Oulun kasarmi

Entisiä kasarmirakennuksia talvella 2006.

Oulun kasarmi toimi 126 vuotta varuskuntana. Se rakennettiin Oulun Tarkka-ampujapataljoonalle vuonna 1881. Museovirasto on luokitellut Oulun tarkka-ampujakasarmit valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi kulttuuriympäristöksi. Rakennukset ovat nykyisin Ammattiopisto Luovin omistuksessa.

Venäjän vallan aika 1881–1918

Venäjän keisari Aleksanteri II:n asettaman asevelvollisuuslain mukaan Suomeen muodostettiin suomalainen sotaväki. Eri puolille Suomea rakennettiin kahdeksan arkkitehti August Bomanin suunnittelemaa samankaltaista kasarmia suomalaisten tarkka-ampujapataljoonien käyttöön. Poikkeuksena useissa muissa maissa vallinneeseen käytäntöön Boman ei suunnitellut tiloista halleja, joissa nukutaan sivuseinien vieressä ja kuljetaan keskellä huonetta sänkyrivien välistä. Boman sijoitti huoneet eli tuvat ja käytävän erilleen toisistaan, jolloin sotilaiden lepo oli turvattu. Käytäntö jäi suomalaiseen sotaväkeen pysyväksi.^lähde?

Oulun kasarmi rakennettiin Intiöön, syrjään keskustasta. Kasarmi valmistui 1881 ja sinne majoittui Suomen sotaväen 4. Oulun Tarkk'ampujapataljoona, jossa palveli vain suomalaisia upseereja ja sotilaita. Sen ensimmäinen komentaja eversti Karl Saladin Werving muistetaan vielä tänäkin päivänä erityisesti kasarmialueen ja sen läheisyydessä olevan puistoympäristön kehittäjänä. Wervingin komentajakausi oli vuosina 1880–1885. Hänen jälkeensä komentajina olivat everstit Oskar Evert Andelin 1885–1890, Knut Elis Gustaf Edvard Furuhjelm 1890–1899 ja Alexander Sebastian Ehrnrooth 1899–1902. Ampumarata-alue oli tähän aikaan Nuottasaaressa. Koska kutsunnoissa otettiin armeijaan vain noin 20 prosenttia asevelvollisista suomalaismiehistä, muut suorittivat asepalveluksen reservipalveluna. Tätä varten rakennettiin Oulun lähelle Oulujokivarteen Maikkulan kasarmit.

Nikolai II:n ensimmäisellä sortokaudella suomalainen sotaväki lakkautettiin vuonna 1901 ja suomalaisten edellytettiin astuvan suorittamaan asevelvollisuuttaan Venäjän armeijan yksiköihin. Oulun kasarmilla viimeinen päiväkäsky annettiin 14. maaliskuuta 1902. Seuraavana vuonna sinne saapui venäläinen yksikkö. Ensimmäisen maailmansodan puhjetessa kesällä 1914 varuskunnan venäläissotilaiden määrää lisättiin. Raatin alueelle perustettiin kasarmi meriväkeä varten, jonka tehtävä oli valvoa Perämerta. Esikunnan komentaja oli eversti Nikolai Lidov, josta sittemmin venäläisvallan päätyttyä tuli kaupungin pysyvä asukas.

Suomen sisällissodan alkaessa kasarmilla oli vielä yli tuhat venäläistä sotilasta komentajanaan eversti Golikov. Kasarmilla valta kuitenkin siirtyi upseereilta sotamiesten johtamalle neuvostolle, joka aseisti paikallisia punaisia joukkoja. Taistelut puhkesivat kaupungissa paikallisten suojeluskuntalaisten sekä punaisten ja heitä tukeneiden radikaalien sotilaiden kesken 2. helmikuuta 1918. Seuraavana päivänä kaupunkiin saapuneiden valkoisten joukkojen Oulunjoen pohjoisrannalle Laanilaan sijoittamat kaksi tykkiä johtajanaan eversti Vilho Nenonen ampui suorasuuntauksella joen eteläpuolella olevaa kasarmialuetta. Kello 9 aamulla ammuttiin Oulussa itsenäisen Suomen tykistön ensimmäiset tykinlaukaukset. Ammukset osuivat maaliinsa, ja tulitus jatkui pitkin päivää. Oulun valtauksen jälkeen venäläinen sotaväki antautui ehdoitta illalla klo 23. Heille luvattiin, että he pääsevät lähtemään kotimaahansa. Sotilaat odottivat aseettomina kasarmilla kotiin pääsyä, mutta he pääsivät lähtemään Venäjälle vasta sodan jälkeen.

