Polytiofeeni
Polytiofeeni eli PT on aromaattinen ja heterosyklinen polymeeri, jonka monomeeri on tiofeeni. Sitä käytetään esimerkiksi orgaanisen elektroniikan komponenttien valmistamiseen.
Ominaisuudet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Polytiofeeni on amorfinen polymeeri eli sen kiteisyysaste on alhainen. Yhdiste on liukenematonta useisiin liuottimiin. Polytiofeeni on itsessään sähköneriste, mutta douppaamalla saadaan sähkönjohtavuutta kasvatettua arvoon 0,5-5–150 S/cm. Usein käytettyjä douppausaineita ovat esimerkiksi jodi, rauta(III)kloridi, fluoriboorihappo ja kupariperkloraatti. Polymeeri on lisäksi elektrokromista ja termokromista. Polytiofeenin tiheys on 1,4–1,6 g/cm3.[1][2][3]
Valmistus ja käyttö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Polytiofeenia valmistetaan hapettamalla pyrrolia. Hapettimena voidaan käyttää muun muassa ammoniumpersulfaattia tai rauta(III)kloridia. Teollisesti käytetyin menetelmä on kuitenkin tiofeenin sähkökemiallinen hapetus. Polymeroitumisen käynnistää radikaalikationin muodostuminen. Lähtöaineena voidaan käyttää myös bi- tai tertiofeenia.[2][3][4][5]
Polytiofeenia voidaan valmistaa myös 2,5-dibromitiofeenin ja Grignard-reagenssien reaktiolla, jota katalysoi nikkeli.[3]
Polytiofeenista valmistetaan muun muassa kalvoja. Käyttökohteita ovat esimerkiksi superkondensaattorien, elektrodien, sensorien, aurinkokennojen ja antistaattisten pinnoitteiden valmistus.[2][3][6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ Peter Zarras & Jennifer Irvin: "Electrically Active Polymers", teoksessa Encyclopedia of Polymer Science and Technology, John Wiley & Sons, New York, 2003.
- ↑ a b c James E. Mark: Polymer Data Handbook, s. 853–855. Oxford University Press, 1999. ISBN 9780195107890 (englanniksi)
- ↑ a b c d Akhil K. Poddar, Siddharth S. Patel & Hitesh D. Patel: Synthesis, characterization and applications of conductive polymers: A brief review. Polymers for Advanced Technologies, 2021, 32. vsk, nro 12, s. 4616-4641. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 20.4.2024. (englanniksi)
- ↑ Bernardo A. Frontana Uribe & Alex U. Palma-Cando: "Conducting Polymers", teoksessa Kirk-Othmer Encyclopedia of Chemical Technology, John Wiley & Sons, New York, 2022
- ↑ Hideyuki Higashimura & Shiro Kobayashi: "Oxidative Polymerization", teoksessa Encyclopedia of Polymer Science and Technology, John Wiley & Sons, New York, 2016.
- ↑ Herbert Naarmann: "Polymers, Electrically Conducting", teoksessa Ullmann's Encyclopedia of Industrial Chemistry, John Wiley & Sons, New York, 2000.