Partamakaki
| Partamakaki | |
|---|---|
 |
|
| Uhanalaisuusluokitus | |
|
|
|
| Tieteellinen luokittelu | |
| Domeeni: | Aitotumalliset Eucarya |
| Kunta: | Eläinkunta Animalia |
| Pääjakso: | Selkäjänteiset Chordata |
| Alajakso: | Selkärankaiset Vertebrata |
| Luokka: | Nisäkkäät Mammalia |
| Alaluokka: | Theria |
| Osaluokka: | Istukkanisäkkäät Eutheria |
| Lahko: | Kädelliset Primates |
| Alalahko: | Haplorrhini[2] |
| Osalahko: | Apinat Simiiformes [2] |
| Yläheimo: | Cercopithecoidea [2] |
| Heimo: | Vanhan maailman häntäapinat Cercopithecidae |
| Alaheimo: | Marakattiapinat Cercopithecinae [2] |
| Suku: | Makakit Macaca |
| Laji: | silenus |
| Kaksiosainen nimi | |
|
Macaca silenus |
|
| Synonyymit | |
 Partamakakin levinneisyys |
|
| Katso myös | |
Partamakaki eli parta-apina (Macaca silenus) on Intiassa elävä apinalaji. Se on kaikkiruokainen laumaeläin. Laji on makakeista pienimpiä ja harvinaisimpia ja nykyään uhanalainen.
Koko ja ulkonäkö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Partamakaki on pienempi kuin useimmat makakit. Koiraat ovat naaraita suurempia, ja niiden kulmahampaat ovat näyttävämmät. Koiraiden ruumiinpituus on 51–61 senttiä ja naaraiden 42–46 senttiä. Koiraat painavat 5–10 kiloa, naaraat puolestaan 2–6 kiloa. Hännän pituus on naaraalla 25–38 senttiä ja koiraalla 24–39 senttiä.[3] Häntä on ohut ja paljas, mutta päättyy mustaan karvatupsuun,[4] josta juontuu lajin englanninkielinen nimi lion-tailed macaque (suom. ”leijonahäntäinen makaki”). Turkki on kiiltävänmusta, mutta naaman ympäristöä peittää harmaa, pitkäkarvainen röyhelö.[5] Naama itse on paljas ja musta. Partamakakilla on jokaisessa leuanpuoliskossa kaksi etuhammasta, yksi kulmahammas, kolme välihammasta ja kaksi poskihammasta. Makakeilla on poskipussit hedelmien varastoimista varten.[4]
Levinneisyys ja elinympäristö
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Partamakakia tavataan luonnonvaraisena vain Länsi-Ghatien vuoristossa ja kukkuloilla Etelä-Intiassa. Etelässä sen levinneisyys ulottuu Kalakkadun kukkuloille ja pohjoisessa Anshi Ghatiin. Se elää Karnatakan, Keralan ja Tamil Nadun osavaltioissa. Luonnonvaraisia aikuisia partamakakeja arvioidaan olevan jäljellä alle 2500 yksilöä.[1]
Partamakakin elinympäristöä ovat pääasiassa luonnontilaiset trooppiset sademetsät, mutta niitä elää myös kukkuloiden monsuunimetsissä ja hoidetuissa metsissä. Niitä on tavattu jopa ihmisten hedelmäpuutarhoissa. Kannan koko vaihtelee hedelmien saatavuuden mukaan.[1] Partamakakit elävät pääasiassa 600–1100 metrin korkeudessa, mutta voivat kiivetä ylemmäksi tai laskeutua noin 150 metrin korkeudessa kasvavaan lehtimetsävyöhykkeeseen.[5]
Elintavat
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Toisin kuin muut makakit, partamakakit elävät lähes yksinomaan puissa. Ne ovat arkoja ja karttavat ihmistä. Lisäksi ne sulautuvat hyvin ympäristöönsä tumman turkkinsa ansiosta ja pysyttelevät yleensä kasvillisuuden ylimmissä kerroksissa.[5] Ne laskeutuvat maahan vain harvoin, mutta ovat silti hyviä uimareita.[6] Yön ne viettävät rykelminä piilotellen puiden yläosien haarojen välissä.[7][3]
