Pasi Klemettinen
Pasi Klemettinen (s. 1963 Imatra) on suomalainen perinteentutkija ja tietokirjailija.
![](http://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/thumb/8/8e/Pasi_2022_promokuva_01.jpg/250px-Pasi_2022_promokuva_01.jpg)
Klemettinen valmistui ylioppilaaksi 1983 Kaustisen musiikkilukiosta. Hänen pääinstrumenttinsa oli alttoviulu, jota hän soitti jo lukiota edeltävänä aikana Imatran kaupunginorkesterissa. Ennen akateemista urapolkua hän suoritti Joutsenon opiston kulttuurisihteerilinjan vuosina 1984–1986.[1]
Klemettinen opiskeli Joensuun yliopistossa, josta hän valmistui filosofian maisteriksi vuonna 1992, lisensiaatiksi 1995 ja tohtoriksi 1997. Hänen oppiaineitaan olivat perinteentutkimus, kulttuuriantropologia ja musiikkitiede. Väitöskirjaa hän valmisteli professori Anna-Leena Siikalan johtamassa Uralilainen mytologia -hankkeessa, jonka rahoitti Suomen Akatemia. Väitöskirja käsittelee kansanomaisia paholais- ja noituuskäsityksiä Karjalankannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä.[2]
Klemettinen työskenteli 1990-luvulla eri työtehtävissä Joensuun yliopiston humanistisessa tiedekunnassa. Joensuun perinnearkiston erikoistutkijana hän järjesti kilpakirjoituksen karhunkaatajille ja haastatteli heitä eri paikkakunnilla Pohjois-Karjalassa. Joensuun laulujuhlilla hän esiintyi Kontiolahdella järjestetyissä rituaalisissa karhunpeijaisissa vuosina 1996–1997. Lisäksi hän käsikirjoitti ja suunnitteli karhuperinteiden ympärille kietoutuvan näyttelyn ja multimedian.[1]
Vuosina 2000–2021 Klemettinen työskenteli eri tehtävissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seurassa Helsingissä. Arkistossa hän paneutui erityisesti vanhojen perinnekokoelmien digitointiin, kuvailuun tietojärjestelmiin ja käytettävyyden edistämiseen yhteistyöhankkeissa.[3]
Klemettinen siirtyi syksyllä 2021 vapaaksi tietokirjailijaksi, joka hyödyntää teoksissaan laajaa tietämystään suomalaisesta kansanperinteestä. Hänen kiinnostuksen kohteita ovat muun muassa kansanusko, uskomustarinat, mytologiat, myytit, rituaalit ja pahat uskomusolennot.[3]
Teokset
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- Mellastavat pirut – Tutkimus kansanomaisista paholais- ja noituuskäsityksistä Karjalan Kannaksen ja Laatokan Karjalan tarinaperinteessä. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1997 (väitöskirja). ISBN 951-746-012-0 (painettu).
- Karjalan räyhähenget. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2018 / 2022. ISBN 978-952-222-963-2 (painettu kovakantinen). ISBN 978-951-858-464-6 (painettu pehmeäkantinen).
- Hätäkös tässä matalassa kaivossa – Sutkauksia ja sananparsia. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2019. ISBN 978-951-858-050-1 (painettu).
- Kansanuskon yöpuoli – Hiidet, manalaiset ja muut demonit. SKS Kirjat, 2022. ISBN 978-951-858-107-2 (painettu). ISBN 978-951-858-370-0 (e-kirja).
- Karhu – Pohjoisten kansojen myyttejä. SKS Kirjat, 2023. ISBN 978-951-858-345-8 (painettu). ISBN 978-951-858-495-0 (äänikirja). ISBN 978-951-858-531-5 (e-kirja).
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b Saari, Anni (toimittaja): Kaustisen musiikkilukio jättää jäljet. Musiikkilukion Tuki ry. Viitattu 2.12.2023.
- ↑ Saari, Anni (toimittaja): Kaustisen musiikkilukio jättää jäljet Musiikkilukion Tuki ry. Viitattu 2.12.2023.
- ↑ a b Pasi Klemettinen - Suomen tietokirjailijat ry www.suomentietokirjailijat.fi. Viitattu 5.12.2023.