Pohjolan enkeli
Siirry navigaatioon
Siirry hakuun
Pohjolan enkeli | |
---|---|
Elokuvan juliste. |
|
Ohjaaja | Jean Michel Roux |
Käsikirjoittaja | Jean Michel Roux |
Tuottaja | Kaarle Aho |
Kuvaaja | Joonas Pulkkanen |
Leikkaaja | Denis Bedlow |
Valmistustiedot | |
Valmistusmaa |
Suomi Ranska |
Ensi-ilta | 14. marraskuuta, 2017 |
Kesto | 90 min |
Alkuperäiskieli | suomi |
Aiheesta muualla | |
IMDb | |
Elonet | |
Pohjolan enkeli on suomalaisuutta ja Hugo Simbergin maalausta Haavoittunut enkeli käsittelevä elokuva vuodelta 2017. Haavoittunut enkeli on sekä öljymaalaus Ateneumin taidemuseon kokoelmissa että fresko Tampereen tuomiokirkossa. Elokuvan on ohjannut ranskalainen Jean Michel Roux.[1] Roux on todennut Haavoittuneesta enkelistä, että ”On inspiroivaa käyttää tätä Simbergin arkkityyppistä kuvaa lähtökohtana ja tutkia sen avulla Suomen kansan ajatus- ja mielikuvitusmaailmaa[2]". Elokuvassa eri ikäiset, eri aloja ja näkökantoja edustavat ihmiset kertovat, mitä maalaus heille merkitsee.[3]
Elokuvaa on rahoitettu Koneen Säätiön apurahalla, ja Kirkon mediasäätiö myönsi sille tuotantotukea. Ylen kanssa on sopimus elokuvan esittämisestä.[1]