Siirry sisältöön

Projekti 667A

Wikipediasta
Projketi 667A
Nato: Yankee
Yankee II -luokan alus
Yankee II -luokan alus
Tekniset tiedot
Uppouma 8 000 t (pinnalla)
9 600 t (sukelluksissa)
Pituus 130,0 m
Leveys 12,0 m
Syväys 8,8 m
Koneteho 2 × VM-2-4-painevesireaktoria 50 000 shp
Nopeus 27 solmua
Miehistöä 120
Aseistus
Meritorjunta 16 x SS-N-6
4 x 533 mm torpedoputkea
2 x 406 mm torpedoputkea

Projekti 667A (Nato-raportointinimi Yankee) oli Neuvostoliiton laivaston strateginen ballistisin keskimatkan R27-ydinohjuksin varustettujen ydinsukellusveneiden muodostama alusluokka kylmässä sodassa. Veneitä rakennettiin 34 kappaletta vuodesta 1968 lähtien.

Luokka edusti Neuvostoliiton ohjussukellusveneiden toista sukupolvea ja oli verrattavissa Yhdysvaltain laivaston aluksiin. Ne olivat hiljaisempia kuin edeltäjänsä Projekti 658:n veneet (Nato-raportointinimi Hotel).

Suunnittelu alkoi 1958 OKB-18:ssa, jossa tehtiin kaksi erilaista suunnitelmaa. Näistä toinen hyväksyttiin. Molempien suunnitelmien pääsuunnittelijana oli Abram S. Kassatsijer. Ongelmien ilmaantuessa pääsuunnittelijaksi tuli Sergei I. Kovaljov ja ensimmäiset valmistuneet veneet olivat tyyppiä 667A, joka hyväksyttiin tuotantoon 1962. Veneessä oli kaksi erillistä painevesireaktoria VM-2-4 ja kaksi potkuria.

palava 667A, K-219 merellä 1.10.1986

Aseistuksena on 16 kappaletta R-27-ohjuksia, joiden kantomatka on noin 2 400 kilometriä. Ohjukset on sijoitettu rungon sisään kahteen riviin. Ne voidaan laukaista kahdeksan minuutin valmistelulla 40–50 metrin syvyydestä veneen liikkuessa 3–4 solmua. Laukaisu tapahtuu neljän ohjuksen ryhmissä, joissa kahden ohjuksen väli on 8 sekuntia. Sen jälkeen veneen pitää palata takaisin laukaisusyvyyteen. Toisen ja kolmannen sarjan välissä on pumpattava vettä tankeista siiloihin, joka vie 15–20 minuuttia. Ohjuksen kantomatkan vuoksi laukaisu tapahtuu Yhdysvaltain rannikon edustalta. 1970-luvulla kolme venettä oli jatkuvasti partioimassa Bermudan itäpuolella. Yksi veneistä menetettiin, kun K-219 upposi 6. lokakuuta 1986 ohjusosaston tulipalon jälkeen Hatterasin syvänteeseen Bermudan itäpuolelle. Veneessä on arviolta 34 ydinkärkeä ja kaksi reaktoria.

Neuvostoliitto kehitti veneisiin taistelujärjestelmän, joka mahdollisti signaalien vastaanoton 50 metrin syvyydestä veneen perässä vedettävän antennin avulla. Ensimmäisissä neljässä veneessä oli Sigma-navigaatiojärjestelmä ja seuraavissa Tobol, joka oli ensimmäinen neuvostoliittolainen satelliitteja käyttävä navigointijärjestelmä.

Ensimmäinen projektin 667A alus laskettiin vesille 1964 Severodvinskissa ja suoritti vastaanottokokeet heinäkuussa 1967. Se otettiin palvelukseen saman vuoden lopussa. Vuosina 1967–1974 veneitä rakennettiin 34, joista 24 Severodvinskissa ja kymmenen Komsomolsk-na-Amuressa.

Edelleenkehitelmät

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Projekti 667A:sta tehtiin useita muunnoksia. K-140 muunnettiin projektissa 667AM "Navaga-M" (Nato-raportointinimi Yankee II) kuljettamaan kiinteäpolttoaineista RS-16-ohjusta (Nato-raportointinimi SS-N-17 Snipe)[1], joka oli Neuvostoliiton ensimmäinen sukellusveneisiin sijoitettava kiinteäpolttoaineinen ballistinen ohjus. Ei ole selvää miksi vain yksi tällainen vene tehtiin. Se palveli kuitenkin vuoteen 1990.

Vuosina 1972–1983 projektin 667AU veneet varustettiin uudella D-5U-laukaisujärjestelmällä ja R-27U-ohjuksi, jonka kantomatka oli 3 000 kilometriä ja siihen sai useampia taistelukärkiä.

Projektissa 667M "Andromeda" (Nato-raportointinimi Yankee Sidecar) varustettiin 1983 K-420 12 ydinkärkisellä Meteorit-M (Nato-raportointinimi SS-NX-24) risteilyohjuksella, jotka sijoitettiin painerungon ulkopuolelle. Kahdella ydinkärjellä varustettu ohjus oli kokeellinen ja lensi kaksinkertaisella yliääninopeudella 5 000 km. Ohjuksella tehtiin 21 koetta Barentsinmerellä joulukuusta 1983 alkaen ennen projkektin keskeyttämistä. Massiivisella ohjukselle sovitettu vene oli 153 metriä pitkä.[1]

Projektissa 667AT "Gruša" (Nato-raportointinimi Yankee Notch) muunneetiin K-253, K-395 ja K-423 kantamaan strategista RK-55 "Granat" risteilyohjusta. Lisäksi kolmen muun muunnostyötä suunniteltiin, muttei toteutettu. Veneiden keskikohdan ohjussiilo-osasto korvattiin uudella. Muunnostyö oli seurausta SALT-aserajoitussopimuksesta. Vene piteni 140 metriin.

Vuonna 1990 projektissa 09774 (667АН) (Nato-raportointinimi Yankee Stretch) muutettiin K-411 "Orenburg" emälaivaksi Paltus-minisukellusveneille ja tieteelliseen tutkimukseen. Veneen pituudeksi tuli 160 metriä, joten se oli projekti 667A:n veneistä pisin.

Vuosina 1979–1983 projekti 667AK "Akson-1" (Nato-raportointinimi Yankee Pod) muutettiin K-403 "Kazan" koealukseksi, joka varustettiin ohjusten sijaan radiolaitteistolla ja hinattavalla hydroakustisella laitteistolla.[1]

  1. a b c Gardiner, Robert s. 403