Partamakakit elävät 4–30 yksilön laumoina, joskin lauman keskimääräinen koko on 10–20 yksilöä. Lauma koostuu yleensä yhdestä hallitsevasta koiraasta, useasta naaraasta ja niiden poikasista. Koiraita voi joskus olla jopa kolme.[3] Yleensä vain yhdellä koiraalla on oikeus lisääntyä. Koiraat ovat hyvin reviiritietoisia ja ilmoittavat reviirinsä rajoista ääntelyllä. Muut makakilajit eivät tee näin. Yleensä äänet riittävät karkottamaan toisen osapuolen ja suorilta yhteenotoilta vältytään.[4] Koiraat päästävät kirkaisuhuudon lähestyessään vieraan ryhmän lajitoveria.[8] Partamakakit käyttävät yhteensä 17:ää erilaista ääntä. Ne käyttävät myös ruumiinkieltä,[7] kuten ilmeitä ja asentoja.[4] Haukottelu yhdessä irvistyksen kanssa ilmaisee valta-asemaa tai vaaraa, ja huulien maiskutus on tervehdys.[7] Viestinnässä käytetään myös sukimista, leikkiä ja aggressioita.[4]
Lauman reviiri voi olla kooltaan 500 hehtaaria, mutta se menee usein päällekkäin muiden laumojen reviirien kanssa.[5] Lauman siirtyessä ruokailemaan muualle urokset päästävät kovaäänisiä yskähdyksiä ehkä pitääkseen lauman koossa tai kertoakseen naapurilaumoille olinpaikkansa. Naaraat jäävät yleensä syntymälaumaansa ja solmivat vahvat suhteet emoonsa. Urokset sen sijaan jättävät synnyinlaumansa aikuistuttuaan ja kerääntyvät poikamiesryhmiksi.[6] Elinikä on luonnossa korkeintaan 20 vuotta, vankeudessa noin 30 vuotta.[4]
Ravinto
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Partamakakien pääravintoa ovat hedelmät, mutta myös kukat, lehdet, ruohot, silmut ja siemenet. Lisäksi ne kaivavat puunkuoren alta tai lahoavista puunrungoista toukkia ja hyönteisiä, sekä saalistavat silloin tällöin selkärankaisia, kuten liskoja, lehtisammakoita ja pieniä nisäkkäitä. Partamakakit ruokailevat auringonnoususta iltahämärään.[5][4] Laumat siirtyvät paikasta toiseen hedelmien kypsymisen mukaan, mutta ratkaisevaa elinpaikan valinnalle on, että alueella kasvaa lähes ympäri vuoden hedelmiä tuottavia puulajeja kuten Artocarpus-suvun leipäpuita tai Cullenia exarillata-puita. Partamakakien elinalueella sataa paljon, joten niiden ei yleensä tarvitse laskeutua maahan juomaan. Ne saavat tarvitsemansa veden nuolemalla vesipisaroita lehdiltä tai juomalla puunrunkojen onkaloihin ja haarautumiskohtiin kerääntynyttä sadevettä. Alueella voi kuitenkin olla pari kuivaa kautta vuodessa, jolloin apinoiden täytyy laskeutua jokien rannoille juomaan.[5]
Lisääntyminen
