Pinhas Rutenberg
Pinhas Rutenberg, ven. Пётр Моисеевич Рутенберг (5. helmikuuta 1879 Romny, Venäjän keisarikunta – 3. tammikuuta 1942 Jerusalem, Palestiinan brittiläinen mandaatti) oli venäjänjuutalainen insinööri, liikemies ja Venäjän sosialistivallankumouksellisessa puolueessa ja myöhemmin sionistisessa liikkeessä vaikuttanut aktivisti. Rutenberg oli mukana sekä Venäjän vuoden 1905 vallankumouksessa että vuonna 1917 Venäjän maaliskuun vallankumouksessa. Ensimmäisen maailmansodan aikana Rutenberg oli mukana perustamassa juutalaista legionaa ja Amerikan juutalaiskongressia. Sodan jälkeen hän muutti Palestiinan brittiläiseen mandaattiin ja perusti siellä voimalaitoksia ja sähköverkkoa rakentaneen Palestine Electric Corporation -yhtiön. Rutenberg oli perustamassa myös juutalaissiirtolaisten puolisotilaallista Hagana-järjestöä ja Palestine Airways -lentoyhtiötä. Hän toimi lisäksi juutalaisten kansallisen neuvoston presidenttinä Palestiinassa.
Romnyssa Pultavan pohjoispuolella nykyisen Ukrainan alueella syntynyt Pinhas Rutenberg kävi käytännöllisen reaalikoulun ja opiskeli sitten Pietarin teknologisessa instituutissa. Hän liittyi opiskeluaikanaan Venäjän sosialistivallankumoukselliseen puolueeseen. Insinööriksi valmistuttuaan Rutenberg oli tehtaanjohtajana Putilovin tehtailla Pietarissa. Tehtailla toimi pappi Georgi Gaponin perustama Sobranije russkih fabritšno-zavodskih rabotših Sankt-Peterburga ("Pietarin venäläisten tehdastyöläisten kokous") -ammattiliitto ja Rutenberg ystävystyi Gaponin kanssa tietämättä kuitenkin että Gapon toimi salaa yhteistyössä salaisen poliisin Ohranan kanssa. Hän osallistui 22. tammikuuta 1905 Gaponin järjestämään työläisten mielenosoituskulkueeseen Talvipalatsin luo ja kun sotilaat alkoivat ampua mielenosoittajia Rutenberg pelasti Gaponin hengen viemällä hänet pois tulituksen alta. Pietarin verisunnuntaina tunnettu tapahtuma käynnisti Venäjän vuoden 1905 vallankumouksen.
Gapon ja Rutenberg pakenivat Venäjältä Länsi-Eurooppaan jossa venäläisten pakolaisten johtajat Georgi Plekhanov ja Vladimir Lenin sekä ranskalaiset sosialistijohtajat Jean Jaurès ja Georges Clemenceau toivottivat heidät tervetulleiksi. He palasivat takaisin Venäjälle vuoden 1905 lopulla. Tässä vaiheessa Gapon paljasti Rutenbergille olevansa yhteistyössä Venäjän salaisen poliisin Ohranan kanssa ja olisi halunnut värvätä myös Rutenbergin mukaan. Rutenberg paljasti kuitenkin Gaponin yhteydet sosialistivallankumouksellisten johtajille Jevno Azefille ja Boris Savinkoville. Rutenberg ilmoitti sitten Gaponille haluavansa vielä neuvotella asiasta ja hän kutsui Gaponin Pietarin radan varrella Ozerkissa sijainneeseen huvilaan, jonka Rutenberg oli vuokrannut. Rutenberg oli kutsunut huvilaan myös neljä Gaponin perustamiin ammattiliittoihin kuulunutta työmiestä jotka kuuntelivat salaa viereisessä huoneessa kun Gapon uudisti tarjouksensa Rutenbergille. Työmiehet ryntäsivät sitten paikalle ja hirttivät Gaponin vaatenaulakossa olleeseen koukkuun peittäen ruumiin turkilla. Sosilistivallankumouksellisten johto ei kuitenkaan hyväksynyt Rutenbergin toimintaa vaan katsoi hänen toimineen henkilökohtaisista syistä. Rutenberg erotettiin sen jälkeen puolueesta.[1]
Rutenberg muutti sitten Italiaan ja keskittyi politiikan sijasta vesirakentamiseen. Hän kiinnostui myös sionistisesta liikkeestä ja omaksui ajatuksen että juutalaisille olisi saatava oma kotimaa. Ensimmäisen maailmansodan puhjettua Rutenberg alkoi suunnitella juutalaisten joukkojen perustamista taistelemaan Israelin maan puolesta. Hän oli mukana perustamassa brittijoukkojen yhteydessä Palestiinan rintamalla turkkilaisia vastaa sotinutta juutalaislegionaa ja vuonna 1915 Rutenberg matkusti Yhdysvaltoihin tapaamaan amerikanjuutalaisten johtomiehiä. Hän perusti yhdessä Chaim Zhitlowskyn kanssa Amerikan juutalaiskongressin, julkaisi The National Revival of the Jewish People -nimisen kirjan ja alkoi myös suunnitella vesivoimalaitosten ja keinokastelujärjestelmien rakentamista tulevaan juutalaisten kotimaahan.
Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtuneen vallankumouksen jälkeen Rutenberg palasi heinäkuussa 1917 Pietariin, jossa sosialsitivallankumuoksellisiin kuulunut Aleksandr Kerenski oli nyt pääministerinä. Rutenberg nimitettiinkin pian Pietarin paikallisen duuman varapuheenjohtajaksi. Hänet nimitettiin 3. marraskuuta 1917 Kerenskin perustaman hätätilaneuvoston jäseneksi ja kun bolševikit hyökkäsivät 7. marraskuuta Talvipalatsiin Rutenberg johti palatsin puolustusta Kerenskin paettua. Bolševikit vangitsivat hänet yhdessä Kerenskin hallituksen ministereiden kanssa. Rutenberg vapautettiin maaliskuussa 1918 saksalaisten joukkojen lähestyessä Pietaria. Hän muutti uuteen pääkaupunkiin Moskovaan ja toimi sitten osuustoimintaliikkeessä. Bolševikit käynnistivät punaisen terrorin sosialistivallankumouksellsia vastaan sen jälkeen kun Fanny Kaplan oli yrittänyt murhata Leninin elokuussa 1918. Rutenberg pakeni nyt Moskovasta Etelä-Venäjälle. Hän oli sitten Odessassa kaupungin puolustuskomitean jäsenenä. Kaupunkia hallitsivat tällöin valkoiset venäläiset ranskalaisten joukkojen tuella. Rutenberg poistui Odessasta 17. maaliskuuta 1919 amerikkalaisella laivalla ympärysvaltojen hallitsemaan Konstantinopoliin onnistuttuaan hankkimaan venäläisen passin ja maastapoistumisviisumin. Hän matkasi sitten laivalla Marseilleen ja sieltä edelleen Englantiin josta hän sitten siirtyi brittiläisten mandaattina olleeseen Palestiinaan.
Ennen lähtöään Palestiinaan Rutenberg oli yhdessä muiden sionistijohtajien kanssa mukana edistämässä juutalaisten asiaa Pariisin rauhankonferenssissa 1919 ja hän hankki Palestiinan sähköistämissuunnitelmiensa rahoittajiksi Rothschildin pankkiirisuvun ranskalaiseen haaraan kuuluneen paroni Edmond James de Rothschildin ja hänen poikansa James de Rothschildin. Palestiinassa Rutenberg oli aluksi mukana perustamassa juutalaisten itsepuolustusjärjestöä Haganaa ja hän johti Haganan joukkoja toukokuussa 1921 arabien ja juutalaisten välillä puhjenneiden Jaffan mellakoiden aikana. Joulukuussa 1920 Rotenberg esitti Britannian hallitukselle suunnitelmansa rakentaa 14 vesivoimalaitosta Jordan-joen varrelle. Brittiviranomaiset antoivat 1921 hänelle luvan perustaa sähkölaitos Jaffan kaupunkiin ja vuonna 1923 Rutenbergin johtama Jaffa Electric Company sai valmiiksi sähköverkon, johon kuului Jaffan ja Tel Avivin kaupunkien lisäksi lähiseudun juutalaissiirtokuntia ja Sarafendissä sijainneet brittien sotilastukikohdat. Sähkö tuotettiin tässä vaiheessa dieselmoottorien käyttämillä generaattoreilla Rutenbergin suunnittelemien vesivoimalaitosten sijasta. Vuonna 1923 Rutenberg perusti Palestine Electric Corporation -yhtiön (vuodesta 1961 Israel Electric Corporation). Yhtiö rakensi Naharayimiin Jordan-joen varrelle vesivoimalaitoksen (First Jordan Hydro-Electric Power House) joka valmistui 1932 ja sen jälkeen lisää voimalaitoksia Tel Aviviin, Haifaan, and Tiberiakseen. Palestine Electric Corporation toimitti pian sähköä koko Palestiinan mandaatin alueelle Jerusalemia lukuun ottamatta. Jerusalemissa Ottomaanien valtakunta oli aikanaan antanut sähkölaitoksen toimiluvan kreikkalaiselle Euripides Mavromatikselle ja Palestine Electric Company alkoi hoitaa kaupungin sähkölaitosta vasta 1942.
Rutenberg kuoli vuonna 1942 Jerusalemissa. Hänen mukaansa on nimetty Ashkelonin lähellä sijaitseva voimalaitos ja hänellä on myös nimikkokadut Ramat Ganissa ja Netanyassa.
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Muut | |