Pohjanmaan Jääkäripataljoona 1919–1933

Vuoden 1918 elokuussa Ouluun saapui vasta perustettu 3. jääkäripataljoona, jonka nimeksi 1919 tuli Pohjanmaan Jääkäripataljoona (PJP). Kasarmia täytyi venäläisten jäljiltä korjata, ja Pohjanmaan jääkäripataljoona pääsi muuttamaan sinne vasta 1920. Ampumarata-alueeksi otettiin vuonna 1928 käyttöön Hiukkavaaran alue. Armeijan uudelleenjärjestelyjen seurauksena 1933 jääkäripataljoona hajotettiin ja Oulun varuskunta jäi tyhjilleen. Itsenäisyyden alkuajan pataljoonankomentajia olivat majuri Hugo Österman 1918–1919, everstiluutnantti Gustaf Taucher 1919–1924, everstiluutnantti Lauri Taavetti Tiainen 1924–1925, everstiluutnantti Einari Weijo 1925–1933. Jälkipolville tältä ajalta kuuluisimmaksi on tullut kuitenkin jääkärikapteeni Nikke Pärmi. Muita tunnettuja aikansa upseereita oli kapteeni Frans Ilomäki, joka oli pitkäaikainen paikallisen urheiluseuran Oulun Pyrinnön aktiivijäsen.

Armeijan esikunta-aika 1930-luvun lopulla

Pataljoonan poistuttua kasarmi luovutettiin Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin ja alueen sotilaspiirien käyttöön. Sotilasläänin komentajana toimi eversti Hjalmar Siilasvuo. Rakennuksiin alettiin kasata liikekannallepanon materiaalia eli kasarmi oli silloin suuri varastokeskus.

Sotien aika 1939–1945

Toisen maailmansodan aikana kasarmilla koulutettiin rintamalle meneviä täydennysmiehiä. Syksyllä 1939 Oulussa perustettiin 9. divisioona, joka kunnostautui Raatteen ja Suomussalmen taisteluissa. Lisäksi syksyllä 1939 perustettiin Erillinen Pataljoona 21, joka taisteli talvisodassa Kotkan lohkolla. Oulussa oli ollut talvisodan aikana koulutettavana myös tanskalaisia ja amerikansuomalaisia vapaaehtoisia. Heidän majoituspaikkansa olivat eri puolilla kaupunkia muun muassa tanskalaisia Oulun Lyseolla ja amerikansuomalaisia aluksi Lyseolla ja myöhemmin Länsi-Tuirassa Kuurojen koululla.

Välirauhan aikana kesällä 1940 siirryttiin rauhanajan kokoonpanoihin. Tällöin muodostettiin V Armeijakunta komentajanaan kenraalimajuri Hjalmar Siilasvuo eli talvisodan 9. divisioonan komentaja toimien samalla myös varuskunnan päällikkönä. Varuskunnan päämaja sijaitsi Oulun seurahuoneella eli nykyisessä kaupungintalossa. Varuskuntaa laajennettiin myös Oulujoen pohjoispuolelle Laanilaan, jossa oli niin majoitus- kuin varastoparakkeja.

Jatkosodan sytyttyä Oulusta tuli leimallisesti useiden erillisten joukko-osastojen sijoituspaikka ilman yhteistä hallintoa. Kenraalimajuri Siilasvuon III armeijakunta (III AK) alistettiin kesäkuussa 1941 saksalaisten alaisuuteen taistellen joukoillaan Kuusamon suunnasta kohti Kiestinkiä ja Kuhmon suunnasta kohti Uhtuaa. Kenraalimajuri Siilasvuo piti kuitenkin varuskuntaa hallinnassaan, koska se toimi III AK:n huoltokeskuksena. Kasarmi toimi jatkosodan aikaan lisäksi koulutuskeskuksena armeijaan astuville alokkaille. Yksikkönä se oli Koulutuskeskus 15, joka pääosin majoittui kasarmille muiden osien sijaitessa muun muassa Limingassa. Kaupungin alueella oli lisäksi saksalaisten Wehrmachtin ja Waffen-SS:n alaisia yksikköjä muun muassa Hietasaaressa, Laanilassa ja Tuirassa merkittävät huoltoyksiköt omine varuskunta-alueineen. III AK:n siirryttyä keväällä 1944 Karjalankannakselle kasarmin merkitys ao. joukko-osaston huollolle väheni. Varuskunnasta vastasi tuolloin everstiluutnantti Kaarlo Kaarlonen.

