteiiniä, daidtseiiniä ja formononetiinia.[13] Puna-apilan sisältämät isoflavonit vaikuttavat elimistössä miltei samaan tapaan kuin naishormoni estrogeeni (molekyylirakenteet ovat hyvin lähellä toisiaan), joten kasvia voidaan käyttää vaihdevuosioireiden helpottamiseen. Kliinisten tutkimusten mukaan puna-apilasta eristetyt isoflavonit voivat vähentää kuumia aaltoja ja muita vaihdevuosioireita.[14] Jos suunnittelee raskautta, on raskaana tai imettää, kannattaa välttää puna-apilan käyttöä. Estrogeenivaikutteisen syövän sairastamisen jälkeen puna-apilaa ei pidä käyttää, eikä myöskään samanaikaisesti verenohennus -tai hyytymisenestolääkkeiden kanssa.[14]

Viljely

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Apilat ovat typensitojakasveina edullisia nurmikasveja, sillä ne sitovat juurinystyröidensä avulla ilmakehän typpeä maaperään. Apilat ovatkin siksi erityisesti luonnonmukaisessa tuotannossa merkittäviä viljelykasveja. Apilat parantavat maan kasvukuntoa tuottamalla typpilannoitusta. Juuristomassaa apiloista eniten tuottaa puna-apila ja vähiten yksivuotiset apilat. Puna-apila on yleinen apilalaji, jota tavataan koko Euroopan alueella. Suomessa puna-apilaa viljellään viljelyvyöhykkeillä 1–5.[15]

Puna-apila viihtyy parhaiten mailla, joiden pH on 6–7, koska silloin suurin osa puna-apilan tarvitsemista ravinteista on helpoimmin saatavilla. Maan pH ei saa olla alle 5,5, sillä silloin juurinystyräbakteereiden toiminta heikkenee. Apilalle tärkeä hivenravinne rauta on parhaiten saatavilla kuitenkin maan pH:n ollessa alle 6:ssa. Siksi paras pH apilan viljelyssä on 5,7–5,9.[15].

Puna-apilaa käytetään yleensä säilörehunurmissa, noin 40–50 % seoksina nurmiheinäkasvien kanssa. Puna-apila soveltuu säilörehunurmiin paremman talvenkestävyytensä vuoksi. Seosnurmena viljely kannattaa, koska se takaa varmemman sadon saamisen vaihtelevissa viljelyoloissa. Heinät myös hidastavat apilan kasvitautien etenemistä. Apilan yleisin kasvitauti on apilanpahkasienen (Sclerotinia trifoliorum) aiheuttama apilamätä, joka aiheuttaa pahimman tuhon kosteissa ja viileissä olosuhteissa.[16].

Rehukäyttö

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Puna-apilaa käytetään nautaeläinten rehuna lisäämään rehun valkuaispitoisuutta. Sitä voidaan viljellä rehuksi myös puhtaana kasvustona. Puna-apilaa on vaikeampi korjata ja säilöä kuin nurmiheiniä. Sen esikuivattaminen luo'olla vaatii hieman kauemmin kuin nurmiheinillä. Myös säilöntävaiheessa haastetta tuo apilan matalampi sokeripitoisuus ja parempi puskurointikyky pH:n laskua vastaan.[17]

Lypsykarjan ruokinnassa apila toimii parhaiten seoksissa. Puhtaalla apilakasvustolla ruokittaessa on kokeissa päästy korkeampaan litramääräiseen tuotokseen kuin puhtaalla heinänurmella, mutta maidon pitoisuuksissa rasva ja valkuainen ovat laskeneet. Nousevan tuotoksen selittää apilarehun sulavan orgaanisen aineksen suurempi osuus. Rehun syönti puolestaan voi vaihdella heinänurmirehun ja apilanurmirehun välillä riippuen rehunkorjuun ajankohdasta, mutta parhaaseen syöntiin kuiva-ainekilojen määrässä on kokeissa päästy syöttämällä 80 % apilaa sisältävää säilörehua.[17].

