Pisavaaran luonnonpuisto
| Sijainti | |
|---|---|
| Pinta-ala |
48,91 km2 |
| Tyyppi | |
|---|---|
| Perustettu | |
| Hallinto |
Pisavaaran luonnonpuisto on eräs Suomen luonnonpuistoista ja yksi Euroopan tiukimmin suojelluista luonnonsuojelualueista. Luonnonpuisto on perustettu vuonna 1938 ja on kooltaan noin 5 000 hehtaaria. Puisto sijaitsee Rovaniemen ja Tervolan kuntien alueella.[1][2]
Kaikki liikkuminen Pisavaaran luonnonpuistossa ilman kirjallista lupaa on kielletty. Samoin kiellettyä on ajoneuvojen käyttö ja ilma-aluksilla laskeutuminen. Poronhoitoon liittyvä toiminta on sallittua vain erillisluvalla. Myöskään puiston ulkopuolella ammutun, mutta sinne paenneen riistaeläimen noutaminen ei ole sallittua ilman erillistä lupaa.[3]
Lähiseudulla sijaitsevia kyliä ovat Tervolassa Kätkävaara, Peura sekä Koivu ja Rovaniemellä Pisa, Leipee sekä Jaatila.[2]
Pisavaaran luonto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Pisavaara on eteläisen Lapin korkein vaara[1], sen korkein huippu, Liljalaki, kohoaa 262 metriä merenpinnan yläpuolelle. Vaaran eteläosan itä-länsisuunnassa halkaisevan Vähäloman kurun paikoin pystysuorat seinämät kohoavat kymmeniä metrejä kanjonin pohjalta.[2]
Alueen kallioperä on pääasiassa prekambrikautista kvartsiittia. Osa vaaran lakialueesta on ollut jääkauden jälkeen jatkuvasti merenpinnan yläpuolella ja nämä moreenipohjaiset kalottialueet ovat kasvavat ns. lakikuusikkoa. Pisavaarassa niin kutsuttu ylin ranta sijaitsee nykyisin noin 215 metrin korkeudella merenpinnasta ja on syntynyt noin 9 000 vuotta sitten Ancylusjärvi-vaiheen aikana. Tuolloin Pisavaaraan kuuluva Kuusilaki sekä jonkin matkan päässä sijaitseva Vammavaara muodostivat korkeat ulkosaaret muutaman muun Pisavaaran huipun ollessa luotoja. Alempana, etenkin vaaran lounaisosassa on yhteensä noin kuuden neliökilometrin laajuudelta epäyhtenäisiä kivi- ja lohkarepeltoja, jotka ovat jäänteitä muinaisista merenrannoista. Alueen alimmat rannat ovat syntyneet Litorina-vaiheessa noin 7000 vuotta sitten. Alueen laajat, aallokkojen huuhtomat avokalliot sekä muinaiset rantakivikot ovat kasvillisuudeltaan erittäin karuja mutta maisemallisesti näyttäviä.[4]
Pisavaaran luonto on ainutlaatuista ja Peräpohjolan alueelle poikkeuksellisen erämaista. Alue on enimmäkseen kuusi- tai mäntyvaltaista kangasmetsää, mutta alueella on myös pieniä lehtoja, soita, myrskytuhoja, ja sekä tuoreita että muinaisia metsäpaloalueita. Suojelualueen reunoilla on laajempia soita. Lahopuuta ja kelottuneita runkoja on maastossa runsaasti.[5] Pisavaaran luonnonpuistosta annetun lain mukaan alue "on perustettu edustavien Etelä-Lapin vaara-alueen metsien ja niiden eliöstön säilyttämiseksi ensisijaisesti tieteellistä tutkimusta varten". Valtavat männyt ja kelohongat voivat olla usean kuutiometrin kokoisia. Puroja virtaa alas puuttomilta kivirakoilta. Alueelta on löydetty harvinaisia sieniä ja hyönteisiä, esimerkiksi kätkökäävän (Inonotopsis subiculosa) ainoa löytö Suomesta. Kääpälajistoltaan Pisavaara oli vuonna 2005 Suomen monipuolisin, sillä alueelta tavattiin 125 lajia, mikä on yli puolet Suomen kääpälajistosta. Mukana on useita uhanalaisia ja jopa maailmanlaajuisesti harvinaisia lajeja.[6] Vanhoissa metsissä viihtyvä lintulajisto on Pisavaarassa runsaampi kuin muualla lähikunnissa[5].
Alueella tavattaviin, Euroopan unionin luontodirektiivin II liitteessä mainittuihin lajeihin kuuluvat ainakin saukko, kirjojokikorento, lahokapo, lapinleinikki sekä lettorikko.[5]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Kätkävaaran luontokeskus (Arkistoitu – Internet Archive)
- ↑ a b c Kansalaisen Karttapaikka
- ↑ Pisavaaran luonnonpuiston järjestyssääntö
- ↑ Johansson, Sahala & Virtanen (2000) Rantamerkit, tuulikerrostumat ja moreenikerrostumat geologisina luontokohteina. Geologian tutkimuskeskus, tutkimusraportti 151
- ↑ a b c Pisavaara (Ympäristöhallinto 2013)
- ↑ Lapin suojelualueilla rikas kääpälajisto: Pisavaara Suomen huippukohde (Arkistoitu – Internet Archive) Metsähallituksen tiedote 26. elokuuta 2005