Porin palo 1852

Pori ennen toukokuun 1852 suurpaloa.

Porin palo, joka syttyi lauantaina 22. toukokuuta 1852 oli Porin yhdeksästä kaupunkipalosta viimeisin ja samalla myös suurin. Se tuhosi noin kolme neljäsosaa kaupungin rakennuskannasta ja samalla noin kolme neljäsosaa asukkaista jäi kodittomaksi. Tulipalon johdosta Porin lounaispuolelle syntyi niin sanottu "kuoppakaupunki", jonne kotinsa menettäneet vähävaraiset rakensivat väliaikaisiksi tarkoitettuja asumuksia. Vielä samana vuonna lähes kokonaan tuhoutunut kaupunki sai uuden asemakaavan, jonka mukaan Porin nykyinen ydinkeskusta on rakennettu.

Tulipalo

Tuntemattoman taiteilijan maalaus Porin palosta.

Päivä oli Porissa aurinkoinen ja lämmin, lähes helteinen kevätpäivä. Tulipalo sai alkunsa kolmen aikaan iltapäivällä Kuninkaankadun (nykyinen Hallituskatu) varrella sijainneesta talosta, joka oli aiemmin samana vuonna kuolleen kauppias Carl Fredrik Rosenlewin perillisten omistuksessa. Nykyään talon paikalla sijaitsee vuonna 1884 rakennettu Porin Teatteri. Vaikka Rosenlewin talon syttyminen havaittiin jo varhaisessa vaiheessa ja paikalle hälytettiin palomiehistö, ei tulta onnistuttu sammuttamaan. Se alkoi levitä nopeasti tiheästi rakennetussa kaupungissa, jonka taloista suurin osa oli puurakenteisia ja pärekatolla varustettuja. Palon leviämistä auttoi myös iltapäivän aikana noussut voimakas tuuli, joka yltyi lähes myrskyksi. Tuli saatiin sammumaan vasta seuraavana aamuyönä tuulen suunnan kääntyessä.

Palon syttymissyystä ei ole tarkkaa tietoa, mutta sen arvellaan lähteneen liikkeelle huolimattomasta tulenkäsittelystä pyykkipatoja lämmitettäessä. Toisen arvion mukaan syynä olisi ollut piharakennuksessa sijainneen leivinuunin aamuinen lämmitys, josta tulleet kipinät olivat koko päivän ajan kyteneet rakennuksen kattorakenteissa.

Tuhojen laajuus

Palo tuhosi Porin niin sanotun "vanhan kaupungin" käytännössä kokonaan. Se käsitti nykyisten Itä- ja Länsipuiston sekä Kokemäenjoen väliin jäävän alueen, joka lännessä rajoittui Karjarantaan. Tulen leviäminen itäpuolella sijainneeseen "uuteen kaupunkiin" eli vuonna 1811 rakennettuun V kaupunginosaan onnistuttiin kuitenkin estämään. Palaneiden joukossa olivat lähes kaikki julkiset rakennukset. Yhteensä tuli tuhosi 24 kivitaloa ja 991 puutaloa. Merkittävin säästynyt rakennus oli 1841 valmistunut Porin raatihuone, josta paloi ainoastaan torni. Myös Karjarannassa sijainnut sairaalarakennus pelastui. Tulen saaliiksi joutuneiden joukossa olivat muun muassa vuoden 1698 palon jälkeen valmistunut Porin kirkko, Porin triviaalikoulun rakennus sekä kaupungin raastupa. Yli tuhannesta tuhoutuneesta talosta ainoastaan 169:llä oli palovakuutus, joten vahingot jäivät pääosin kaupunkilaisten itsensä maksettaviksi. Porin kaikkiaan 6 300 asukkaasta kodittomaksi joutui noin 4 700. Kuolonuhreja palo vaati ainoastaan kaksi ja hekin tiettävästi kuolivat sammutustöiden aikana saamaansa sairaskohtaukseen.

Tulipalon vaikutukset

Muistolaatta Porin Teatterin seinässä.

