Patriarkaalinen pappeus

Patriarkaalinen pappeus (joskus käytetään myös nimitystä Aabrahamin pappeus) on Myöhempien aikojen pyhien liikkeessä yksi pappeuden kolmesta muodosta. Kaksi muuta pappeutta ovat Aaronin pappeus ja Melkisedekin pappeus. Toisin kuin kaksi muuta pappeuden muotoa, patriarkaalinen pappeus on hyvin kiistanalainen. Suurin osa Myöhempien aikojen pyhien Jeesuksen Kristuksen kirkon teologeista ei pidä patriarkaalista pappeutta itsenäisenä pappeuden muotona, vaan Melkisedekin pappeuden erityisenä muotona, joka toteutuu patriarkan virassa. Sitä vastoin eräissä fundamentalistissa mormoniyhteisöissä patriarkaalisella pappeudella on vahva asema.

Toisin kuin Melkisedekin pappeus ja (Aaronin kirjaimellisia jälkeläisiä lukuun ottamatta) Aaronin pappeus, patriarkaalinen pappeus kulki profeetta Joseph Smithin mielestä suvussa suoraan etenevässä polvessa. Hänen mukaansa Aadam sai patriarkaalisen pappeuden Jumalalta, ja häneltä se periytyi ensin Aabelille ja tämän kuoleman jälkeen Seetille. Heiltä patriarkaalisen pappeuden valtuudet siirtyivät ihmiskunnassa eteenpäin.

Smith puhui ensi kertaa patriarkaalisesta pappeudesta siunatessaan isänsä Joseph Smith Sr:n patriarkaaliseen virkaan 18. joulukuuta 1833. Nauvoon temppelin rakennustöiden aikana 27. elokuuta 1843 Smith puhui eräässä esitelmässään "kolmesta suuresta pappeuden siunauksesta", ja mainitsi niiden joukossa myös patriarkaalisen pappeuden. Puheessaan Smith tuntuu liittävän patriarkaalisen pappeuden ennen muuta rakenteilla olevaan temppeliin ja siellä saataviin siunauksiin. On mahdollista, että hän patriarkaalisesta pappeudesta puhuessaan tarkoitti sinetöintiä ja sitä, kuinka sukupolvet liittyvät toisiinsa temppelissä tehtävien pyhien toimitusten kautta.

MAP-kirkossa oli Joseph Smithin veljen Hyrum Smithin jälkeläinen johtavana patriarkkana aina vuoteen 1979, jolloin tuolloinen johtava patriarkka Eldred G. Smith vetäytyi eläkkeelle siunaamatta itselleen seuraajaa. Kirkko ilmoitti virallisesti kirkossa olevan niin paljon patriarkkoja, että jokainen kirkon jäsen saa itselleen kuuluvan patriarkaalisen siunauksen, eikä johtavan patriarkan virka enää näin ollen ole tarpeellinen. Tämän myötä patriarkaalinen pappeus tuntuu menettäneen merkitystään.