Pianosonaatti nro 12 (Beethoven)
Ludwig van Beethovenin pianosonaatti nro 12 As-duuri op. 26 on sävelletty vuosina 1800–1801. Teoksen kuuluisin osa on sen kolmannen osan surumarssi.
Beethovenin luonnoksista käy ilmi, että ensiosan muunnelmateema ja kolmas osa on suunniteltu jo varhain, kuten koko sonaatin rakennekin. Sonaatissa on merkittävää ainakin se, että Beethoven on halunnut keventää tunnelmaa vaihtelemalla tunnelmaa osien välillä: molli–duuri–molli–duuri. Beethoven on työstänyt sonaattia samaan aikaan kuin ensimmäistä sinfoniaansa. Sonaatti on omistettu ruhtinas Karl von Lichnowskylle.
Rakenne
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Sonaatissa on neljä osaa:
- Andante con Variazioni
- Scherzo. Allegro molto
- Marcia funebre
- Allegro.
Muunnelmasarjalla aloittaminen sonaattimuotoisen osan sijaan on hyvin epätavallista. Tämän sonaatin lisäksi ehkä tunnetuin sonaatti, jossa on tehty samoin, on Wolfgang Amadeus Mozartin sonaatti nro 11 A-duuri (KV 331), jonka finaali on kuuluisa "Turkkilainen marssi". Mozartin ja Beethovenin pyrkimykset eivät kuitenkaan vaikuttaneet samoilta, Beethoven sävelsi vielä perään kaksi sonaattia (Quasi una fantasia ja Kuutamosonaatti), joissa ei kummassakaan ollut sonaattimuotoista ensiosaa. Beethoven pyrki siis tietoisesti rikkomaan tätä käytäntöä, Mozart ei.
Teema on rauhallinen 6/8-tahtilajissa, variaatioita on viisi. Ensimmäinen muunnelma on arpeggion tapainen hitaista murtosoinnuista koostuva. Muuten idea on lähes identtinen. Toinen muunnelma koostuu vasemman käden oktaaveista (jotka kantavat melodiaa), ja oikean käden soinnuista. Tunnelmassa alkaa olla jo selviä muutoksia teemaan verrattuna. Kolmas muunnelma on mollimuunnelma. Vasen käsi soittaa soinnutusta oikean soittaessa lievästi dramaattista melodiaa. Neljäs muunnelma keventää raskasta tunnelmaa mollimuunnelman jälkeen. Kevyet, staccatonomaiset soinnut ja intervalleissa lainehtiva melodia on loistava yhdistelmä. Viides muunnelma on ensimmäisen osan finaali. Se koostuu kahdeksasosatrioleista, jotka sittemmin muuttuvat kuudestoistaosiksi.
Scherzo on nopean pisteliäs. Se tarjoaa mahdollisuuden irrottautua alun rauhallisesta tunnelmasta. Alkuteeman kertauksen jälkeen vuorossa on scherzon trio, joka on merkittävästi rauhallisempi. Lopussa alkuteema kertautuu vielä uudelleen.
"Marcia Funebre" on yksi historian syvällisimpiä surumarsseja.lähde? Osa on toiminut myös Frédéric Chopinin toisen pianosonaatin surumarssin esikuvana; yhtäläisyyksiä on vaikea olla löytämättä (myös viimeinen osa on samantyyppinen kuin Chopinin sonaatissa). Keskiosassa jännitystä luovat tremolot, jotka päättyvät voimakkaisiin sointuihin. Paluu alkuteemaan on synkkä, mutta osa päättyy lopulta As-duuriin eikä molliin.
Viimeinen osa Allegro alkaa ja loppuu vaivihkaa. Se palauttaa kuulijan maan pinnalle hautajaistunnelmien syövereistä. Osa on lyhyt, vaikka sisältääkin dramaattisen väliosan c-mollissa. Loppu on samantyypinen kuin alku, huomaamaton.
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- http://imslp.org/wiki/Piano_Sonata_No.12,_Op.26_(Beethoven,_Ludwig_van) IMSLP / Petrucci Music Library
