Pianosonaatti nro 17 (Beethoven)
Ludwig van Beethovenin pianosonaatti nro 17 d-molli op. 31 nro 2, joka on sävelletty vuosina 1801 ja 1802, on dramaattisin kolmesta opuksen 31 sonaatista. Teoksella on lisänimi Myrskysonaatti (Der Sturm), jonka on väitetty tulevan siitä, että Beethoven olisi saanut innoitusta William Shakespearen samannimisestä näytelmästä (”Lukekaa Shakespearen Myrsky!”). Teosta ei ole omistettu kenellekään, mikä on Beethovenin sonaateille vähemmän tyypillistä.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sonaatissa on kolme osaa:
- Largo — Allegro
- Adagio
- Allegretto.
Teos ei ala selkeällä teemalla vaan hitaalla arpeggiolla. Varsinainen teema nousee lentoon vain hetkeksi, minkä jälkeen palataan taas ensin hitaaseen sointuun (Fermaatti) ja sen jälkeen arpeggioon. Teema villiintyy jälleen, tällä kertaa seurauksena on siirtymä varsinaiseen pääteemaan, joka hallitsee koko osaa. Nopeat triolit varjostavat synkkää melodiaa vuoroin bassossa, vuoroin diskantissa. ”Adagio”- ja ”Largo”-taitteet rikkovat sonaatin rakennetta sivuteemankin tultua esiin. Tämä ilmiö on jo lähes ”Myöhäis-Beethovenia”. Osa päättyy pianissimoiden ”auvoiseen rauhaan”.
Toinenkin osa alkaa arpeggiolla mutta eri tunnelmissa. Tällä kertaa kuljetaan lempeässä B-duurissa. Osa on lähinnä vuoropuhelua basson ja diskantin välillä, vain basson patarumpumainen trioliaihe poikkeaa tästä kaavasta. Se lisää jännitystä osaan.
Viimeinen osa on tuskainen Allegretto d-mollissa, joka virtaa luontevasti eteenpäin. 3/8-tahtilaji lisää jännitystä. Teema on tarttuva ja toistuu koko ajan erilaisina variaatioina, vasemman käden soittaessa murrettua kolmisointua. Välillä oikean käden arpeggio-oktaavit saattavat siirtää ajatukset jo tulevaan duuriin, jota ei kuitenkaan koskaan tule. Osa päättyy (muidenkin osien tavoin) yhteen nuottiin, joka jää soimaan.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Piano Sonata No.17, Op.31/2 (Beethoven, Ludwig van) IMSLP / Petrucci Music Library