Jatkosodan päättyminen syyskuussa 1944 loi vaaratekijöitä Oulun kaupungin osalle, koska kaupunki oli merkittävä Saksan armeijan huoltopiste. Neuvotteluissa päästiin kuitenkin sopimukseen, jonka mukaan Suomen ja Saksan armeijoiden välinen demarkaatiolinja kulki Oulun pohjoispuolitse. Sen mukaan saksalaisten tuli poistua 15. syyskuuta 1944 Oulusta; käytännössä saksalaiset olivat silloin Oulun pohjoispuolella olevan Kalimenojan pohjoispuolella. Ainoa välikohtaus tapahtui iltapäivällä 15. syyskuuta, kun Kasarmintien päässä sijainneen päävartion vartija ampui kaksi saksalaisia karkureita etsinyttä sotilasta.

Saksalaisten poistuttua Oulun kaupungista kaupungin merkitys Lapin sodan sotatoimien johtopaikkana ja III AK:n huoltokeskuksena korostui. Kenraaliluutnantti Siilasvuo saapui Ouluun 27. syyskuuta 1944. Armeijakunnan yksiköt olivat majoitettu Oulun ympäristöön ja siirtyen lokakuun alussa Toppilasta laivakuljetuksilla Tornioon tehtävään maihinnousuun. Lapin sodan kiihkein jakso kesti aina marraskuun puoliväliin, jonka jälkeen välirauhansopimuksen mukaisesti alkoi Suomen armeijan siirtyminen rauhanajankokoonpanoon, vaikka sota jatkui vielä aivan Lapin pohjoisosissa virallisesti aina huhtikuun lopulle 1945.

Sotien jälkeinen aika

Oulu sai Lapin sodan jälkeisenä rauhan aikana suuremman roolin varuskuntakaupunkina kuin ennen talvisotaa. Ensimmäisenä rauhanajan kokoonpanona kaupunkiin tuli vuoden 1944 lopulla kenttätykistörykmentti 1 (KTR 1), joka majoittui saksalaisten jättämiin Tuiran parakkeihin, joista se kuitenkin siirtyi vuonna 1948 Niinisaloon.

Kesäkuussa 1945 Ouluun saapui Jalkaväkirykmentti 1 majoittuen vanhoihin kasarmeihin ja Laanilan parakkikylään. Vuosien 1949–1959 aikana kasarmialuetta laajennettiin, kun sotien aikana väliaikaiseksi rakennetut parakit alkoivat olla täysin soveltumattomia henkilökunnan asuintiloiksi. Uutta kasarmialuetta suunniteltiin ensin Laanilaan, mutta valtioneuvosto päättikin luovuttaa maat perustettavalle Typpi Oy:lle. Asemakaavan kasarmialueen laajentamiseksi laati arkkitehti, majuri Vilho Noko. Rakentaminen on tehty lähes muutoksetta Nokon suunnitelmien mukaan. Alueelle valmistui neljä yli 300 hengen miehistökasarmia, sotilaskoti, korjaamotiloja ja muita huoltorakennuksia. Kantahenkilökuntaa varten Intiönkankaan pohjoisrinteeseen rakennettiin arkkitehti Heidi Vähäkallio-Hirvelän suunnittelemia asuinkerrostaloja. Joukko-osaston komentajina olivat everstit Väinö Oinonen 1944–1947, Arvi Kurenmaa 1947–1949 ja Lauri Könönen 1949–1955. Joukko-osasto muuttui puolustusvoimain organisaatiouudistuksen myötä Pohjan Prikaatiksi (PohPr) siirtyen uusien tilojen valmistumisen myötä kaupungin ulkopuolelle Hiukkavaaran uudelle kasarmialueelle.

Pohjanmaan tykistörykmentin kalustoa ja miehiä Oulun kasarmilla keväällä 1960.

Kesällä 1959 Pohjan Prikaatin tyhjiksi jättämiin tiloihin siirtyi Ylämyllyllä perustettu Pohjanmaan tykistörykmentti (PohmTR). Aluksi harjoituspaikkana uudelle yksikölle oli Kontinkangas, mutta sairaala-alueen ja uuden ohitustien valmistuttua harjoitukset siirrettiin Hiukkavaaraan. Joukko-osasto siirrettiin vuonna 1981–1982 Sodankylään Jääkäriprikaatin tykistöksi (PohmTR / JPr).

Tykistörykmentin siirtyessä Sodankylään Oulun kasarmille siirtyi kesällä 1982 Tampereelta Ilmatorjuntayksikkö, Oulun Ilmatorjuntapatteristo. Se toimi Oulussa aina vuoteen 1989 siirtyen silloin Rovaniemelle osaksi Lapin Ilmatorjuntarykmenttiä.

