Projektiivinen testi

Projektiivinen testi on lähinnä persoonallisuuden tutkimiseen käytetty psykologinen testimenetelmä, jossa haastateltavaa pyydetään tulkitsemaan moniselitteistä testiaineistoa tai tutkija tulkitsee hänen tuotoksiaan. Tulkittava materiaali saattaa koostua esimerkiksi kuvista, kuvasarjoista, musteläiskistä tai erilaisista lauseista. Monet persoonallisuustestit ovat projektiivisia testejä.

Projektiiviset testit perustuvat yleisellä tasolla ajatukseen, jonka mukaan haastateltava projisoi eli sijoittaa tulkinta-aineistoon persoonallisuutensa tiedostumattomia ominaisuuksia eli esittää testitilanteessa juuri omalle persoonallisuustyypilleen ominaisia vastauksia. Tyypillisistä vastauksista ja käyttäytymismalleista on erilaisten psykologisten teorioiden avulla johdettu testivastausten tulkintajärjestelmä. Tulkitsija arvioi vastauksia testin tulkintajärjestelmää vasten ja sen pohjalta testattavan persoonallisuutta.

Aikojen kuluessa on kehitetty monia projektiivisia testiteorioita, joista osa on ollut laajalti käytössä ja osan luotettavuus on kiistetty. Suurin osa juontaa juurensa 1900-luvun alkupuolelta. Varsinaisten testeiksi nykyään määriteltävien menetelmien lisäksi ajatukseen tiedostumattomien ominaisuuksien projisoinnista perustuvat erilaiset ilmaisuanalyysin muodot (esimerkiksi Klagesin grafologinen analyysi ja House-tree-person Technique). Nämä eivät kuitenkaan nykymääritelmän varsinaisessa mielessä ole testejä, koska niissä tutkittava tuotos ei perustu standardoituun testiaineistoon eikä niiden toimivuutta voida nykykriteerein osoittaa. Tunnetuimpia nykyään käytössä olevia testejä ovat:

• Hermann Rorschachin musteläikkätesti (Ro)
• Thematic Apperception Test (TAT)
• Cartoon attribution strategy test (CAST)
• Make A Picture Story (MAPS)
• Object Relations Technique (ORT)
• useat lauseentäydennystestit
• Warteggin piirrostesti (WZT) (Käytetty varsin yleisesti Suomessa)

Lapsille on kehitetty omia testejä, esimerkiksi:

• Children's Apperception Test (CAT)
• House-tree-person Technique (HTP)

Testien luotettavuuden välttämättömänä ehtona pidetään sitä, että tutkittava ei tiedä, mitä ominaisuuksia tutkitaan, eikä myöskään tunne teorioita, joihin vastausten tulkinta perustuu. Projektiivisia testejä on arvosteltu siitä, että niiden taustalla olevat teoriat eivät kaikilta osin täytä luotettavan tieteellisen tiedon määritelmiä eikä niiden validiteetti ja reliabiliteetti ole riittävän hyvä. Testien toimivuuden tutkimuksessa voidaan törmätä erilaisiin epistemologisiin ongelmiin, jotka liittyvät siihen, mitä tutkittavat suureet (persoonallisuuspiirteet) ylipäätään ovat ja onko niiden kvalifiointi ja kvantifiointi tutkimusta varten mahdollista. Näillä perusteilla tiettyjä projektiivisia testejä onkin arvosteltu näennäistieteeseen perustuviksi. Toisaalta monet testien käyttäjät ovat subjektiivisesti vakuuttuneita niiden toimivuudesta. Kriitikoiden mukaan tämä ei kuitenkaan oikeuttaisi pitämään niitä luotettavina, sillä pelkkä kliininen kokemus ei riitä tekemään testistä tai sen käytöstä validia ja oikeutettua. He viittaavat tässä yhteydessä niin sanottuun illusoriseen korrelaatioon eli kuviteltuun yhteyteen.

Lähteet

• Oulun yliopiston psykologian professorin Timo Järvilehdon luentorunko
• Skepsis ry:n kriittinen arvio
• Nummenmaa, L., & Hyönä, J. (2005): Mitä sinä näet tässä kuvassa? Voiko projektiivisiin testeihin luottaa? Psykologi 3/2005 PDF
• Eskola, A.: Persoonallisuustyypeistä elämäntapaan. WSOY, 1985. ISBN 9789510132784