Porin historiaa tutkineen Toivo H. Laineen mukaan vuoden 1852 kaupunkipalo katkaisi aluksi kaupungissa vuosisadan alkupuoliskolta lähtien vallinneen voimakkaan kehityksen, joka oli näkynyt erityisesti merenkulun, kaupan ja sahateollisuuden aloilla. Porin varakkaimmat asukkaat toipuivat palon vaikutuksista kuitenkin nopeasti. Vielä samana vuonna valmistui Turun ja Porin lääninarkkitehdin Georg Theodor Chiewitzin suunnitelema uusi asemakaava, jonka mukaan Porin ydinkeskusta on edelleen rakennettu. Kaupunki jaettiin asemakaavassa neljään eri osaan, joita erottivat toisistaan leveät puistokadut. Niiden tarkoitus oli estää tulen leviäminen kaupunginosasta toiseen.

Kokemäenjoen Etelärantaan syntyi paloa seuraavien vuosien aikana niin sanottu Kivi-Pori, joka muodostui varakkaiden porvarien rakennuttamista arvokkaista kivitaloista. Myös saha- ja konepajateollisuus käynnistyivät uudelleen 1850-luvun loppuun mennessä. Tulevien kaupunkipalojen varalle Poriin perustettiin myös vapaaehtoinen palokunta, Turun jälkeen toisena koko maassa. Porin VPK aloitti toimintansa 1863. Samana vuonna valmistui myös kaupungin uusi kirkko, kun Keski-Porin kirkko vihittiin käyttöön.

Kuoppakaupunki

Pääartikkeli: Porin kuoppakaupunki

Kaikki Porin asukkaat eivät kuitenkaan selvinneet tulipalosta yhtä hyvin kuin kaupungin varakkain väestönosa. Ne kotinsa menettäneet, joilla ei ollut varaa rakentaa uutta asuntoa, joutuivat muuttamaan vuokralle tulelta säästyneeseen V kaupunginosaan tai hakeutumaan sukulaistensa luokse maaseudulle. Kaikkein köyhimmät, jotka eivät pystyneet edes vuokraamaan itselleen asuntoa, suuntasivat kaupungin lounaispuolella sijainneelle Päärnäisten nummelle. Paikalle syntyi Suomen oloissa ainutlaatuinen kuoppakaupunki, joka muodostui alkeellisista hiekkakankaalle kaivetuista asuinsijoista. Vaikka alue kaavoitettiin jo 1860-luvulla uudeksi VI kaupunginosaksi, katosivat viimeiset kuoppa-asumukset vasta 1890-luvulla eli 40 vuotta kaupunkipalon jälkeen. Kuoppa-asutusta syntyi myös aivan uuden asemakaava-alueen eteläpuolelle, nykyisen Cygnaeuksen koulun paikalla olleelle pellolle, mutta savisen maaperänsä vuoksi se jäi lyhytaikaiseksi.

Muistomerkit

Pori-seura kiinnitti vuonna 1967 muistolaatan Porin Teatterin seinään, jonka paikalla olleesta rakennuksesta palo aikoinaan sai alkunsa. Myös palon jälkeen syntyneellä kuoppakaupungilla on oma muistolaattansa Porin vesitornin seinässä. Lisäksi joillakin palossa tuhoutuneilla rakennuksilla, kuten kirkolla ja triviaalikoululla on omat muistomerkkinsä. Porin VPK 150-vuotisjuhallisuuksien yhteydessä kesäkuussa 2013 puolestaan paljastettiin muistomerkki, joka koostuu yhdeksästä kivipaadesta. Ne kuvaavat Porin yhdeksää kaupunkipaloa. Veistos sijaitsee Itäpuistossa Porin VPK:n paloaseman edustalla.

Tulipalon jälkeen kaupungin raunioista löydettyjä esineitä on sekä Kansallismuseon että Satakunnan Museon kokoelmissa. Niitä on paljastunut myös myöhempina vuosikymmeninä erilaisten maanrakennustöiden yhteydessä.

Katso myös

• Turun palo