Pietarin löytölastenhuone
Pietarin löytölastenhuone (ven. Санкт-Петербу́ргский воспита́тельный дом, Sankt-Peterburgski vospitatelnyi dom) oli keisarillisella Venäjällä toiminut aviottomina syntyneiden, orpojen ja köyhälistön lasten kasvatuslaitos.[1]
Ivan Betskoin aloitteesta vuonna 1770 perustettu kasvatuslaitos rahoitettiin pelikorttimonopolin, yksityishenkilöiden avustusten ja erilaisten veroluonteisten maksujen avulla.[1] Synnytyksen ja mahdollisen imetysvaiheen jälkeen suurin osa lapsista lähetettiin Pietarin, Pihkovan ja Novgorodin läänien talonpoikaisperheisiin, joille maksettiin heidän ylläpidostaan viidenteentoista ikävuoteen saakka. Suomen suuriruhtinaskunnassa pietarilaisten kasvattilasten hoidosta luovuttiin vuonna 1859.[2]
1700-luvulla 80–90 % lapsista kuoli ensimmäisen elinvuotensa aikana. 1800-luvun loppuun mennessä luku laski 10–20 prosenttiin.[1] 1880-luvun aikana Pietarin löytölastenhuoneelle tuotiin yhteensä 95 000 lasta, joista valtaosa oli aviottomina syntyneitä. Kaksikymmenvuotiaiksi saakka Pietarin ja Moskovan kasvattilapsista eli 10–13 %. Hoidokkien suuren kuolleisuuden lisäksi järjestelmä aiheutti ongelmia maaseutuväestön keskuudessa. Suomessa ja Inkerinmaalla todettiin, että kasvattilasten pitäminen levittää syfilistä, lisää perheen omien lasten kuolleisuutta ja aiheuttaa ”sopimatonta käytöstä imettäjiksi aikovien naimattomien naisten keskuudessa”.[2]
Eloon jääneet lapset saivat alkeis- tai harvemmin keskikoulutuksen. Löytölastenhuoneen yhteydessä toimi vuonna 1811 perustettu kätilöopisto, lastenhoitajakoulu (1851), välskäriopisto (1854), opettajankoulutuslaitos (1864, vuodesta 1867 opettajaseminaari) ja naisten opisto (1867). Laitos lakkautettiin lokakuun vallankumouksen jälkeen ja sen tehtävät siirrettiin valistusasiain ja terveydenhuollon kansankomissariaateille.[1]