Paul Ricard

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Paul Louis Marius Ricard (9. heinäkuuta 1909 – 7. marraskuuta 1997) oli ranskalainen teollisuusmies, joka kehitti omaa nimeään kantavan pastis-alkoholijuomabrändin. Pastiksen nimi muuttui vuonna 1975, kun Ricard ja hänen kilpailijansa Pernod muodostivat Pernod Ricardin. Ricard oli myös ympäristöaktivisti ja kahden Välimeren saaren elinolosuhteiden kehittäjä.

Varhainen elämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricard syntyi viinikauppiasperheeseen Sainte-Marthessa, joka kuului Marseillen 14. kaupunginosaan.[1][2] Ricard meni vuonna 1937 naimisiin Marie-Therese Thiersin kanssa ja sai hänen kanssaan kaksi poikaa ja kolme tytärtä.[2]

Pastiksen kehittäminen

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Marseillen Lycée Thiersin opintojen jälkeen Ricard lannistui aluksi, kun isä halusi maalaustaiteesta innostuneen Paulin tulevan mukaan perheen viiniyritykseen.[3][2]

Nuorena Ricard tutustui vanhan lammaspaimenen opastamana alkoholijuoma pastiksen valmistukseen.[2] Pastis, aniksella maustettu likööri ja aperitiivi, oli kielletty muiden anispohjaisten väkiviinojen tavoin Ensimmäisen maailmansodan aikana, koska kyseisiä alkoholijuomia pidettiin selityksenä Ranskan sotavoimien menestyksen heikkenemiseen. Ricard kokeili valmistaa juomasta hienostuneemman tuotteen makuhuoneeseen perustamassaan tislaamossa. Ricard käytti muun muassa tähtianista, fenkolin siemeniä, lakritsia ja Provencen yrttejä.[4] Ricardin tarkkaa alkuperäisreseptiä ei ole koskaan julkistettu, ja on se edelleen salaisuus.[2]

Ricard oli valmistautunut kieltolakiin lievempien anisväkijuomien osalta vuonna 1932 ja otti nopeasti hallintaansa muita yrityksiä, kuten Pernodin. Absintti, toinen anispohjainen juoma, pysyi kiellettynä.[4] Ricard myi pastista "aitona Marseillen pastiksena".[2] Ricardin samanniminen tislaamoyritys perustettiin vuonna 1939. Edellisenä vuonna Ricard oli myynyt pastistaan yli 2,4 miljoonaa litraa.[4]

Toisen maailmansodan aikana pastis kiellettiin jälleen, koska sitä pidettiin Vichyn Ranskan "arvojen vastaisena".[2] Sodan aikana Ricard vetäytyi Camarguen alueelle, jossa hän kokeili riisinviljelyä. Tislaustaitojensa avulla Ricard kehitti luumuista ja kirsikoista bensiinille alkoholipohjaisen korvikkeen, jota Ranskan vastarintaliike käytti sota-aikana.[2]

Ricard jatkoi sodan jälkeen liiketoimintaansa. Vuonna 1952 Charles Pasqua palkattiin matkustelevaksi myyntimieheksi, ja myöhemmin hänestä tuli Ricardin yrityksen markkinointijohtaja.[2] Pasquasta tuli myöhemmin myös kahdesti sisäministeri pääministereiden Jacques Chiracin ja Édouard Balladurin hallituksiin.[2]

Osa voitosta muutettiin vuosittain osakkeiksi ja jaettiin työntekijöille.[2] Vuonna 1962 Ricard hallitsi Ranskan pörssiosakkeita, Boursea. Pörssi rikastutti monia yrityksen vanhempia työntekijöitä.[2]

Protestina Ranskan hallituksen puuttumiselle liiketoimintoihinsa Ricard erosi yrityksensä johtoportaasta vuonna 1968.[2] Ricardin liiketoiminta ja taloudenhoito menestyivät hänen poikansa Patrickin alaisuudessa. Yhtiö sulautui suurimman kilpailijan Pernodin kanssa vuonna 1975, ja yhtiön nimi muuttui Pernod Ricardiksi.[2] 1990-luvulla Ricard oli myydyin ranskalainen alkoholijuoma, jota myytiin 140 maassa.[4] Ricardin kuoleman aikoihin Pernod Ricard oli kolmanneksi suurin maailmanlaajuinen väkiviinayritys.[2]

Brändi

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Koulutettuna taiteilijana Ricard kehitti taiteellisia taitojaan ja loi sinikeltaisen Ricardin merkkinsä Marseillen taivaan ja auringon värien innoittamana.[5]

Anispohjaisten juomien mainonnasta tuli laitonta vuonna 1951 (poikkeuksena olivat jälleenmyyjien, ravintoloiden ja kuljetusautojen mainokset).[5] Omaelämäkerrassaan Ricard kirjoitti, että kielto osoittautui "salaiseksi eduksi, joka sai meidät käyttämään mielikuvitustamme...".[5]

