Paul on kuollut

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul on kuollut (engl. Paul is dead) on urbaanilegenda[1] ja salaliittoteoria, jonka mukaan The Beatles -yhtyeen jäsen Paul McCartney olisi kuollut vuonna 1966 ja korvattu kaksoisolennolla.[1] Huhu julkaistiin tiettävästi ensimmäisen kerran 17. syyskuuta 1969 Draken yliopiston Times-Delphic-lehdessä.[2] McCartneyn väitettiin kuolleen auto-onnettomuudessa, jossa ruumis paloi tunnistamattomaksi.

”Vihjeitä” levynkansissa ja kappaleissa

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Näyttö McCartneyn kuolemasta koostuu kuvitelluista vihjeistä, joita väitetään löytyvän useilta The Beatlesin albumeilta, esimerkiksi takaperin soitetuista laulujen sanoista ja yksityiskohdista albumien kansissa.[1] Usein mainittu esimerkki on Abbey Roadin kansi, jossa McCartney on ainut paljasjalkainen beatle ja kävelee eri tahdissa kuin muut yhtyeen jäsenet. On myös väitetty että peiliä käyttämällä rummun kylkeen painetut sanat Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin kannessa paljastavat salaviestinselvennä ja että albumin kappaleessa ”A Day in the Life” kuullaan takaperin soitettuna sanat ”We miss you Paul, we miss you Paul” (suom. ’kaipaamme sinua Paul’). Albumin kannessa oleva kitaran muotoinen kukka-asetelma, joka on sijoitettu Beatles-nimen alle, on mahdollista hahmottaa tekstiksi ”PAUL”.lähde?

Beatlesin vuoden 1968 "Valkoinen tupla"-albumilla, avantgardistisessa kappaleessa Revolution 9 kuullaan mm. John Lennonin, George Harrisonin, Lennonin naisystävän Yoko Onon sekä The Beatlesin levyjen tuottajan George Martinin puhetta. Kappaleella kuullaan myös toistuvasti studioteknikon lausumat sanat ”number nine, number nine”. Takaperin kuunnellessa siinä voi halutessaan kuulla sanat ”turn me on, dead man”, minkä salaliittoteoreetikot väittivät viittavan Pauliin.lähde?

Lennonin vuoden 1967 kappaleesta ”Strawberry Fields Forever” tehdyllä musiikkivideolla McCartneyn väitetään näyttävän selvästi erilaiselta kuin vuonna 1966. Lisäksi kappaleen lopussa Lennon sanoo jotain hiljaisella ja epäselvällä äänellä ja hänen on tulkittu sanoneen ”I buried Paul” (suom. ’minä hautasin Paulin’).lähde?

Lennon itse kertoi lausuneensa sen sijaan sanat cranberry sauce (suom. 'karpalokastike')[3].

The Beatlesin vuoden 1967 albumin Sgt. Pepper’s Lonely Hearts Club Bandin kannessa, jossa yhtyeen jäsenet seisovat vierekkäin, McCartney on kuvassa pidempi kuin Lennon, kun taas aiemmissa kuvissa Lennon ja Paul ovat samanpituisia. Samalla albumilla on kappale ”She’s Leaving Home”, joka kertoo tytöstä, joka karkaa kotoaan. Kappaleen ensimmäisessä säkeistössä lauletaan sanat ”Wednesday morning at five o’clock” (suom. ’keskiviikkoaamuna kello viideltä’), mikä on yhdistetty Paulin mahdolliseksi kuolinajaksi.lähde?

The Beatlesin elokuvassa Magical Mystery Tour ja samannimisellä vuoden 1967 albumilla on kappale ”Your Mother Should Know”, jonka musiikkivideo nähtiin elokuvassa. Siinä jokaisella beatlella on päällään valkoinen puku, jonka rinnuksessa kaikilla muilla on punainen ruusu, mutta McCartneyn ruusu on musta. Tämän on katsottu olleen yksi monista vihjeistä ja symboloivan kuolemaa.lähde?

Vuoden 1969 The Beatlesin kappale Come Together on myös yhdistetty ”Paul on kuollut” -väitteeseen, sillä laulun kirjoittaneen John Lennonin väitetään kuulleen ”Paulin hautajaisissa” sanat Come together, over me, minkä hän olisi tulkinnut tarkoittavan, että yhtyeen täytyisi jatkaa ilman häntä.lähde?

Paul McCartneyn väitetty ulkonäön muuttuminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

On myös väitetty, että Paulin ulkonäkö olisi muuttunut vuoden 1966 jälkeen, ja että hänen silmiensä väri olisi vaihtunut tummasta vihertäväksi.[4] Ulkonäön muuttumista voidaan tosin selittää myös McCartneyn painon vaihtelulla vuosien aikana. Myös McCartneyn pituuden on tosin katsottu vaihdelleen vuosien aikana, samoin kuin pään muodon sekä korvien sijainnin.lähde?

  1. a b c 'Hutchins, Chris, "Elvis vastaan Beatles"
  2. Bart Schmidt: It was 40 Years Ago, Yesterday… library.drake.edu. 18.9.2009. Draken yliopiston kirjasto. Arkistoitu 19.7.2011. Viitattu 9.9.2010.
  3. Playboy, tammikuu 1981. (Haastattelun päiväys: syyskuu 1980.) Saatavana os. The Playboy Interview With John Lennon and Yoko Ono ja John Lennon Interview: Playboy 1980 (Page 3) - Beatles Interviews Database
  4. Ray Coleman, "John Lennon: Täydellinen elämäkerta"