Katso myös

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Oulun kasvit. Piimäperältä Pilpasuolle. Toim. Kalleinen, Lassi & Ulvinen, Tauno & Vilpa, Erkki & Väre, Henry. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Norrlinia 11 / Oulun kaupunki, Oulun seudun ympäristövirasto, julkaisu 2/2005. Yliopistopaino, Helsinki 2005.
  • Retkeilykasvio. Toim. Hämet-Ahti, Leena & Suominen, Juha & Ulvinen, Tauno & Uotila, Pertti. Luonnontieteellinen keskusmuseo, Kasvimuseo, Helsinki 1998.
  • Suomen terveyskasvit. Luonnon parantavat yrtit ja niiden salaisuudet. Toim. Huovinen, Marja-Leena & Kanerva, Kaarina. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, Tampere 1982.
  • Ålands flora. Toim. Hæggström, Carl-Adam & Hæggström, Eeva. Toinen laajennettu painos. Ekenäs Tryckeri, Ekenäs 2010.

Viitteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Lopez Poveda, L.: Trifolium pratense IUCN Red List of Threatened Species. Version 2016.2. 2012. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 27.9.2016. (englanniksi)
  2. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 288.
  3. ↑ Oulun kasvit 2005, s. 294.
  4. ↑ a b c d Anderberg, A & A-L: Den virtuella floran: Rödklöver (myös levinneisyyskartta) 2004-2010. Tukholma: Naturhistoriska riksmuseet. Viitattu 18.4.2011. (ruotsiksi)
  5. ↑ RETKEILYKASVIO, s.?
  6. ↑ Retkeilykasvio 1998, s. 289.
  7. ↑ Lampinen, R. & Lahti, T. 2017: Kasviatlas 2016. Helsingin yliopisto, Luonnontieteellinen keskusmuseo, Helsinki. Kasviatlas 2016: Puna-apilan (Trifolium pratense) levinneisyys Suomessa Viitattu 16.10.2017.
  8. ↑ RETKEILYKASVIO, s.???
  9. ↑ Puna-apila, Trifolium pratense LuontoPortti. Viitattu 5.8.2019.
  10. ↑ a b Suomen terveyskasvit 1982, s. 199.
  11. ↑ a b Ålands flora 2010, s. 259.
  12. ↑ Nunna, Nektaria: Lintulan luostarin Yrttiopas, s. 12. Maahenki Oy, 2009. ISBN 978-952-67089-1-1
  13. ↑ Mustonen, Eeva & Tuori, Mikko & Saastamoinen, Ilkka & Nykänen-Kurki, Päivi & Isolahti, Mika & Saloniemi, Hannu & Vanhatalo, Aila: Puna-apilalajikkeiden kasviestrogeenit Suomen Maataloustieteellisen Seuran Tiedote. Viitattu 5.8.2019.
  14. ↑ a b Lääkkeitä luonnosta : 170 lääkeyrttiä – ja mitä tiedämme niistä nykyisin, s. 133. Suomentanut Iiris Kalliola. Oy Valitut Palat – Reader's Digest Ab, 2014. ISBN 978-951-584-831-4
  15. ↑ a b Hakala, Kaija & Nykänen , Arja & Yli-Mattila, Tapani: Avaimet puna-apilan menestukseen Maaseudun tiede. 18.6.2007. Arkistoitu 25.2.2015. Viitattu 5.8.2019.
  16. ↑ Ahvenniemi, Paavo (toim.): Ajankohtaisia kasvinsuojeluohjeita. Helsinki: Kasvinsuojeluseura, 2012. ISBN 9789525272628
  17. ↑ a b [1]viitattu:12.4.2013 (Arkistoitu – Internet Archive)

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Puna-apila&oldid=22804852”