Ouluun oli perustettu vuonna 1962 myös Hiukkavaaran kasarmialue, joka tarjosi paremmat mahdollisuudet kouluttaa joukkoja maastossa kuin asutuksen keskelle jäänyt vanha kasarmialue. 1990-luvulle tultaessa oli selvää, että vanha keskusta-alueella sijaitseva kasarmi tullaan lakkauttamaan, mutta annettu päätös yllätti oululaiset, sillä sekä vanha kasarmi että myös Hiukkavaarassa toiminut Pohjan Prikaati lakkautettiin vuoden 1998 lopussa ja sotilastoiminta siirrettiin esikuntia lukuun ottamatta Kajaaniin. Viimeisenä yksikkönä kasarmilla toimi Pohjois-Suomen Viestipataljoona.^lähde? Myös Sotilassairaala 1 (SS 1) lakkautettiin 31. joulukuuta 1999.

PSSlE:n kausi

Pohjoisen maanpuolustusalueen esikunta sijaitsi alun perin Oulun kasarmilla. Rakennuksen edessä kaksi vanhaa 155-millistä kenttätykkiä.

Sodan jälkeen Ouluun sijoitettiin 1. divisioonan esikunta, josta vuonna 1966 muodostettiin Pohjois-Suomen sotilasläänin esikunta. Sijoituspaikkana oli Oulun kasarmialue. Komentajina toimivat:

• kenraaliluutnantit Hjalmar Siilasvuo 1944–1947, Aarne Blick 1947–1954, Väinö Oinonen 1954–1959, Arvi Kurenmaa 1959–1960

• kenraalimajuri Jorma Järventaus 1960 sekä

• kenraaliluutnantit Aatos Maunula 1960–1961, Tauno Kopra 1961–1966, Antti Korhonen 1966–1971, Mikko Sisto 1971–1974, Magnus Haaksalo 1974–1980, Erkki Laatikainen 1980–1986, Martti Alatalo 1986–1989, Ilkka Halonen 1989–1992 ja Lasse Wächter 1993–1996.

Yksikön nimi muuttui 1990-luvulla Pohjoiseksi Maanpuolustusalueeksi. Sen komentajina olivat:

• kenraaliluutnantit Matti Suokas 1996–1998, Olavi Jäppilä 1998–2000, Heikki Tilander 2001–2004 ja

• kenraalimajuri Pertti Puonti 2004–2007^lähde?. Maanpuolustusalue lakkasi 31.12.2007.

Kasarmi tyhjeni viimeisistä sotilaista 5. huhtikuuta 2007, kun Pohjoisen Maanpuolustusalueen Esikunta muutti Hiukkavaaran alueelle.

Kuvia

• 
  Oulun kasarmin muistomerkki
• 
  Vanhaa kasarmialuetta
• 
  Vanhaa kasarmialuetta
• 
  Vanhaa kasarmialuetta
• 
  Vanhaa kasarmialuetta
• 
  Vanhaa kasarmialuetta
• 
  Vanhaa kasarmialuetta
• 
  Vanha 75-millinen ilmatorjuntatykki

Lähteet

• Fält, Olavi, K.: ”Eheytymisen vuosikymmenet”, Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939–1945, s. 78. Oulu: Oulun kaupunki, 2002. ISBN 951-9234-92-6
• Hautala, Kustaa: Oulun kaupungin historia IV 1856–1918. Oulu: Oulun kaupunki, 1976. ISBN 951-9327-00-2
• Roudasmaa, Stig: Oulun varuskunnan historia. (Scripta Historica VII) Kemi: Oulun Historiaseura, 1981. ISBN 951-95713-0-2
• Tervonen, Antero & Salo, Matti: Oulu ja oululaiset sodissa 1918 ja 1939–1945, s. 99–101. Oulu: Oulun kaupunki, 2002. ISBN 951-9234-92-6

Aiheesta muualla

• Kasarmin historiaa (Arkistoitu – Internet Archive)
• Uuno Laukan kuvakokoelman kuvia kasarmista (Arkistoitu – Internet Archive)

Oulun historia

Oulun palot	v. 1652 palo v. 1655 palo v. 1705 palot v. 1715 palo v. 1773 palo v. 1822 palo v. 1882 palo
Merenkulku	Fregatti Toivo Hailuotolaiva Kiikelin hylky Laitakarin hylky Hinaaja Oulu II Sophia Marian hylky
Teollisuuden historia	Aittokoski Oy Katri Antell Merijal Oulu Oy Pateniemen saha Tervahovi Toppila Oy Toppilan Mallasjuomatehdas Typpi Oy Ab Uleå Oy Veljekset Åström
Kuntaliitokset	1965: Oulujoen kunta 2009: Ylikiimingin kunta 2013: Haukiputaan kunta Kiimingin kunta Oulunsalon kunta Yli-Iin kunta
Katso myös	Kierikkikeskus Latokankaan kivikautinen asuinalue Oulun kasarmi Oulun kristalliyö Oulun linna Oulun valtaus Pikku-Berliini Rekikylän kivikautinen asuinpaikka Typpi Oy:n räjähdysturma Ylikiimingin seurakunta