Ricard suunnitteli vuonna 1935 pastikseen lisättävälle jäälle ja vedelle kannun, joka edisti tuotemerkin markkinointia ranskalaisille kuluttajille.[5] Ricard tuotti Ricard-brändillä myös paljon juoma-astioita ja oheistuotteita, mukaan lukien karahvit, juomalasit, tuhkakupit, kellot ja pelikortit.[5] Ricard perusti myöhemmin museon mainontaesineille Bendorin saarelle.[6]

Urheilu

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ricard tunnusti urheilusponsoroinnin olevan tehokas markkinointiväline pastisbrändilleen.[4] Ricard oli ensimmäinen kaupallinen sponsori Tour de France -kilpailulle vuonna 1948.[4] Lavakuorma-autot näkyivät Ricardin väreissä, ja yritys tarjosi ilmaisia konsertteja kilpareitin varrella.[4] Vuonna 1970 Ricard rakennutti Circuit Paul Ricard kilpa-radan lähelle Le Castelletin kylää Variin Etelä-Ranskassa.[4][7] Varin departementti isännöi 14 kilpailua Formula ykkösten Ranskan Grand Prix vuosien 1971 ja 1990 välillä sekä Bol d’Or ja moottoripyörien Ranskan Grand Prix'tä.[7] Kymmenen vuoden poissaolonsa jälkeen Ranskan Grand Prix palasi Circuit Paul Ricardille vuonna 2018.[8] Le Castelletin lentokenttä rakennettiin myös radan läheisyyteen.[3]

Myöhemmät elämänvaiheet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1950 Ricard toimi tuottajana yhdessä ensimmäisistä ranskalaisista värielokuvista, La maison du printemps.[3] Hän julkaisi omaelämäkerran La Passion de Creer vuonna 1983.[2]

Ricard osti kaksi saarta Varin departementista Provence-Alpit-Rivieran alueelta 1950-luvulla.[6][9] Bendorin asumattoman saaren läheltä Bandolia hän osti vuonna 1950 ja Embiez islandin läheltä Six-Fours-les-Plagesia vuonna 1958.[9]

Ricard perusti Bendorille viinien ja väkevien alkoholijuomien näyttelyn, jonka tavoitteena oli luoda "täydellinen ja pysyvä tietokirjamainen kokoelma viineistä ja väkevistä alkoholijuomista".[10] Ricard rakennutti myös museon Ricard-tuotemerkin juoma-astioille ja oheistuotteille.[6]

Välimerelle päästetyistä teollisuudenalojen "punaliejupäästöistä" kauhistuneena Ricard kampanjoi teollisuussaasteita vastaan ja perusti vuonna 1966 Observatoire de la Merin, josta myöhemmin tuli Paul Ricardin meritieteellinen instituutti.[11] Instituutti perustettiin Ile des Embieziin, ja se harjoittaa merentutkimusta ja nostaa yleistä tietoisuutta mereen liittyvissä kysymyksissä.[11][12] Akvaario on avoinna vierailijoille instituutissa.[11][12]

Eläkkeellä Ricard maalasi taideteoksia ja toimi Signesin pormestarina 1972–1980.[3] Ricard kuoli Signesissä 88 vuoden ikäisenä vuonna 1997.[2][3]

Lähteet

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  1. ↑ Ned Halley: Dictionary of Drink, s. 495–. Wordsworth Editions, 2005. ISBN 978-1-84022-302-6 Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2018).
  2. ↑ a b c d e f g h i j k l m n o p q John Lichfield: Obituary: Paul Ricard. The Independent, 13.11.1997. London. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 25.6.2018.
  3. ↑ a b c d e Paul Ricard, 88, a Mixmaster Who Triumphed With Pastis Business. 8.11.1997. The New York Times. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  4. ↑ a b c d e f g h Jack S. Blocker, Jr.; David M. Fahey; Ian R. Tyrrell: Alcohol and Temperance in Modern History: An Global Encyclopedia, s. 478-. ABC-CLIO, 2003. ISBN 978-1-57607-833-4 Teoksen verkkoversio (viitattu 25.6.2018).
  5. ↑ a b c d e Champions of Design: Ricard Promotional Feature. 11.9.2012. Brand Republic. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  6. ↑ a b c Connolly, James: Paul Ricard’s Private Mediterranean Island Museum of Cocktails & Spirits Museums. Old Liquors Magazine. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  7. ↑ a b Circuit Paul Ricard Circuits. ESPN. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  8. ↑ Baldwin, Alan: France returns in 2018 as part of F1 triple-header Sports News. 19.6.2017. Reuters. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  9. ↑ a b Homage to Paul Ricard Paul Ricard Centenary. Ile de Bendor. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  10. ↑ About the EVUS Visit. Exposition Universelle des Vins & Spiritueux. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
  11. ↑ a b c La saga Ricard Ricard. Pernod-Ricard. Viitattu 25.6.2018. (ranskaksi)
  12. ↑ a b Museum of Oceanographic Institute Oceanographic Institute. Ile des Embiez. Viitattu 25.6.2018. (englanniksi)
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Paul_Ricard&oldid=22242598”