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Partamakakilla ei ole erityistä lisääntymiskautta. Naaraat voivat tulla kiimaan mihin aikaan vuodesta tahansa, kun elinolot ovat suotuisat. Kiima-aikana naaraan hännän alapuolinen alue turpoaa viestinä koiraille naaraan paritteluhaluista. Naaras parittelee kerran, ja parin tiet eroavat. Koiraat tulevat sukukypsiksi kahdeksanvuotiaina, naaraat viisivuotiaina. Naaras voi saada yhden poikasen vuodessa.[4] Naaraan kantoaika kestää 5,5–6 kuukautta, ja se synnyttää yhden poikasen.[5] Vastasyntynyt poikanen painaa 400–500 grammaa.[4] Vastasyntyneiden kalpeanpunertavaa ihoa peittää lyhytkarvainen, ruskea turkki, mutta kuukauden kuluttua sekä iho että turkki muuttuvat tummiksi.[5] Poikanen pysyy emon kannettavana vatsan kohdalla.[7] Poikasta imetetään 6–12 kuukautta. Poikanen ja emo pysyvät tiiviisti yhdessä uuden poikasen syntymään asti.[6]
Uhat ja suojelu
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]Partamakaki on uhanalainen laji, mihin pääsyynä on metsien hävittäminen. Metsiä hakataan tee- ja kahviplantaasien tieltä tai vieraiden ja nopeakasvuisten puulajien, kuten eukalyptusten ja akasioiden, kasvattamiseksi[5] sekä polttopuuksi ja myytäväksi.[4] Partamakaki sopeutuu huonosti sekundäärimetsiin.[5] Alkuperäisestä elinympäristöstä on jäljellä vain yksi prosentti. Jäljelle jääneet metsäsaarekkeet ovat pieniä ja kaukana toisistaan, joten partamakakit ovat joutuneet eristetyiksi pieniin populaatioihin, jotka ovat alttiina sisäsiittoisuudelle. Toiseksi tärkein uhkatekijä on metsästys. Partamakakeita tapetaan tuhoeläiminä, koska ne ryöstelevät viljelyksiä. Niitä metsästetään myös lihan takia ja siksi, että ne sekoitetaan nilgirinlanguriin, jota metsästetään lääkkeeksi.[3][1]
Partamakaki on Intiassa rauhoitettu, ja se elää siellä ainakin 21 suojelualueella. Se myös kuuluu CITES-sopimuksen liitteeseen I.[1] Lajia tutkittiin pitkään eläintarhoissa, joissa laji myös lisääntyy. Vuonna 1973 käynnistettiin luonnonvaraisten makakien tutkimukset, ja lajin biologiasta on saatu paljon uutta tietoa.[5] Eläintarhoissa elää nykyään noin 600 partamakakia.[6]
Lähteet
[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]- ↑ a b c d e f g h i Kumar, A., Singh, M. & Molur, S.: Macaca silenus IUCN Red List of Threatened Species. Version 2014.1. 2008. International Union for Conservation of Nature, IUCN, Iucnredlist.org. Viitattu 6.7.2014. (englanniksi)
- ↑ a b c d Don E. Wilson & DeeAnn M. Reeder: Macaca silenus Mammal Species of the World. 2005. Bucknell University. Viitattu 30.10.2010. (englanniksi)
- ↑ a b c d ARKive: Macaca silenus - Information - ARKive 2006. ARKive, Wildscreen. Viitattu 31. 5. 2009.[vanhentunut linkki]
- ↑ a b c d e f g h i j Nicole Strawder: ADW Macaca silenus Information 2001. University of Michigan Museum of Zoology. Viitattu 31. 5. 2009.
- ↑ a b c d e f g h i j k Ulla Elo (toimitus): Maailman uhanalaiset eläimet - Nisäkkäät Osa 1, s. 264. Weilin-Göös, 1991. ISBN 951-35-4686-1
- ↑ a b c d Bristol Zoo Gardens: Lion-tailed macaque Bristol Zoo. Arkistoitu 15.4.2009. Viitattu 31. 5. 2009.
- ↑ a b c d Woodland Park Zoo: Animal Fact Sheets - Lion-Tailed Macaque 2009. Woodland Park Zoo. Arkistoitu 8.2.2009. Viitattu 31. 5. 2009.
- ↑ Primata: Lion-tailed Macaque (Macaca silenus) 12. 6. 2007. The Primata. Viitattu 1. 6. 2009.