Paulin Joachim
Paulin Joachim (20. syyskuuta 1931 Cotonou Ranskan Dahomey – 24. marraskuuta 2012 Pariisi, Ranska[1]) tunnettiin myös nimellä Paulin Joachim Branco de Souza oli beniniläinen runoilija, journalisti ja kirjallisuuskriitikko. Paulin Joachimin ajattelussa kuvastuivat mielikuvat afrikkalaisten ja eurooppalaisten realiteettien välillä.[2]
Joachim sai peruskoulutuksensa Beninissä ja Gabonissa ja aloitti vuonna 1950 lakiopinnot Lyonin katolisessa yliopistossa. Hän suoritti journalismin tutkinnon Pariisissa 1950-luvun lopulla.[2] Hänestä tuli vuonna 1971 Ranskan kansalainen[3]. Hän toimi yhteistyössä ranskalaisen runoilijan Philippe Soupault'n kanssa.
Joachimin runoteokset ovat Un nègre raconte ('Neekeri kertoo', 1954), Anti-grâce (1967) ja Oraison pour un Re-naissance (1984).[2] Hän oli aikakauslehti France Noirin politiikan toimittaja,[3]aikakauslehti Bingon päätoimittaja ja African Décennien johtaja.[2] Vuonna 2006 Joachimille myönnettiin W. E. B. Du Bois -instituutin W. E. B. Du Bois -mitali.[4]
Ura
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Opiskeluajan jälkeen Joachim työskenteli ranskalaisen surrealistirunoilija Philippe Soupault'n sihteerinä. Soupault vaikutti jossain määrin Joachimin runouteen. Nämä vaikutteet erottavat hänen tuotantonsa afrikkalaisista aikalaisrunoilijoista.[2]
Joachim oli teini-ikäisenä kiinnostunut senegalilaisesta runoilijasta ja Afrikan itsenäisyysliikkeen poliittisesta johtajasta Leopold Senghorista, jota mustat afrikkalaiset ja afrikanamerikkalaiset ihailivat. Senghorin ja Afrikan itsenäisyysliikkeen taisteluiden innostamana 1950-luvulla Joachim alkoi kirjoittaa vakavammin.[2] Hän kirjoittaa:
»Pyrin kuumeisesti pääsemään selville ja eliminoimaan sydämestäni ja hengestäni kaikki ne teoriat, jotka aiheuttivat sen, että vihasin neekerinä olemistani…. En usko, että vastaavaa oli valkoihoisten keskuudessa.[2]»
Joachim on myös todennut: "Senghor oli ensimmäinen, joka antoi minulle ylpeyttä rotuni tähden ja osoitti minulle vereni henkiset voimat."[2]
Joachim alkoi kirjoittaa kritiikkiä ranskalaisiin lehtiin Tam-tam ja Présence africaine 1950-luvun alussa. Ensimmäinen julkaistu runokirja oli Un nègre raconte ('Neekeri kertoo'), 1954 ja hänestä tuli France-Soir-sanomalehden politiikan toimittaja 1950-luvun lopulla. Vuonna 1960 hän perusti Dakarissa aikakauslehden Bingo. Lehti tarjosi foorumin vilkkaalle debatille Afrikan kirjallisuuden suuntauksista, jotka 1960-luvulla alkoivat nauttia ensimmäistä kertaa maailmanlaajuista mainetta. Joachim työskenteli Bingon päätoimittajana vuosina 1960-70 Ranskassa ja Senegalissa.[3][2]
Joachim ylisti kirjailijoita, joiden teokset välittivät tarkkoja, realistisia vaikutelmia afrikkalaisesta elämästä ja jotka hänen arvioidensa mukaan antoivat panoksensa Afrikan uusien, nousevien kansakuntien kulttuureihin. Joachim kannusti afrikkalaisia kirjailijoita kirjoittamaan omille kansoilleen eikä tavoittelemaan hyväksyntää ulkomaisilta yleisöiltä.[2] Toisessa artikkelissa hän laajentaa samaa ajatusta:
»Kirjoittaessamme omille kansoillemme vahvistamme määrätietoisesti heidän sisäistä tasapainoaan ja rohkaisemme heitä marssimaan jälleen, jotta keskeyttäisimme kolonialismin kuolleen ajan."[2]»
Vaikka Joachim ei kritiikissään ollut erityisen poliittinen, hän ylisti usein kirjailijoita, jotka ottivat esille kolonialismin vastaisia teemoja. Hänen useista kirjoituksistaan tunnistaa Senghorin laajasti keskustellun ajatuksen negritudesta, jonka mukaan taiteissa kuuluu erityisesti mustaihoisten ääni.[2]
Afrikan perintö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Ajan kriitikoiden huolenaiheisiin kuului sen pohtiminen, miten tulisi suhtautua Afrikan perinteisiin kulttuureihin ja siirtomaa-aikaa edeltäneeseen menneisyyteen. Joachim varoitti afrikkalaisia kirjailijoita Kadotettu paratiisi -kompleksista. Hän väitti, että "on kehityttävä, jotta voi varmistaa paikan uudessa maailmassa, ja että päinvastaisen suunnan valinta tarkoittaa itsensä tuomitsemista pysähtymiseen ja asettumista toisten tukahdutettavaksi".[2]
Senegalilainen runoilija David Diop huomasi ironisesti saman sävyn Joachimin omassa runokokoelmassa Un nègre raconte, kun hän kirjoitti: “Pahoittelen ylitsevuotavan idyllistä kuvausta varhaisten aikojen Afrikastamme teknologisen Euroopan vastakohtana."[2] Aiheesta keskusteltiin vilkkaasti, ja afrikkalaiset kirjailijat sekä kiintyivät että halusivat etäännyttää itsensä aikansa eurooppalaisesta kehityksestä. Joachimin omassa runoudessa voi nähdä saman jännitteen. Lähes kaikkien aikansa afrikkalaisten runoilijoiden tavoin hänen runonsa heijastelevat siirtomaavallan miehityksen brutaalisuutta. Hän kirjoitti tiheällä ja elävällä kielellä, johon vaikutti selvästi eurooppalainen modernismi.[2] Runossa Hautaus (1967) hän kirjoittaa:
»Haluan unohtaa... ajan, jolloin meidät yhdistettiin köyhyyteen kuin olisimme liitetty kaasun tai sähkön jakeluun/ aikaan jolloin ikuisuus oli käännetty ylösalaisin, eikä enää edes kuoleman haamu kalvanut mieliämme.[2]»
Katso myös
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ matchID - Moteur de recherche des décès deces.matchid.io. Viitattu 9.1.2023.
- ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p Manheim, James M.: Joachim, Paulin 1931– Encyclopedia.com. Viitattu 6.2.2019. (englanniksi)
- ↑ a b c Houngnikpo, Mathurin C. ja Decalo, Samuel: Historical Dictionary of Benin, s. 219. The Scarecrow Press, 2013.
- ↑ Paulin Joachim Hutchins Center for African & African American Research. The President and Fellows of Harvard College Harvard University. Viitattu 6.2.2019. (englanniksi)
Aiheesta muualla
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Blair, Dorothy s.: African Literature in French: A History of Creative Writing in French from West and Equatorial Africa, s. 166. CUP Archive, 1976. Google Books. (englanniksi)
- Jules-Rosette, Benetta: Black Paris: The African Writers' Landscape, s. 79. University of Illinois Press, 2000. Google Books. (englanniksi)
| Kansainväliset | |
|---|---|
| Kansalliset | |
| Muut | |
